Suomen Akatemia

Suomen Akatemia valmistelee yliopistoille hakua ulkomaisten tutkijoiden kutsumiseksi Suomeen

27.3.2025 15:20:44 EET | Suomen Akatemia | Tiedote

Jaa

Suomen Akatemia suunnittelee uutta rahoitushakua, joka vahvistaisi yliopistojen mahdollisuuksia rekrytoida kansainvälisiä osaajia Suomeen.

Rahoitushaku olisi osa yliopistojen profiloitumisen tukemista (ns. profi-rahoitus), joka on kuulunut Akatemian kilpaillun rahoituksen valikoimaan jo vuodesta 2015. Rahoituksella tuetaan tutkimuksen tason nostamista yliopistojen valitsemilla tutkimusaloilla. Kansainvälisten tutkijoiden rekrytoiminen on yksi keino Suomessa tehtävän tutkimuksen vahvistamiseen ja laadun nostamiseen.      

Akatemia on varautunut rahoittamaan tässä haussa yliopistojen tutkimuksen profiloitumisen edistämiseen liittyviä rekrytointeja yhteensä 50 miljoonalla eurolla vuosina 2026–2030. Rahoitusta voisi käyttää Suomen ulkopuolelta, esimerkiksi Yhdysvalloista, tulevien tutkijoiden rekrytoimiseen suomalaisiin yliopistoihin.

Suomessa lisätään tutkimus- ja kehittämisrahoitusta merkittävällä tavalla tasaisesti vuoteen 2030 asti. Tavoitteena on luoda Suomeen korkeaan osaamiseen perustuvan kasvun edellytyksiä. Lisärahoitusta suunnataan tieteelliseen tutkimukseen, tutkimusorganisaatioille ja tutkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyöhön. Rahoitusta suunnataan myös korkeatasoisten tutkimus- ja teknologiainfrastruktuurien vahvistamiseen. Tki-toiminnan vahvistaminen edellyttää erityisesti osaavaa tutkimushenkilöstöä.

Profi-rahoitusmuodon yleinen tavoite on tukea ja nopeuttaa yliopistojen strategioiden mukaista profiloitumista tutkimuksen laadun kehittämiseksi.

Lisätietoja:

  • johtaja Jussi Vauhkonen, Suomen Akatemia, p. 029 533 5114, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
  • päällikkö Päivi Tikka, Suomen Akatemia, p. 029 533 5007, etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen Akatemian viestintä
Riitta Tirronen
p. 029 533 5118
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Suomen Akatemia

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2025 rahoitamme tutkimusta lähes 515 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Finlands Akademi beviljade finansiering som stöder innovativ forskning15.6.2026 14:04:54 EEST | Pressmeddelande

Finlands Akademi har beslutat vilka forskningsprojekt som beviljas finansieras i vinterutlysningen, Akademins stora utdelning av forskningsfinansiering. Akademin beviljade finansiering till ett brett urval av forskningsämnen. Totalt finansieras 145 nya akademiforskare och 277 akademiprojekt (inklusive delprojekt). De finansierade projekten representerar den internationella toppnivån inom sina vetenskapsgrenar och producerar mångsidig ny kompetens som genererar samhällsnytta.

Suomen Akatemialta rahoituspäätökset uutta luovaan tutkimukseen15.6.2026 14:04:54 EEST | Tiedote

Suomen Akatemia on päättänyt rahoitettavat tutkimushankkeet keskeisessä rahoitushaussaan. Rahoitusta myönnettiin talvihaussa 2026 kattavasti eri tieteenalojen tutkimuskokonaisuuksiin. Yhteensä Akatemia rahoittaa 145 uutta akatemiatutkijaa ja 277 akatemiahanketta osahankkeet mukaan luettuna. Rahoitetut hankkeet edustavat tieteenalojensa kansainvälistä kärkeä ja tuottavat monipuolisesti uutta osaamista koko yhteiskunnan käyttöön.

Research Council of Finland grants funding to support innovative scientific research15.6.2026 14:04:54 EEST | Press release

The Research Council of Finland (RCF) has decided on the research projects to be funded in its main funding call. In the 2026 winter call, the RCF granted funding to research across a wide variety of research fields. The funding was granted towards 145 new Academy Research Fellowships and 277 new Academy Projects (counted by subproject). The funded projects represent the international forefront of their respective disciplines and produce a broad range of new expertise for society at large.

Fler internationella toppforskare till finländska universitet tack vare finansiering från Finlands Akademi2.6.2026 14:22:43 EEST | Pressmeddelande

Finlands Akademi har beviljat finländska universitet sammanlagt 22,5 miljoner euro för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Genom finansieringen flyttar nio internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer. Akademins satsning på att rekrytera toppexperter till Finland är betydande även i internationell jämförelse.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye