Vuosi- ja vastuullisuuskatsaus 2024: ”Vastuullisuustekoja yhdessä kuluttajien ja koko arvoketjun kanssa”
Katsaus S-ryhmän viime vuoteen, liiketoimintoihin ja vastuullisuuteen on nyt julkaistu.

”Viime vuonna asiakasomistajuuden vetovoima jatkui vahvana, ja maksoimme Bonusta enemmän kuin koskaan aiemmin. Samalla investoimme Suomeen ennätykselliset lähes miljardi euroa. Osuuskaupat tuovat suoraan ja välillisesti valtavasti työtä ja elinvoimaa koko maahan, myös haastavina aikoina”, sanoo pääjohtaja Hannu Krook.
”Oman toiminnan hiilinegatiivisuustavoitteemme toteutuu 2025 ja vuodelle 2030 asetetun päästövähennystavoitteen -90 % saavutimme viisi vuotta etuajassa. Yhteistyö arvoketjun kanssa korostuu vastuullisuustyössämme”, sanoo Krook.
Kaupparyhmässä jatkettiin kunnianhimoista vastuullisuustyötä samalla, kun valmistauduttiin kestävyyssääntelyn vaatimiin laajeneviin velvoitteisiin.
”Jo aiemmin tehty valintamme olla vastuullisuuden edelläkävijä liiketoiminta-alueillamme sai entisestään vahvistusta ryhmän strategian uudistuksen yhteydessä. Jatkamme tinkimättömästi vastuullisuustekojamme yhdessä kuluttajien ja koko arvoketjun kanssa. Kiristyvä kestävyyssääntely edellyttää parempaa dataa, fokusta ja resursseja myös lähivuosina koko ketjussa”, vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa kertoo.
Muun muassa näistä vuoden 2024 onnistumisista olemme ylpeitä:
Hyvinvointia osuustoiminnalla
- Ennätykselliset 535 miljoona euroa bonuksia ja muita rahallisia etuja asiakasomistajille
- Yli 120 000 henkilöä liittyi S-ryhmän osuuskauppojen jäseniksi
- Lähes miljardi euroa investointeihin kotimaahan ja palveluiden kehittämiseen
- S-ryhmän verojalanjälki oli lähes 1,9 miljardia. Tuimme lasten ja nuorten harrastustoimintaa, urheilua, kulttuuria ja yhteiskunnallista hyvinvointia 6,9 miljoonalla eurolla.
Ässäduunissa viihdytään - työtyytyväisyys korkealla
- Jopa 18 000 nuorta sai tärkeitä ensimmäisiä kokemuksia työelämästä ässäduunissa
- S-ryhmä oli jälleen Suomen houkuttelevimpien työnantajien huipulla Universumin tutkimuksessa eri ammattilaisryhmissä sekä pärjäsi upeasti Suomen innostavimpien työpaikkojen -vertailussa. Viime vuonna tehtyjen työyhteisötutkimusten kokonaisindeksi oli jälleen yli Suomen yleisnormin.
- S-ryhmässä otettiin laajemmin käyttöön yhteisöllisen työvuorosuunnittelun malli, jossa työntekijät pääsevät entistä vahvemmin osallistumaan ja vaikuttamaan työvuorolistojen suunnitteluun.
Kohti kestävää kuluttamista yhdessä asiakkaiden kanssa
- Esimerkiksi satokausiajattelulla eli sesongissa olevien kasvisten ja hedelmien korostamisella ja Alle euron hevit -myyntikonseptilla on onnistuttu lisäämään kasvisten kulutuksen määrää. Alkuvuoden Vegaanihaaste ja kampanjat kasvattivat kasvipohjaisten tuotteiden kysyntää. Suomalaiset ottavat askelia kohti monipuolisempaa ja kasvivoittoisempaa ruokakassia, mutta kasvipohjaiset valinnat valtavirtaistuvat asteittain. S-ryhmän tavoitteena on, että vuoden 2030 loppuun mennessä 65 prosenttia myymästämme ruoasta on kasvipohjaista. Vuonna 2024 osuus myynnistä oli 60 prosenttia.
- ABC-latauksella on Suomen suurin teholatausverkosto, ja vuonna 2024 se jatkoi asiakastyytyväisyydessä kotimaisten latauspalveluiden ykkösenä. ABC-latausasemia oli jo 358 toimipaikassamme vuoden 2024 lopussa.
Ilmasto- ja luontotyössä yhteistyö ketjussa korostuu
- Omalle toiminnalle asetettu -90 prosentin päästövähennystavoite saavutettiin viisi vuotta etuajassa.
- Työ luontojalanjäljen mittaamisen ja haittojen pienentämiseksi jatkui yhdessä Jyväskylän yliopiston ja Sitran kanssa. Vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa osallistui YK:n luontokokoukseen talouselämän edustajana.
- Edistimme arvoketjussa tehtävien yhteistyöhankkeiden kautta luonnon monimuotoisuuden lisäämistä banaaniviljelmillä Costa Ricassa sekä kestävää vedenkäyttöä vesikriittisellä alueella Espanjassa.
- Fiksumpaa pakkaamista edistetään jatkuvasti. Esimerkiksi viime vuonna Coop-pastakastikesarjan lasipakkausten vaihto nestekartonkiin vähensi yhteensä 47 000 kg lasia ja 2 000 kg alumiinia vuositasolla. Kierrätysmuovia hyödynnetään yli 200 oma merkki -tuotteen pakkauksessa.
- Hyvä kehitys jatkui hävikkitalkoissa. Myymälöiden hävikki on laskenut 31 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Tavoitteena on mennä kohti ruokahävikin puolittamista vuoteen 2030 mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Prisman ja Sokoksen noutopiste joka kylään – S-ryhmä valjastaa suurimman valttinsa asiakasomistajien eduksi7.5.2025 15:05:37 EEST | Tiedote
Asiakkaat voivat tulevaisuudessa noutaa Prisman ja Sokoksen verkkokaupan ostoksensa S-ryhmän ruokakauppoihin tulevista ässänvihreistä noutolokerikoista ympäri Suomen. S-ryhmässä on kehitetty suosittua käyttötavarakaupan verkkokauppojen myymälänoutoa usean vuoden ajan ja tällä hetkellä myymälänouto toimii Prismoissa ja Sokoksissa. Tulevina vuosina mukaan valjastetaan S-ryhmän ainutlaatuisen laaja toimipaikkaverkosto, jotta asiakkaiden arki helpottuu entisestään. Tarkoituksena on toimittaa tuotteet asiakkaille nopeasti, edullisesti ja harppauksen ekologisemmin.
S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös5.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.
Uusi malli mullistaa työn ja vapaan yhteensovittamisen – 3500 S-ryhmän työntekijää valitsee itse omat työvuoronsa2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Uusi työvuorosuunnittelun malli helpottaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja lisää merkittävästi vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön. Tänä keväänä noin 3500 työntekijää osallistuu itse aktiivisesti omien työvuorojensa valintaan, kun useat S-ryhmän osuuskaupat käyttävät yhteisöllisen työvuorosuunnittelun mallia.
SOK:n hallintoneuvosto 2025 on valittu – puheenjohtajana jatkaa Timo Santavuo29.4.2025 14:55:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 29.4.2025 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kolme uutta jäsentä.
Bonuksen kerryttäminen Applen Lompakossa olevalla S-Etukortilla laajenee S-ryhmän ravintoloihin29.4.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Bonuksen kerryttäminen mobiilisti onnistuu pian entistä useammassa paikassa, kun S-ryhmän kaupoissa suosioon noussut käytäntö laajenee myös ravintoloihin. Käyttöönotto tapahtuu vaiheittain tämän vuoden aikana ravintoloiden maksupäätteiden vaihtuessa uusiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme