Anni Ihamäen Kotona-keittokirja saa parikseen keskustelukirjan kotona olemisen ihanuudesta
WSOY julkaisee huhtikuun lopussa Anni Ihamäen uuden keittokirjan Kotona, joka tarjoilee Annin suosikkiohjeita ja tunnelmallisia hetkiä kodin arjesta ja juhlasta. Samaan aikaan painetun kirjan kanssa julkaistaan keskustelukirjasarja Kotona – Keskusteluja, joka syventää keittokirjan aihepiirejä. Anni Ihamäki juttelee sarjassa kiinnostavien vieraiden kanssa kotiin ja ruokaan liittyvistä aiheista. Jaksojen vieraina ovat muun muassa huippukokki Henri Alén ja maisemasuunnittelija Kati Jukarainen. Anni Ihamäki ja hänen puolisonsa Ilkka Ihamäki keskustelevat sarjassa yhteisestä arjestaan ja elämästään pienten lasten vanhempina.
”Kotona-keittokirja rakentuu Annille erityisten hetkien ympärille: kirjassa oleillaan kotona ja puutarhassa, vietetään aikaa lasten kanssa ja järjestetään juhlia. Kirjaa tehdessä lähdimme miettimään, miten voisimme tuoda keittokirjan äänikirjamaailmaan. Syntyi Kotona – Keskusteluja, jossa syvennytään kiinnostavien vieraiden kanssa aivan uudella tavalla keittokirjan aihepiireihin. Yhdessä kirjat muodostavat täydellisen parin ruoan ja kotoilun ystäville", kertoo WSOY:n tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö Ilona Räihä.
"Oli mahtava kokemus tehdä keskustelukirjaa huipputyyppien kanssa. Uskon, että kuuntelijat löytävät keskusteluista loistovinkkejä omaan arkeensa oli kyse sitten kokkailusta, lapsiperhearjesta tai puutarhanhoidosta", kuvailee Anni Ihamäki.
Kotona-keskustelukirjasarjassa on kaikkiaan seitsemän jaksoa, ja ne julkaistaan äänikirjapalveluissa viikoittain keskiviikkoisin. Ensimmäinen jakso julkaistaan 23.4. otsikolla Keittiössä. Jaksossa Anni Ihamäki keskustelee huippukokki Henri Alénin kanssa muun muassa ravintolatyöstä, ruokatrendeistä ja siitä, mistä tunnistaa Michelin-tarkastajan. Toisessa, 30.4. julkaistavassa Lasten kanssa -jaksossa vieraana on juontaja Marja Hintikka. Anni ja Marja juttelevat muun muassa lapsiperhe-elämästä, yhdessä syömisestä ja ruokamuistojen välittämisestä lapsille.
Kolmannen, 7.5. julkaistavan Puutarhassa-jakson vieraana on maisemasuunnittelija Kati Jukarainen ja keskustelunaiheina muun muassa pihojen suunnittelu, sopivien lajien valinta ja viherparvekkeet. Kotona ja treffeillä -jakso julkaistaan 14.5., ja siinä Anni Ihamäki avaa puolisonsa Ilkka Ihamäen kanssa muun muassa sitä, mitä ruokia heidän keittiössään kokataan ja miten arki järjestetään pikkulapsiperheessä. Keskiviikkona 21.5. julkaistavassa Juhlissa-jaksossa vieraana on visualisti Marianna Heikkilä, jonka kanssa Anni Ihamäki keskustelee muun muassa kotihäpeästä, juhlavinkeistä ja keramiikan tekemisen ihanuudesta.
Ruokastylisti Sanna Kekäläinen kertoo 28.5. julkaistavassa Ruokastailausta-jaksossa muun muassa siitä, millaista on ruokastylistin työ, miten rakennetaan onnistuneita ruokakuvia ja mikä ruoka on harvinaisen vaikea stailattava. Viimeisen, 4.6. julkaistavan Kodinhoidosta-jakson vieraana on Marttojen johtava kotitalousasiantuntija Niina Silander. Niina ja Anni keskustelevat muun muassa kestävien ja edullisten valintojen tekemisestä, siitä, miten lapset voi innostaa mukaan siivoushommiin ja millä kolmella siivousaineella pärjää kotona.
Kotona-keittokirja ilmestyy 30.4.
Yhteyshenkilöt
Satu SirkiäSenior Brand ManagerWSOY
Puh:0400485228satu.sirkia@wsoy.fiKuvat







Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta WSOY
JHT – Missio vai mielenrauha -kirjaa on myyty 50 000 kappaletta kolmessa viikossa25.9.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
Ilmiöksi nopeasti muodostunut Oskari Saaren ja Jare Tiihosen JHT – Missio vai mielenrauha -teos on onnistunut kolmessa viikossa rikkomaan 50 000 myydyn kappaleen rajan. Se on suomalaiselle tietokirjalle poikkeuksellinen saavutus.
Ilkka Remeksen uutuustrillerissä Venäjä ajaa Suomen välikappaleeksi valtablokkien yhteenottoon18.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Ilkka Remeksen tänään ilmestyvässä Punarutto-trillerissä Kreml löytää lännen vastaisen taistelun välineeksi salaisuuden, joka romahdutti itäblokin vajaat 40 vuotta sitten.
WSOY ja Sanoma Pro yhteistyöhön lasten ja nuorten lukutaidon vahvistamiseksi17.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
WSOY ja Sanoma Pro ovat aloittaneet kolmivuotisen yhteistyöhankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten lukutaitoa kouluissa. Yleisen kirjallisuuden kustantamo WSOY ja oppimateriaaleja kustantava Sanoma Pro haluavat tuoda kirjat ja kirjallisuuden osaksi lasten ja nuorten arkea ja innostaa ja motivoida heitä lukemiseen monin eri keinoin.
WSOY vastaa nuorten heikentyneeseen lukutaitoon uudella Ote-kirjasarjalla8.9.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
WSOY on julkaissut lukemaan opetteleville suunnattuja Lukupalat- ja Tietopalat-sarjoja jo useita vuosia. Nyt tavoitteena on tarjota helppolukuisia kirjoja myös nuorille. Uuden Ote-sarjan kirjat eivät kuitenkaan ole selkokirjoja.
Dan Brown Suomeen syyskuussa15.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Menestyskirjailija Dan Brown vierailee Helsingissä syyskuun lopussa osana Salaisuuksien salaisuus -kirjakiertuetta. Suomalaisilla lukijoilla on ainutkertainen mahdollisuus päästä kuuntelemaan Dan Brownin haastattelua maanantaina 29.9. järjestettävässä tilaisuudessa yhteistyössä Suomen Kansallisteatterin kanssa. Suositun kirjailijan uutuusromaani Salaisuuksien salaisuus julkaistaan 9.9. Kirjan suomentaa Jorma-Veikko Sappinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme