Sofia Virta: Miksi hallitus valitsee aina leikata lapsilta, vammaisilta ja vanhuksilta ympäristölle haitallisten tukien sijaan?
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta tivasi kyselytunnilla hallitukselta, miksi se kohdentaa jälleen leikkauksia lapsiin, vammaisiin sekä vanhuksiin mutta jättää leikkaamatta ympäristölle haitallisista tuista.

– En ole varmasti ainoa suomalainen, joka on todella turhautunut siitä, että te jälleen kerran päätitte leikata niiltä suomalaisilta, joilla on jo kaikkein vaikeinta. Viimeiseen saakka uskoin, että hallitus olisi kuullut asiantuntijoita ja olisi ymmärtänyt, että ei siellä ole enää mistä säästää, Virta sanoi ja viittasi hallituksen tuoreisiin tietoihin uusista leikkauskohteista.
– Ja nyt ne toteatte täällä, että eivät nämä vaikuta kohtuuttomasti suomalaisten arkeen. On ilmiselvää, että jos te leikkaatte kotihoidosta, vammaispalveluista, lastensuojelusta, sotehenkilöstön koulutuksesta ja kuntouttavasta työtoiminnasta, niin se vaikuttaa arkeen monilla sellaisilla suomalaisilla, jotka eivät voi itse vaikuttaa omaan tilanteeseensa, Virta muistutti.
Virta hämmästeli, miksi hallitus jättää yhä kertomatta, mihin sosiaalihuollon leikkaukset kohdistetaan ja miksi leikkauksia kohdistetaan taas kerran samoihin ryhmiin.
– Miksi Orpon hallitukselle tuntuu aina olevan helpompaa leikata lapsilta, nuorilta, vanhuksilta ja vammaisilta kuin saksia niitä ympäristölle ja taloudelle haitallisia tukia, Virta tivasi.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa7.5.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.
Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.
Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.
Vihreiden Harjanne: Pääministeri sumutti helsinkiläisiä, jotta Daniel Sazonovista tulisi pormestari6.5.2025 14:01:21 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne tarttui eduskunnan täysistunnossa esitykseen, jossa Helsingiltä ollaan leikkaamassa 35 miljoonaa euroa kohdennetusti eräänlaisena rangaistuksessa vastuullisesta taloudenpidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme