SDP:n Johan Kvarnström: Hallitus ei ymmärrä sosiaali- ja terveydenhuollon leikkausten vakavuutta
28.3.2025 08:32:23 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) syyttää Orpon hallitusta siitä, että se vähättelee nyt osittain esiin tuotujen 170 miljoonan euron leikkausten merkitystä. Hänen mukaansa hallitus peittelee suurinta osaa leikkauksista, sillä se ei kerro, miten sosiaalihuollon kustannuksia aiotaan pienentää 100 miljoonalla eurolla.

– Torstain kyselytunnilla eduskunnassa pääministeri totesi, että sosiaalihuollon 100 miljoonan euron säästö vastaa vain yhtä prosenttia. Käytännössä tämä on kuitenkin katastrofi alalle, jonka tilanne on jo ennestään ollut vähintäänkin vaikea, Kvarnström sanoo.
Hänen mukaansa taloutta olisi mahdollista sopeuttaa painottamalla asioita erilailla, oikeudenmukaisemmalla tavalla. Lisäksi hän korostaa, että taloustilanne on erityisen haastava hallituksen epäonnistuneen työllisyyspolitiikan vuoksi.
– Hallitus joutui valitsemaan huonoista vaihtoehdoista, kun se etsi säästökohteita alirahoitetulta sektorilta, joka tarvitsee ja ansaitsee työrauhaa ja tulevaisuudenuskoa. Useita leikkauksia kohdistui hyvinvointialueisiin. Kotihoidon digitalisointi on loukkaus kentällä työskentelevää henkilöstöä kohtaan, Kvarnström toteaa.
Hän suhtautuu myös erittäin kriittisesti sosiaalihuoltolain uudistamiseen, joka perustuu säästövaatimuksiin.
– Tämä on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka hallitus asettaa haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset leikkausten kohteeksi. Samalla hallitus rikkoo lupauksensa kertoa konkreettisesti ennen vaaleja, miten leikkaukset aiotaan toteuttaa. Yli puolet leikkauksista on edelleen hämärän peitossa.
Pääministeri Orpo luki torstain kyselytunnilla listan toimenpiteistä, joita hallitus on säästöissä välttänyt.
– Ironista kyllä, hän mainitsi toimia, jotka hallitus on itse jo aiemmin ilmoittanut heikennyksiksi – kuten lastensuojeluun ja sairaalaverkkoon kohdistuvat muutokset. Nämä 170 miljoonan euron leikkaukset on nähtävä osana sosiaali- ja terveysalan monia muita leikkauksia, jotka ovat myös vakavia, Kvarnström sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme