Säveltäjä Pasi Lyytikäinen vie oopperaa arkeen
28.3.2025 15:48:00 EET | Taideyliopisto | Tiedote
Lyytikäinen tarkastelee tohtorintutkinnossaan todellisuuden ja taiteen rajapintoja.

Milloin kauppakeskuskuulutuksista voi tulla osa sävellystä? Minkälaisia eettisiä pohdintoja on hyvä käydä, kun oopperaa esitetään torilla? Lyytikäinen on vienyt kokeellisen oopperan esityksiä epätavallisiin paikkoihin ja tutkinut säveltäjän silmin, miten arkinen ympäristö ja taide voivat kohdata.
“Minua kiehtoo eniten arjen äänten, melun eli sattumanvaraisten ei-musiikiksi tarkoitettujen äänien ja musiikin välinen resonanssi”, Lyytikäinen kertoo.
Häly ja paikkasidonnaisuus tutkimuksen ytimessä
Lyytikäinen on aina ollut kiinnostunut siitä, miten ooppera ja todellisuus voivat limittyä. Hän tutkii sitä, miten rajat hämärtyvät yleisön, esittäjien ja esityspaikan välillä. Hän on kiinnostunut myös tämän rajankäynnin eettisistä kysymyksistä: onko esimerkiksi oikeudenmukaista luoda esitys, jossa yleisö ei tiedä olevansa osa taideteosta?
”Haluan löytää ja käsitellä rajapintoja, joissa musiikki ja arki kohtaavat. Miten voin säveltäjänä hyödyntää melua ja muita ei-musiikillisia ääniä osaksi esitystä? Entä kuinka voin luoda teoksia, joissa todellisuus ja esitys sekoittuvat saumattomasti?” Lyytikäinen pohtii.
Tohtorintutkintoon kuuluu neljä konserttiteosta, Näyttämöteos Der Unveröffentlichte Film der Eva Braun sekä Oopperaa arjessa -trilogia, jossa Lyytikäinen vie nykyoopperan tavallisille ihmisille tuttuihin ympäristöihin. Näissä esityksissä kuullaan ei vain klassisia oopperaääniä, vaan myös uutta ja yllättävää – esimerkiksi kauppakeskuksen kaikua ja toreilta kantautuvaa hälinää.
Hälyllä on sijansa musiikissa
Tohtorintutkinnossaan Lyytikäinen tarkastelee hälyn roolia musiikissa ja sävellystyössä sekä sitä, miten esitystilan merkitys voi muokata teoksen sisältöä ja kokemusmaailmaa. Hän kuvaa musiikissa hälyisyyden astetta, jossa voidaan siirtyä portaattomasti sävelten ja hälyn välillä.
”Esityksissä hälyn säätelyllä on suuri rooli. Se ei ole pelkkä häiriö, vaan tärkeä osa teoksen kokonaisuutta. Kuulija voi valita, miten suhtautuu taustameluun – onko se osa musiikkia vai häiriö, jonka yli musiikki yritetään kuunnella?”, Lyytikäinen selittää.
“Toivon, että työni voi avata uusia näkökulmia siihen, miten musiikki voi olla yhteydessä ympäröivään todellisuuteen ja kuinka säveltäjä voi hallita näitä rajapintoja.”
Pasi Lyytikäisen tohtorintutkinto ”Säveltäjänä rajapinnoilla” tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 5.4.2025 klo 12.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi Lyytikäinen
pasi.lyytikainen@uniarts.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Helsinkiläislapset saavat kuulla sävellyksensä ammattimuusikoiden esittämänä konsertissa maaliskuussa9.3.2026 15:08:00 EET | Tiedote
Kohtaamisia-konsertti huipentaa Hietakummun ala-asteen koulun lasten musiikillisen matkan soitinten maailmaan.
Helmi Vesa -pianokilpailun palkinnot on jaettu8.3.2026 16:25:05 EET | Tiedote
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian pianonsoiton opiskelijoille järjestettävä kilpailu käytiin 15. kertaa 5.-8. maaliskuuta 2026 Helsingissä.
När scenens språk blev en maktfråga: ny forskning om sena 1800-talets operastrid i Helsingfors5.3.2026 14:41:57 EET | Pressmeddelande
Varken finlandssvenskan eller finskan var då självklara som scenspråk. Ulla-Britta Broman-Kananens nya bok Operan som trojansk häst för en inhemsk teateridé i Helsingfors undersöker operans roll i Finland i relation till språk, språkpolitik och nationsbygge under 1870- och 1880-talen.
Sibelius-Akatemian Helmi Vesa -kilpailu juhlistaa nuoria pianotaitureita maaliskuussa 202625.2.2026 12:47:00 EET | Tiedote
Kilpailu on järjestetty Sibelius-Akatemian pianonsoiton opiskelijoille vuodesta 1986 lähtien.
Uusi tutkimus paljastaa: suomalaisten urkurien kansainvälisyys alkoi jo 1860-luvulla ja sen vaikutukset näkyvät opetuksessa ja tutkimuksessa edelleen10.2.2026 15:51:29 EET | Tiedote
Uutta lähdeaineistoa hyödyntävä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tutkimusjulkaisu Suomalaisten urkurien opintomatkoja 1860-luvulta 1950-luvulle osoittaa, että suomalaiset urkurit hakivat vaikutteita ja verkostoja Euroopasta jo varhain.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme