Guzeninalle uusi vastuu Euroopan parlamentissa lasten oikeuksien edistäjänä

Jaa

Euroopan parlamentin jäsen Maria Guzenina (S&D) nimitettiin eilen Euroopan parlamentin lasten oikeuksien intergroupin varapuheenjohtajaksi. Roolissaan hän keskittyy erityisesti lasten ja nuorten suojeluun sosiaalisen median alustoilla.

S&D Group

”Ruuturiippuvuutta aiheuttavaa haitallista sisältöä tulee tuutin täydeltä. Kiusaaminen, hyväksikäyttö ja itsetuhoisuuteen kannustava sisältö puskee lasten mieliin, ja sille pitää saada stoppi”, Guzenina vaatii.

”Lasten sulkeminen kokonaan ulos digitaalisesta maailmasta ei ole realismia, ja siksi netistä pitää tehdä heille mahdollisimman turvallinen. Alustoilta tulee vaatia lakien ja sääntöjen noudattamista, tehokasta haitallisen sisällön seulomista ja algoritmien kehittämistä lapsia ja nuoria suojaavalla tavalla.”

Suomi on yksi mediakasvatuksen ja -lukutaidon kärkimaa. Guzenina kutsuikin parlamentissa keskiviikkona 26.3.2025 pidettyyn koulutus- ja kulttuurivaliokunnan S&D-ryhmän seminaariin kuultavaksi mediakasvatuksen professori Sirkku Kotilaisen Tampereen yliopistosta. Guzenina haluaa jatkossakin tuoda suomalaista osaamista vahvemmin esiin EU-päätöksenteossa.

”Digitaalinen maailma muuttuu hurjaa vauhtia ja on tärkeää, että kouluissa ollaan ajan tasalla siitä, millaiseksi netin viidakko kasvaa.”

Guzenina painottaa myös erityisen haavoittuvassa asemassa olevien lasten oikeuksien edistämistä.  Hän pitää tärkeänä, että parlamentti on vaatinut eurooppalaisen lapsitakuun parempaa resursointia unionin seuraavassa monivuotisessa rahoituskehyksessä.

”Lapsiköyhyys kasvaa myös Suomessa, ja sillä tulee olemaan pitkä varjo. Leikkaaminen lapsilta ja nuorilta on hölmöläisen peiton jatkamista ja johtaa väistämättä myös alueellisen eriarvoisuuden kasvuun – EU-maiden välillä, mutta myös niiden sisällä”, Guzenina varoittaa.

”YK:n lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus, mutta käytännössä poliitikoilta usein unohtuu, miten laajalla asioiden ja päätösten kirjolla on vaikutus perheisiin ja lapsiin. Ilman lapsivaikutusten arviointia mahdollisuuksien tasa-arvo jää helposti kauniiksi puheeksi”, Guzenina painottaa.

Intergroupit, eli niin sanotut laajennetut työryhmät, kokoavat yhteen europarlamentaarikkoja yli puoluerajojen ja tekevät tiivistä yhteistyötä kansalaisjärjestökentän kanssa. Intergroupit eivät ole parlamentin virallisia toimielimiä, mutta parlamentti tunnustaa ne ja niillä on tärkeä temaattisten kokonaisuuksien, kuten lasten oikeuksien, nostamisessa parlamentin valiokuntien ja täysistunnon agendalle.

Lasten oikeuksien intergroup on yksi parlamentin suurimmista laajennetuista työryhmistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maria Guzenina

Maria Guzenina: Työttömyyden kasvu vakava varoitusmerkki – naiset maksavat hallituksen leikkauksista kovimman hinnan22.7.2025 18:01:06 EEST | Tiedote

Euroopan parlamentin jäsen Maria Guzenina pitää tuoreita työttömyyslukuja vakavana varoituksena siitä, että Suomi on ajautumassa väärään suuntaan. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömyysaste nousi vuoden 2025 toisella neljänneksellä huolestuttavasti 10,2 prosenttiin. Huhti–kesäkuun aikana työttömiä oli 27 000 enemmän kuin vuotta aiemmin, ja kokonaismäärä on jo lähes 300 000. – Työpaikat vähenevät erityisesti naisvaltaisilla, matalapalkkaisilla ja palvelupainotteisilla aloilla. Naisia on töissä nyt 18 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Suurimmat pudotukset on nähty esimerkiksi kaupan alalla – alalla, joka on monelle perheelle elinehto. Tämä ei ole vain yksittäisten ihmisten tragedia, vaan uhka koko yhteiskunnan kestävälle kehitykselle, Guzenina sanoo. Guzenina huomauttaa, että hallituksen saksipolitiikka – leikkaukset sosiaaliturvaan, koulutukseen ja julkisiin palveluihin – kohdistuu juuri niihin sektoreihin, jotka työllistävät eniten naisia ja tukevat perheiden arkea. Hän p

Maria Guzenina: EU:n budjetin on rakennettava turvallista ja osaavaa tulevaisuutta17.7.2025 10:55:00 EEST | Tiedote

Europarlamentaarikko Maria Guzenina painottaa, että EU:n tulevan budjetin on rakennettava turvallista, osaavaa ja kilpailukykyistä Eurooppaa. Euroopan komission ehdotus lähes 2 000 miljardin euron rahoituskehyksestä vuosille 2028–2034 vastaa kasvaviin geopoliittisiin ja taloudellisiin haasteisiin, mutta Guzenina varoittaa, ettei turvallisuutta ja vakautta voida rakentaa koulutuksen ja osaamisen kustannuksella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye