KHO: Liikennevakuutuskeskuksen toimintatavat terveystietojen käsittelyssä ovat lainmukaisia
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on 26.3.2025 antanut ratkaisunsa Liikennevakuutuskeskuksen käsittelykäytännöistä terveystietojen osalta. KHO vahvisti yksiselitteisesti, että toiminta on ollut lainmukaista, ja piti voimassa hallinto-oikeuden päätöksen, jolla Liikennevakuutuskeskukselle määrätty seuraamusmaksu kumottiin.

KHO:n ratkaisu liittyy Tietosuojavaltuutetun (TSV) joulukuussa 2021 Liikennevakuutuskeskukselle (LVK) antamaan huomautukseen EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen vastaisesta toiminnasta, jonka mukaan LVK on rikkonut toimintatavallaan yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) tietojen minimoinnin periaatetta. Samalla Tietosuojavaltuutettu määräsi Liikennevakuutuskeskukselle 52 000 euron hallinnollisen seuraamusmaksun.
Asiassa oli kysymys myös siitä menettelystä, jossa korvauskäsittelyssä välttämättömiä tietoja arvioidaan. KHO totesi, ettei LVK ole toiminut tietosuoja-asetuksen vastaisesti hankkiessaan tietoja.
-Ennakkopäätöksenä annettu ratkaisu on merkittävä koko vakuutusalan kannalta. Päätös vahvistaa, että vakuutusyhtiöillä on jatkossakin oikeus saada kaikki korvauskäsittelyssä välttämättömät tiedot oikean ja perustellun vakuutusoikeudellisen ratkaisun tekemiseksi, Liikennevakuutuskeskuksen lakiasiainjohtaja Visa Kronbäck sanoo.
KHO:n mukaan liikennevakuutuslain sääntely on rakennettu niin, että se itsessään toteuttaa tietosuoja-asetuksen periaatteita, kuten tietojen minimointi- ja kohtuullisuusperiaatetta. KHO:n ratkaisu korostaa, että Liikennevakuutuskeskuksen ja vakuutusalan vakiintunut tapa pyytää hoitomerkinnät laskutettavista hoitokäynneistä on oikea ja lainmukainen. Tietopyynnön yksilöintivaatimus korostuu, mitä laajempi tietopyyntö on.
-KHO:n vahvistama linja on myös korvauksenhakijan etu. Hakija saa oikeudenmukaisen päätöksen, joka perustuu riittävään ja faktuaaliseen selvitykseen. Lisäksi hänen ei tarvitse itse toimittaa potilasasiakirjoja vakuutusyhtiölle, Kronbäck toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Visa KronbäcklakiasiainjohtajaLiikennevakuutuskeskus
Puh:040 450 4259visa.kronback@vakuutuskeskus.fiViestintä
Palvelunumero medialle, arkisin yleensä klo 9–15
Kuvat


Linkit
Tietoa Liikennevakuutuskeskuksesta
Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Liikennevakuutuskeskus
Vuokraskuuttien aiheuttamat kolarit korvataan liikennevakuutuksesta19.6.2025 11:55:36 EEST | Tiedote
Vuokrattavilla sähköpotkulaudoilla tulee olla lakisääteinen liikennevakuutus. Jos vuokralaudalla kolaroi, vakuutus korvaa vahingot. Viime päivinä julkisuudessa on ollut tapaus, jossa alaikäinen lapsi törmäsi vuokratulla sähköpotkulaudalla henkilöautoon. Vuokraskuutilla aiheutetut vahingot korvataan ensisijaisesti laudan liikennevakuutuksesta, eikä laudan kuljettaja ole lähtökohtaisesti korvausvelvollinen.
Miksi sähköpotkulaudan vuokrayhtiöllä on väliä onnettomuustilanteessa?17.6.2025 06:15:00 EEST | Tiedote
Kaikki vuokrattavat sähköpotkulaudat tulivat liikennevakuutettaviksi viime vuonna. Lakimuutoksen tavoitteena oli hillitä yhteiskunnalle tulevia kustannuksia onnettomuuksista, kun korvaukset oli tarkoitus maksaa lakisääteisestä liikennevakuutuksesta. Tässä ei ole kuitenkaan onnistuttu odotetusti. Elokuussa voimaan tuleva liikennepalvelulaki tarjoaa uudenlaisia ratkaisuja tilanteeseen.
Tieliikenteessä sallitut sähköpyörät eivät yleensä vaadi liikennevakuutusta22.5.2025 06:09:00 EEST | Tiedote
Valtaosa Suomessa myytävistä sähköpyöristä on tieliikenteeseen soveltuvia sähköavusteisia pyöriä, joita ei liikennevakuuteta. Viime kesän lakiuudistus toi vakuuttamisvelvollisuuden piiriin lähinnä tieliikenteeseen soveltumattomia sähköpyöriä.
Moottoripyörien liikennevahingoista aiheutuu erittäin kalliita henkilökorvauksia2.5.2025 06:23:00 EEST | Tiedote
Moottoripyöräonnettomuuksien keskimääräiset henkilökorvaukset ovat merkittävästi suuremmat kuin muissa ajoneuvoluokissa. Erilaisten moottoripyörätyyppien välillä on suuria eroja vahinkotiheydessä ja korvausten määrissä, ilmenee Liikennevakuutuskeskuksen riskitutkimuksesta.
Sähköpotkulaudalle voi napsahtaa moottoripyörän vakuuttamattomuusmaksu9.4.2025 06:10:00 EEST | Tiedote
Viime kesäkuussa voimaan tullut liikennevakuutuslain uudistus toi osan sähköpotkulaudoista vakuuttamisvelvollisiksi. Vakuutusta ei kuitenkaan ole otettu kaikille niille laudoille, joilla se pitäisi olla, ja seurauksena voi olla jopa moottoripyörän vakuuttamattomuusmaksu. Vakuuttamattomien lautojen aiheuttamista vahingoista on jo tullut Liikennevakuutuskeskukselle vahinkoilmoituksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme