Kimmo Aroluoman Viimeinen kiertue kertoo HIM-yhtyeen tiestä maailman suurimmille keikkalavoille – sekä niiden takahuoneisiin, joissa unelmat ja todellisuus törmäsivät
Miten Ville Valon luotsaama HIM nousi maailmanmaineeseen? Millaisten paineiden ja ristiriitojen keskellä kansainväliset kiertueet toteutettiin ja mikä johti lopulta bändin hajoamiseen? Kirjailija ja kitarateknikko Kimmo Aroluoma tarjoaa sisäpiirin näkökulman HIM-yhtyeen kiertue-elämään, sen huippuhetkiin ja varjopuoliin. Viimeinen kiertue on Aroluoman rehellisen omakohtainen selviytymistarina, intensiivinen muistelmateos rockbisneksen hektisyydestä sekä vaikuttava kuvaus artistien ja heidän kanssaan työskentelevien ihmisten rakkaudesta musiikkiin.

Kansainvälinen rockbisnes on työpaikkana yhtä kiehtova, houkutteleva kuin armotonkin. Siksi moni polttaa siinä itsensä loppuun. Viimeinen kiertue -kirjassa kitarateknikko ja kirjailija Kimmo Aroluoma päästää lukijan salattuun maailmaan HIMin jäähyväiskiertueen kulisseihin ja kertaa bändin koko menestystarinan. Viimeinen kiertue kuvaa, miten Ville Valon johtaman HIMin suosio sai alkunsa, millaisten menestyspaineiden ja henkilöristiriitojen keskellä isoja kiertueita tehtiin, kuinka ne heijastuivat kiertueryhmän työskentelyilmapiiriin, ja mihin bändi lopulta hajosi.
HIMin pitkän ja menestyksekkään uran lisäksi kirja kuvaa manageri Seppo Vesterisen toimintatapoja sekä suomalaisen musiikkiviennin kultavuosia, jolloin kotimaiset rockbändit kiersivät maailmaa, myivät miljoonia levyjä ja tekivät keikkailusta ammattimaista. Teos näyttää musiikkialan hurjan muutoksen ja avaa näkökulman siihen, miten alalle päästään, kuinka raskasta ja toisaalta koukuttavaa rockbisnes on – ja kuinka vaikeaa lopettamispäätös on tehdä.
"Olen seurannut HIMin uraa läheltä koko sen historian ajan. Yhteistyöni HIMin kanssa alkoi vuonna 1996, ja näin yhtyeen kaaren aina viimeiseen keikkaan asti. Olen työskennellyt pitkillä kiertueilla myös mm. The Rasmuksen, Michael Monroen, Hanoi Rocksin, Amorphiksen ja Von Hertzen Brothersin kanssa. Aktiivivuosinani ehdin matkustella eri bändien bändin kanssa yli viidessäkymmenessä maassa. Matkustus- ja työpäivät lasketaan tuhansissa, joten olen nähnyt monenlaisia kohtaloita, toteutuksia ja tasoja, joilla kiertueita tehdään. Viimeinen kiertue pohjautuu omiin havaintoihini kiertueilla työskentelevänä kiertueteknikkona", Aroluoma sanoo.
Viimeinen kiertue on ensimmäinen teos, jossa kerrotaan kattavasti bändien elämästä suurilla ulkomaankiertueilla ja kuvataan, millaisia haasteita pitkät kiertueet sekä mm. kansainvälinen logistiikka aiheuttavat. Kirja pyrkii myös valaisemaan, mitä artisteilta vaaditaan, kun he haluavat viedä musiikkiaan kansainvälisille markkinoille.
"Vaikka tällä hetkellä musiikkikenttämme on vahvasti kotimaistunut, haluan uskoa, että Suomesta nousee jatkossakin artisteja isoille kansainvälisille areenoille. Realistinen kuva kiertue-elämästä on olennaisen tärkeää, jotta artistit ja bändit sekä heidän kanssaan työskentelevät tietävät, mitä keikkailu ulkomailla todella vaatii. Hiljaisen tiedon jakaminen tuleville artisteille on yksi kirjan keskeisistä tavoitteista", Aroluoma sanoo.
Kimmo Aroluoma on kirjailija, kitarateknikko ja musiikkialan ammattilainen. Hän on aiemmin julkaissut kirjat Kingston Wallin perintö (Like 2023), Jenkkirundi (2016) ja Keikkapäivä (2014). Aroluoma aloitti musiikkiuransa soittamalla klassista kitaraa, ja hän on soittanut bassoa mm. Jimsonweedissä, Kyyriassa ja Lullacryssa. Aroluoma on kiertänyt maailmalla mm. HIMin, The Rasmuksen ja Hanoi Rocksin kitarateknikkona. Hän oli mukana myös Kingston Wallin tribuuttikiertueilla vuonna 2019 ja 2024. Musiikkialan yrityksensä kautta Aroluoman asiakkaita ovat olleet myös mm. Anssi Kela, Pekka Kuusisto, Erja Lyytinen, Matti Mikkola, Verneri Pohjola, Paula Vesala ja Maija Vilkkumaa.
Viimeinen kiertue julkaistaan lokakuussa 2025.
Kimmo Aroluoman haastattelupyynnöt ja kirjan pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus,
musiikki & populaarikulttuuri
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Jopa kauhun kuningas Stephen King rakastaa tätä kirjaa – Jason Rekulakin Teddy on karmean kekseliäs ja omaperäinen kauhutrilleri, jonka lukemisen jälkeen et enää katso lasten piirustuksia samoin silmin1.10.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Niin lukijoiden kuin kriitikoiden ylistämä Teddy on voittanut GoodReads Choice Awardsin kauhun kategoriassa, sen käännösoikeudet on myyty ympäri maailmaa, ja filmatisointioikeudet on hankkinut Netflix.
Kesällä menehtynyt Ozzy Osbourne kertoo muistelmateoksessaan kärsimysnäytelmästä, joka edelsi hänen jäähyväiskeikkaansa30.9.2025 12:53:11 EEST | Tiedote
"Mutta lopulta et oikeasti voi huijata kuolemaa. Hän pitää sinua aina silmällä. Ja ennemmin tai myöhemmin hän pitää huolen, että velat tulevat kuitattua. Tämä kirja kertoo siitä, miten hän tuli perimään minulta saataviaan."
Tositapahtumiin pohjautuva romaani kertoo koskettavan tarinan lapsia varjelevasta keskitysleirivangista30.9.2025 11:37:13 EEST | Tiedote
Keskellä Auschwitzia on pieni vaja, jonka seinät on päällystetty sarjakuvilla. Se on paikka, jossa lapset laulavat, esittävät näytelmiä ja kirjoittavat. He saavat hieman ruokaa, heidät pidetään puhtaina syöpäläisistä ja heille opetetaan erilaisia keinoja kohdata tuleva ilman pelkoa. Mies, joka heitä auttaa, on nuori juutalainen keskitysleirivanki Fredy Hirsch. Tositapahtumiin pohjautuva romaani kuvaa, miten nuoresta ja urheilullisesta, homoutensa piilottavasta miehestä tulee lapsia varjeleva sankari. Nyt julkaistavan kirjan on kirjoittanut Wendy Holden. (s. 1961) Hän on englantilainen arvostettu toimittaja, historioitsija ja elämäkerturi. Holden on julkaissut yli 30 kirjaa, joista 15 on noussut bestseller-listoille. Fredy Hirschistä kertovaan romaaniin hän on tehnyt mittavan taustatyön ja haastatellut Auschwitzista eloonjääneitä. Auschwitzin opettaja ilmestyy painettuna sekä e- ja äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 2.10. Romaanin on suomentanut Ari Väntänen. PDF:t, arvos
Eppu Normaalin läpimurtovuosien voimahahmo ja hittinikkari Mikko Saarela kuoli vain 60-vuotiaana, mutta jätti lähtemättömän jäljen suomalaiseen rockmusiikkiin30.9.2025 08:19:49 EEST | Tiedote
Timo Kalevi Forssin kirjoittama elämäkertateos vie Eppu Normaalin riehakkaisiin nuoruusvuosiin ja sisältää uutta tietoa Suomi-rockin kultakaudesta. Läpimurtovuosina 70-luvun lopulla Saarela sanoitti muun muassa Eppujen klassikkobiisit ”Njet, Njet”, ”Suomi-ilmiö” ja ”Puhtoinen lähiöni”.
Antti Reini pureutuu ihmisyyden kipupisteisiin uudessa romaanissaan Kaunis mahdottomuus11.9.2025 15:30:00 EEST | Tiedote
Kaunis mahdottomuus on Antti Reinin kolmas romaani. Se sukeltaa Helsingin katujen ja lähiöiden elämään, jossa ihmisyys, empatia ja selviytymisen tahto joutuvat koetukselle. Teos kuvaa tarkkanäköisesti yhteiskunnan reuna-alueilla kamppailevia ihmisiä, heidän toivoaan, ystävyyttään ja arjen pieniä suuria tekoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme