Miksi naudanjauheliha loppui kaupasta?
31.3.2025 10:48:33 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Naudanjauhelihan katoaminen kauppojen hyllyiltä ei ole sattumaa, vaan näkyvä merkki syvästä kriisistä suomalaisessa naudanlihantuotannossa. Muun muassa heikon kannattavuuden vuoksi maidon- ja lihantuotanto ei houkuttele – nuoria ei hakeudu alalle eikä investointeja juurikaan tehdä. Kulutusta on ohjattu hinnoittelulla jauhelihaan, mutta tuotanto ei ole pysynyt mukana, eivätkä tuottaja- ja kuluttajahinnat ole seuranneet eurooppalaista kehitystä.

Maitotilat ovat kasvaneet kooltaan, mutta menestyäkseen niiden on oltava yhä suurempia. Sukupolvenvaihdokset takkuavat, ja lopettaville kotieläintiloille on yhä vaikeampi löytää jatkajia. Uuden navetan rakentaminen on kallista ja rahoitusta on vaikea saada. Tuottajia on syyllistetty ympäristöongelmista ja samaan aikaan vaadittu lihantuotannon vähentämistä. Monella tilalla tämä on tarkoittanut lopullista luopumista eläintuotannosta.
Tilannetta on pahentanut kustannuskriisi, joka vei viimeisetkin mahdollisuudet investointeihin. Samalla kun kotimainen tuotanto on supistunut, naudanlihan kysyntä Euroopassa on kasvanut ja nostanut hintoja – mutta suomalainen tuotanto ei ole enää mukana kilvassa.
Ratkaisut eivät synny hetkessä
Tilanteen helpottamiseksi markkinatasapaino voidaan lyhyellä aikavälillä saavuttaa vain hintajoustoilla. Pidemmällä aikavälillä ratkaisu edellyttää maidon- ja lihantuotannon kannattavuuden parantamista sekä investointiympäristön kehittämistä ennustetun tuotannon laskun pysäyttämiseksi. Vain näin voidaan mahdollistaa uudet investoinnit, joiden avulla tuotanto voidaan nostaa kysynnän tasolle.
Tilannetta ei voida korjata pelkästään lihantuotantoa lisäämällä, sillä noin 75 prosenttia vasikoista syntyy maitotiloilla. Lisäksi tuotanto ei kykene reagoimaan nopeasti kysynnän muutoksiin, mikä vaikeuttaa tilannekuvaan vastaamista lyhyellä aikavälillä.
Lue tiivistys: Miksi naudanjauheliha loppui kaupoista? https://www.mtk.fi/-/miksi-jauheliha-loppui-kaupasta
Lisätiedot:
Johan Åberg, maatalousjohtaja, MTK, 040 523 3864
Juho Kyntäjä, asiantuntija, MTK, 040 517 6972
Juha Lappalainen, tutkimuspäällikkö, MTK, 040 546 6675
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Herne nousi yli 50 000 hehtaariin – nyt tarvitaan keinot, joilla peltoviljely myös kannattaa6.11.2026 14:30:00 EET | Tiedote
Suomalaiset peltoviljelijät uudistavat tuotantoaan. Viljakasvien ala pieneni vuonna 2026 noin seitsemän prosenttia, kun peltoalaa siirtyi muun muassa valkuais- ja öljykasveille. Herneen viljelyala nousi yli 50 000 hehtaariin. MTK esittää konkreettisia keinoja, joilla peltokasvituotannon kannattavuus nostetaan kestävälle tasolle. Aiheesta keskusteltiin Helsingissä tänään perjantaina MTK:n peltokasviseminaarissa, joka kokosi yli 200 viljelijää.
MTK:n Tero Hemmilä: Maatalouden investointivelka on kartoitettava kansallisen ruokaturvan varmistamiseksi5.11.2026 16:00:00 EET | Tiedote
MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä esittää valtakunnallista selvitystä maatalouden kasvavasta investointivelasta ja sen vaikutuksista Suomen huoltovarmuuteen. Maatalouden heikko kannattavuus ja pääomien puute ovat jo vuosia heikentäneet tilojen mahdollisuuksia rahoittaa välttämättömiä korvausinvestointeja. Hemmilä varoittaa, että tuotantokyvyn rapautuminen tapahtuu hitaasti ja jää siksi helposti akuuttien kriisien varjoon.
MTK: Ennallistamisen avoimet kysymykset uhkaavat johtaa yksityisiä maita harmaaseen suojeluun5.11.2026 14:42:37 EET | Tiedote
Suomen kansallinen ennallistamissuunnitelma etenee EU-komissioon tilanteessa, jossa useita maa- ja metsätalouden kannalta keskeisiä määritelmiä ja kriteerejä on edelleen ratkaisematta. MTK varoittaa, että väljät tai puuttuvat määritelmät voivat alkaa rajoittaa maanomistajien ja markkinatoimijoiden päätöksiä jo ennen varsinaisten ennallistamistoimien käynnistymistä.
Muistutuskutsu: Peltokasviseminaari 6.11. – Mitä Suomen pelloilla viljellään vuoden 2030 jälkeen?4.11.2026 09:53:42 EET | Kutsu
MTK keskusliitto ja MTK-Uusimaa kutsuvat toimittajat seuraamaan Peltokasviseminaaria ja haastattelemaan EU-päättäjiä, viljelijöitä ja viljamarkkinoiden asiantuntijoita. Seminaarissa pureudutaan EU-maatalouspolitiikan ajankohtaisiin kysymyksiin, viljamarkkinoiden näkymiin ja siihen, miten ne vaikuttavat viljelijöiden päätöksiin pelloilla. Mitä Suomessa kannattaa viljellä tulevaisuudessa?
MTK: Harmaa suojelu leviää yksityismetsissä – uusi liito-oravatulkinta voi maksaa miljardeja3.11.2026 09:45:38 EET | Tiedote
Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioimisesta metsänkäsittelyssä on tehty uusi viranomaistulkinta, joka uhkaa kasvattaa merkittävästi metsänomistajien omaisuuteen kohdistuvia rajoituksia. MTK:n arvion mukaan Lupa- ja valvontaviraston esittämä puolen hehtaarin pakkosuojelu sekä sen ympärille tuleva muutaman hehtaarin varoalue voisivat merkitä metsänomistajille valtakunnallisesti jopa 5–10 miljardin euron laskua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


