Vihreiden Tynkkynen: Ottawan sopimuksesta irtaantumiseen liittyisi merkittäviä riskejä
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen muistuttaa, että Ottawan sopimukseen ei liitytty perusteetta ja harkitsematta. Jos Suomi nyt lähtee irtaantumaan miinojen käyttöä rajoittavasta sopimuksesta, siihen liittyy merkittäviä riskejä.

Orpon hallitus ilmoitti tänään esittävänsä, että Suomi irtaantuu jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Aiemmin samalle kannalle ovat päätyneet Baltian maat ja Puola.
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kommentoi esitystä tuoreeltaan. Hän jakaa hallituksen näkemyksen tarpeesta hakea keinoja vahvistaa Suomen puolustusta.
”Vihreät kannattavat Suomen turvallisuuden varmistamista ja puolustuksen vahvistamista aikana, jona Putinin Venäjä sotii Ukrainassa ja uhkaa myös muita. Selvitys miinoista muuttuneessa maailmanpolitiikan tilanteessa tuo myös lisää aineksia julkiseen keskusteluun”, Tynkkynen kuvaa.
Tynkkynen kuitenkin muistuttaa, että Ottawan sopimukseen liityttiin aikanaan perusteellisten selvitysten ja vilkkaan yhteiskunnallisen keskustelun pohjalta. Tuolloin arvioitiin, että sopimukseen liittyminen on perusteltua, jotta Suomi voi osaltaan edistää jalkaväkimiinojen humanitääristen ongelmien torjumista maailmassa. Samassa yhteydessä myös investoitiin korvaaviin asejärjestelmiin.
”Muuttuneessa turvallisuustilanteessa pitää olla kykyä tarvittaessa arvioida ratkaisuja uudelleen. Samalla on hyvä tiedostaa, että perusteet Ottawan sopimuksen takana eivät ole tällä välin hävinneet mihinkään”, Tynkkynen toteaa.
Ottawan sopimuksesta irtaantumiseen liittyisi merkittäviä riskejä ja ongelmia. Suomi olisi ensimmäinen länsimaa – ja yksi harvoista maailman maista – joka sopimuksesta eroaisi.
”Suomen etu pienenä maana on puolustaa sääntöpohjaista kansainvälisestä järjestystä. Jos Suomi lähtee etujoukoissa irtaantumaan sodankäynnin sääntöjä asettavista sopimuksista, sen seuraukset voivat olla arvaamattomia ja haitallisia. Siksi vihreät suhtautuvat Ottawan sopimuksesta irtaantumiseen lähtökohtaisesti kriittisesti”, Tynkkynen luonnehtii.
Tynkkynen kertoo vihreiden tutustuvan hallituksen esitykseen ja sen taustalla olevaan selvitykseen huolellisesti. Hän myös toivoo aiheesta rauhallista ja punnittua keskustelua, jossa ei riennetä hätiköityihin johtopäätöksiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oras TynkkynenVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 512 1584oras.tynkkynen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hopsu vaatii: Tavion kehitysyhteistyön järjestörahoitusta koskevan päätöksen laillisuus tulee tarkistaa5.12.2025 17:15:00 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu paheksuu kehitys- ja ulkomaankauppaministeri Tavion päätöstä leikata järjestöjen avustuksia ilman perustetta.
Vihreiden Tynkkynen tukee Orpoa – ja tyrmää Mäkelän välinpitämättömyyden saamelaisten kokemista vääryyksistä5.12.2025 13:35:32 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen tyrmää PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän kylmäkiskoiset lausunnot saamelaisten kokemista vääryyksistä. Tynkkynen tukee pääministeri Orpon esitystä anteeksipyynnöstä saamelaisille.
Sofia Virralta vaatimus: Ylen hallituksen hätäkokous koolle – osallistumispäätös Euroviisuihin peruttava5.12.2025 08:58:15 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii Ylen hallitusta koolle hätäkokoukseen kumoamaan johtoryhmän tekemän päätöksen osallistua Euroviisuihin.
Pitko: Ylen on tehtävä uusi päätös – Israelin osallistuminen Euroviisuihin on kestämätöntä4.12.2025 20:59:06 EET | Tiedote
Euroopan yleisradiounioni EBU on päättänyt sallia Israelin osallistumisen Euroviisuihin. Vihreiden varapuheenjohtajan ja kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan Suomen olisi pitänyt ilmoittaa, että se ei osallistu Euroviisuihin.
Sofia Virta hallituksen ilmastosuunnitelmasta: jos tämä on sinivalkoista ilmastopolitiikkaa, värisävyt ovat pahasti haalistuneet4.12.2025 14:29:37 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta syyttää hallitusta täysin riittämättömistä ilmastotoimista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme