Yritysvastuu- ja kestävyysraportointilait: mepit hyväksyivät soveltamisen lykkäämisen
Mepit päättivät torstaina yritysvastuulainsäädäntöön kuuluvien kestävyysraportointi- ja huolellisuusvelvoitteiden täytäntöönpanon lykkäämisestä.
- Lykkääminen on osa EU:n lainsäädännön yksinkertaistamisprosessia
- Suuret yritykset saavat vuoden lisäaikaa valmistautua huolellisuusvelvoitteisiin
- Kestävyysraportointiin annetaan joillekin yhtiöille kaksi vuotta lisäaika
Osana EU:n pyrkimyksiä vahvistaa Euroopan kilpailukykyä mepit äänestivät komission esityksen puolesta äänin 531 puolesta, 69 vastaan ja 17 tyhjää.
Huolellisuusvelvoite ohjaa yrityksiä pienentämään ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksiaan. Torstain äänestyksen jälkeen jäsenmailla on vuosi lisäaikaa viedä velvoitteet osaksi lainsäädäntöään (uusi määräaika 26. heinäkuuta 2027 mennessä). Vuoden lisäaika koskee yrityksiä, joilla on yli 5 000 työntekijää ja joiden liikevaihto on yli 1,5 miljardia euroa. Lisäksi se koskee EU:n ulkopuolisia toimijoita, joiden liikevaihto EU:ssa on yli 1,5 miljardia euroa. Näiden yritysten tulee soveltaa lakia vuoteen 2028 mennessä.
Sääntöjen soveltaminen etenee vaiheittain uusiin yritysryhmiin. Soveltaminen alkaa vuonna 2028 myös seuraavan vaiheen yrityksille (yli 3 000 työntekijää ja liikevaihto yli 900 miljoona euroa sekä EU:n ulkopuoliset toimijat, joiden liikevaihto EU:ssa on yli 900 miljoonaa euroa).
Kestävyysraportointia lykätään kahdella vuodella niin, että yli 250 henkilön yrityksien tulee raportoida direktiivin mukaisesti vuonna 2028. Listautuneiden pienten ja keskisuurten yritysten tulee aloittaa raportointi vuonna 2029.
Taustaa
Euroopan komissio esitteli 26. helmikuuta useita lakiesityksiä sisältävän Omnibus I -paketin. Se sisältää huolellisuusvelvoitteen ja kestävyysraportoinnin lykkäämisen lisäksi direktiivin, joka muuttaisi niiden soveltamislaajuutta ja velvoitteita. Oikeudellisten asioiden valiokunnassa aloitetaan nyt toisen direktiivin työstäminen.
Seuraavaksi
Nopeuttaakseen toimenpiteiden hyväksymistä mepit päättivät tiistaina käsitellä esitykset kiireellisenä menettelynä. EU:n neuvoston pitää vielä hyväksyä lakiesitys virallisesti, ennen kuin se voi astua voimaan. Neuvosto antoi alustavan tukensa esitykselle 26. maaliskuuta 2025.
Lisätietoa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Roosa PurhonenLehdistötiedottajaEuroopan parlamentin Suomen-toimisto
Puh:0403510264roosa.purhonen@europarl.europa.euTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Kestävyysraportointi ja yritysvastuu: Euroopan parlamentti äänestää kannastaan marraskuussa22.10.2025 15:14:29 EEST | Tiedote
EU-parlamentti äänestää 13.11. kannastaan yritysten raportointi- ja huolellisuusvelvoitteiden keventämiseen.
Andrzej Poczobut och Mzia Amaglobeli: vinnare av Sacharovpriset 202522.10.2025 13:52:50 EEST | Pressmeddelande
De två journalisterna som sitter fängslade i Belarus och Georgien vinner Sacharovpriset för tankefrihet 2025. Priset delas ut av Europaparlamentet den 16 december.
Vuoden 2025 Saharov-palkinnon saavat Andrzej Patšobut ja Mzia Amaglobeli22.10.2025 13:52:50 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 mielipiteenvapauden Saharov-palkinto myönnetään vangituille toimittajille Valko-Venäjällä ja Georgiassa. Seremonia pidetään 16.12.
Venäläisen kaasun ja öljyn tuontikielto: Euroopan parlamentin kanta hyväksytty22.10.2025 13:38:30 EEST | Tiedote
Esitys kaasun ja öljyn tuontikiellosta on vastaus energiatoimitusten välineellistämiseen.
Daphne Caruana Galizias journalistpris 2025 går till en granskning av den ryska skuggflottan22.10.2025 12:13:57 EEST | Pressmeddelande
På tisdagen fick Follow the Money Daphne Caruana Galizias journalistpris för att ha avslöjat dolda finansiella nätverk som hjälper Ryssland att undgå sanktioner i oljehandeln.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme