Töölönlahdenpuistoon suunnitellaan lisää tilaa luonnolle, leikille ja elämyksille
Töölönlahdenpuiston puistosuunnitelman laatiminen on alkanut. Samalla suunnitellaan puiston ja Finlandia-talon välissä kulkevasta Karamzininrannan katualueesta puistomaista aukiota ja parannetaan Makasiinipuiston toimivuutta. Kaupunkilaiset voivat tulla keskustelemaan alueen suunnitelmista Pikku-Finlandiaan torstaina 10. huhtikuuta.

Töölönlahdenpuisto on osa laajempaa Töölönlahden viheraluetta, yhtä Helsingin tunnetuimista virkistysalueista. Puistoa reunustavat lukuisat kulttuurirakennukset kuten Finlandia-talo ja Hakasalmen huvila, ja se on osa ulkoilijoiden suosimaa Töölönlahden ympäri kulkevaa reitistöä.
Vuonna 2024 kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Töölönlahdenpuiston yleispiirteisen idea- ja konseptisuunnitelman, jonka mukaiset lähtökohdat ja tavoitteet toimivat pohjana nyt laadittavalle puistosuunnitelmalle. Puiston viihtyisyyttä parannettiin jo viime vuonna nopeilla, kokeiluluontoisilla toimenpiteillä, ja Töölönlahden kesäpuisto ihastuttikin kaupunkilaisia istutuksillaan ja vesileikkipaikallaan. Kesäpuisto on käytössä myös kahtena tulevana kesänä.
Etelän urbaanista kohti pohjoisosan luontoa
Töölönlahdenpuiston ja Makasiinipuiston suunnittelun lähtökohtana on vehreyden, viihtyisyyden ja elämyksellisyyden lisääminen, luontoarvojen säilyttäminen sekä toimintojen ja sujuvien yhteyksien kehittäminen. Puistoalueiden konsepti perustuu sijaintiin hyvin eriluontoisten alueiden keskellä. Puistot muuttuvat vaiheittain pohjoisen rannan luontopainotteisesta alueesta kohti etelän urbaania ja puistomaisempaa ilmettä.
Suunnitelmassa puistojen monimuotoisuutta ja elämyksellisyyttä kasvatetaan lisäämällä puustoa ja erityyppisiä kasvillisuusalueita. Suositusta kesäpuistosta säilytetään hyväksi havaitut elementit ja kehitellään aiheita eteenpäin koko puistoalueen mittakaavassa. Nykyisiä laajoja nurmialueita on tarkoitus jakaa pienemmiksi alueiksi niitty-, pensas- ja perennaistutuksilla. Suunnittelussa on mahdollistettu alueen arvojen suojeleminen. Mahdollisen myöhemmin suojeltavan alueen tarkempi rajaus ja suojelun toteuttamistapa ratkaistaan jatkovalmistelun yhteydessä.
– Kaupunkilaisilta saadut toiveet ja ideat sekä kesäpuistosta saadut kokemukset ja palaute pyritään yhdistämään Töölönlahdenpuiston näköiseksi kokonaisuudeksi. Suunnittelemme puistoon lisää tilaa luonnolle ja sen kokemiselle ympäri vuoden, mutta huolehdimme samalla alueen tärkeiden ulkoilu- ja kulkureittien toimivuudesta, kertoo projektinjohtaja Jere Saarikko Helsingin kaupungilta.
Puiston pohjoisosassa oleva rantakasvillisuus säilytetään. Lisäksi alueella torjutaan vieraslajeja. Ranta- ja luonnonniittyalueilla pyritään myös välttämään ihmisten aiheuttamaa kasvillisuusalueiden kulumista siten, että luontevat kulkureitit ohjataan nostetuille kansipoluille tai vastaaville rajatuille polkuyhteyksille kuten pitkospuille.

Luonto ja vesi leikkipaikkojen teemoina
Eri toiminnallisia alueita on tulossa sekä lapsille että aikuisille. Nykyinen puiston pohjoisosassa oleva leikkipaikka korvataan kahdella leikkialueella, jotka on suunniteltu kaikenikäisten lasten käyttöön. Leikkialueilla käytetään puistoalueeseen sopivia puupintaisia ja -rakenteisia, neutraalin sävyisiä leikkivälineitä ja pintamateriaaleja. Eteläisen leikkipaikan teemana on vesileikki, ja pohjoisempaa leikkialuetta kuvaa luontopohjainen oppiminen ja luontoteemat. Ranta-alueelle sijoitettu lintutorni ja puiston vaihtelevilla kasvillisuusalueilla kiertelevä ”luontoseikkailupolku” tukevat leikkialueen teemaa. Eteläinen vesileikkialue perustuu Töölönlahden kesäpuiston leikkialueen kehittämiseen.
Töölönlahdenpuistoon tuodaan myös polveileva, luonnollista puroa ja lampia imitoiva vesielementti, johon ohjataan Töölönlahdesta pumpattavaa vettä. Osa vesiuomasta muotoillaan luonnonkivi- tai hiekkapohjaiseksi, jolloin siinä on parempi leikkiä. Nykyiselle tapahtuma-aukiolle sijoitetaan kivipinnasta hyötyviä toimintoja, kuten esimerkiksi kesäpuiston tanssilava ja skeittipooli.
Karamzininrannasta puistomainen aukio
Karamzininranta on Töölönlahdenpuiston ja Finlandia-talon väliin sijoittuva katu. Tällä hetkellä alueella sijaitsee Pikku-Finlandia, joka siirretään vuoden 2026 alussa Medialukion käyttöön Tapulikaupunkiin.
Karamzininrannasta suunnitellaan suurelta osin puistomainen aukio, joka tukee elävän ydinkeskustan ja Töölönlahdenpuiston kehittämistavoitteita sekä kunnioittaa Finlandia-talon arvoympäristöä. Alueesta muodostetaan viihtyisä ja turvallinen paikka oleskelulle ja kävelylle. Karamzininranta ja Finlandiatalon ympäristö liittyvät jatkossa saumattomammin Töölönlahden puiston alueeseen. Myös Karamzininrantaan suunnitellaan vesiaihetta elävöittämään aluetta.
Suunnitelmista keskustellaan Pikku-Finlandiassa torstaina 10. huhtikuuta
Suunnitelmaluonnoksia esitellään asukkaille torstaina 10.4.2025 klo 16–18 Pikku-Finlandian Honka-salissa osoitteessa Karamzininranta 4. Esittelyn jälkeen asukkaat voivat kierrellä ja tutustua suunnitelmiin eri pisteillä, keskustella asiantuntijoiden kanssa ja jättää mielipiteensä suunnitelmista.
Katu- ja puistosuunnitelmaluonnoksiin voi tutustua 9.–29.4.2025 Helsingin kaupungin verkkosivulla osoitteessa hel.fi/suunnitelmat kohdassa Katu- ja puistosuunnitelmat. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse suoraan suunnittelijoille.
Tavoitteena on, että katusuunnitelma hyväksyttäisiin syksyllä 2025 kaupunkiympäristölautakunnassa, jolloin kadun rakentaminen voisi alkaa alkuvuodesta 2026, kun Pikku-Finlandia on siirretty alueelta pois. Puistosuunnitelma on menossa päätöksentekoon arviolta loppuvuodesta 2025. Puiston rakentaminen voisi alkaa loppuvuoden 2026 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Töölönlahdenpuisto ja Makasiinipuisto:
Jere Saarikko
Projektinjohtaja
Helsingin kaupunki
Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelu
p. 09 310 39857
jere.saarikko@hel.fi
Karamzininranta:
Valtteri Karttunen
Projektipäällikkö
Helsingin kaupunki
Liikenne- ja katusuunnittelu
p. 09 310 52747
valtteri.karttunen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsinki pyrkii eroon vaarallisista suojateistä – ensimmäiset suojatiettömät kadunylityspaikat käyttöön8.7.2025 11:26:59 EEST | Tiedote
Yhtenä keinona on muuttaa vaarallinen suojatie kadunylityspaikaksi, jossa jalankulkija väistää autoja ja muuta liikennettä. Muita keinoja ovat muun muassa hidasteet, kavennukset ja liikennevalot.
Senaatintorilla parannetaan tapahtumapuitteita4.7.2025 10:31:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki rakentaa Senaatintorille sähkökeskuksia sekä vesi- ja viemärikaivot tapahtumien käyttöön. Työt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat marraskuussa.
Nya spårövergångar gör spårvagnstrafiken smidigare i stadskärnan – fotgängare väjer för spårvagnarna4.7.2025 08:43:15 EEST | Pressmeddelande
Spårövergångar, som är bekanta från de nya snabbspårvägarna, finns nu även bland annat på Busholmen, i Gräsviken och i Böle. Övergångsställena har ändrats till spårövergångar för att spårvagnarna ska kunna hålla sig bättre till tidtabellen. Vid spårövergångarna ska fotgängarna väja för spårvagnar, men vid körbanan finns fortfarande ett övergångsställe. Efter de aktuella ändringarna har innerstadens spårvägsnät nu sammanlagt cirka 40 spårövergångar.
Uudet ylityspaikat sujuvoittavat raitiovaunujen liikennettä kantakaupungissa – jalankulkija väistää raitiovaunua4.7.2025 08:43:15 EEST | Tiedote
Uusien pikaraitioteiden varrelta tuttuja raitiotien ylityspaikkoja löytyy nyt myös muun muassa Jätkäsaaresta, Ruoholahdesta ja Pasilasta. Suojateitä on muutettu ylityspaikoiksi, jotta raitiovaunut pysyvät paremmin aikataulussa. Ylityspaikoilla jalankulkijan on väistettävä raitiovaunuja, mutta ajoradan kohdalla on edelleen suojatie. Nyt tehtyjen muutosten jälkeen kantakaupungin raitiotieverkolla on yhteensä noin 40 ylityspaikkaa.
Pitäjämäen Kutomotiellä uusitaan vesijohtoja3.7.2025 11:06:17 EEST | Tiedote
Katutyöt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat joulukuussa 2025. Remontissa rakennetaan toinen jalkakäytävä kadulle ja mahdollistetaan uudisrakentaminen kadun ympäristössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme