Pk-yritysten kyky innovoida on vahvasti sidoksissa johtajien oppimiseen ja päätöksentekotaitoon
2.4.2025 12:17:41 EEST | Vaasan yliopisto | Tiedote
Toimitusjohtajien tavoilla oppia, soveltaa oppimaansa sekä tehdä päätöksiä on olennainen merkitys pk-yritysten innovatiivisuudelle ja uudistumiskyvylle, esittää Jutta Mäkipelkola Vaasan yliopistolle tekemässään väitöskirjassa. Hänen tutkimuksensa paljastaa, miten toimitusjohtajien osaaminen muovaa pk-yritysten kyvykkyyksiä – ja millainen toimintakulttuuri ajaa innovaatiota.

Yritysten innovatiivisuutta ja uudistumista edistävien kyvykkyyksien tärkeys on korostunut epävarmassa maailmanajassa, jossa toimintaympäristö voi muuttua nopeasti. Kuitenkin se, miten erilaiset kyvykkyydet muodostuvat yrityksissä, on jäänyt tutkimuksissa vähäiselle huomiolle.
Jotta yritysten kyvykkyyksien muodostumista voitaisiin selittää paremmin, tutki Jutta Mäkipelkola strategisen johtamisen väitöskirjassaan, miten elintarvikealalla toimivien pk-yritysten toimitusjohtajat vaikuttavat organisaationsa kyvykkyyksien kehittymiseen. Hän tarkasteli tutkimuksessa sekä operationaalisia kyvykkyyksiä, kuten tuotteiden suunnittelua ja valmistamista, että dynaamisia kyvykkyyksiä, kuten toiminnan uudistamista uuden tiedon hankkimisen ja hyödyntämisen keinoin.
– Tutkimuksessa tunnistettiin kolme johtamisen mekanismia – oppiminen, reflektointi ja linjaaminen – jotka selittävät vahvasti kyvykkyyksien kehittymistä pk-yrityksissä. Näillä viitataan muun muassa johtajien kykyyn oppia, avoimuuteen uuden oppimista kohtaan sekä kykyyn paitsi yhteensovittaa opitut asiat yrityksen missioon ja resursseihin, myös päättää uusista linjauksista. Tunnistetuilla johtamisen mekanismeilla oli merkittävä rooli kaikissa tutkimuksessa mukana olleissa yrityksissä, joita yhdisti innovatiivisuus ja uudistumiskyky, 9. huhtikuuta Vaasan yliopistossa väittelevä Mäkipelkola kertoo.
Innovatiivisilla yrityksillä on kokeilukulttuuri ja laajat verkostot
Mäkipelkolan väitöstutkimuksessa annetaan pk-yritysten johtajille suosituksia kyvykkyyksien rakentamiseen liiketoiminnan kehittämisen tueksi. Tärkeiden manageriaalisten mekanismien ja johtajilta vaaditun osaamisen ohella tutkimus paljastaa, millainen toimintakulttuuri tukee innovaatioita sekä millaisella verkostolla johtajat saavat uudistusta aikaan.
– Innovatiivisissa yrityksissä on lupa kokeilla ja oppia myös erehdyksen kautta ja toimitusjohtaja on läsnä sekä helposti lähestyttävissä. Johtajilla on muun muassa vahva kuva yrityksen missiosta, resursseista ja arvoketjuista sekä hyvät taidot tuote- ja palvelukehittämisessä. Myös johtajien kyky hakeutua innovatiiviseen seuraan ja rakentaa verkostoja luo pohjaa kyvykkyyksien kehittämiselle, Mäkipelkola sanoo.
Tutkimusaineistonaan Mäkipelkola käytti 36 yksilöhaastattelua, jotka toteutettiin vuosien 2014–2022 aikana. Haastatteluihin osallistui neljän elintarvikealan pk-yrityksen asiantuntijoita ja toimitusjohtajia.
Väitöskirja
Mäkipelkola, Jutta (2025) Managerial mechanisms in forming ordinary and dynamic capabilities in SMEs – a longitudinal critical-realist study. Acta Wasaensia 555. Väitöskirja. Vaasan yliopisto.
Väitöstilaisuus
KTM Jutta Mäkipelkolan väitöstutkimus ”Managerial mechanisms in forming ordinary and dynamic capabilities in SMEs : a longitudinal critical-realist study” tarkastetaan keskiviikkona 9.4.2025 klo 12 Vaasan yliopiston Nissi-auditoriossa.
Väitöstilaisuutta on mahdollista seurata myös etäyhteyden kautta:
https://uwasa.zoom.us/j/67547593140?pwd=NwYieofIEmhlW0uoK6qgPqB7473h4K.1
Password: 377326
Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii Associate Professor Charlotta Sirén (University of St.Gallen) ja kustoksena professori Annika Laine-Kronberg (Åbo Akademi).
Lisätiedot
Jutta Mäkipelkola, puh. +358 50 545 2932, jutta.makipelkola@gmail.com
Jutta Mäkipelkola on syntynyt vuonna 1982 Seinäjoella. Hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi Vaasan yliopiston johtamisen laitokselta vuonna 2005. Tänä päivänä Mäkipelkola asuu Kangasalla ja työskentelee HR-erikoissuunnittelijana Tampereen ammattikorkeakoulussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jutta Mäkipelkola, puh. +358 50 545 2932, jutta.makipelkola@gmail.com
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Research: Digitalisation frontrunners are more vulnerable to cyberattacks4.11.2026 09:49:58 EET | Press release
For many business leaders, digitalisation is associated with promises of greater efficiency and productivity. However, a new study by Professor of Accounting Jukka Sihvonen from the University of Vaasa suggests that increasing digitalisation may also raise a company’s risk of falling victim to a successful cyberattack. The study has been published in the prestigious academic journal British Journal of Management.
Tutkimus: Digitalisaation edelläkävijät ovat alttiimpia kyberhyökkäyksille3.11.2026 14:35:27 EET | Tiedote
Yritysjohdolle digitalisaatio näyttäytyy usein lupauksena tehokkaammasta ja tuottavammasta liiketoiminnasta. Vaasan yliopiston laskentatoimen professorin Jukka Sihvosen tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että digitalisaation lisääntyminen voi myös kasvattaa yrityksen riskiä joutua onnistuneen kyberhyökkäyksen kohteeksi. Tutkimus on julkaistu arvostetussa British Journal of Management -tiedelehdessä.
Liikunnan edistämisen asema on epäselvä kuntien ja hyvinvointialueiden välillä – väitöstutkimus perää julkisen arvon hallintaa26.10.2026 13:08:16 EET | Tiedote
Liikunnan edistäminen hakee yhä paikkaansa kuntien ja hyvinvointialueiden yhdyspinnoilla. Vaasan yliopistossa tarkastettava Sari Lappalaisen väitöstutkimus korostaa arvojen yhteensovittamista ja selkeämpää toiminnan koordinointia.
Ekosysteemiyhteistyö auttaa pk-yrityksiä ottamaan digiloikan ja säilyttämään kilpailukykynsä23.10.2026 10:46:03 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettava tuotantotalouden väitöskirja tarkastelee pk-yritysten digitaalista transformaatiota. Shahid Hafeezin väitöstutkimus osoittaa, että pk-yritykset voivat ottaa käyttöön uusia digiteknologioita ja säilyttää kilpailukykynsä ekosysteemiyhteistyön kautta.
Marita Ahola tiedekirjasto Tritonian johtajaksi22.10.2026 10:28:31 EEST | Tiedote
FM Marita Ahola on valittu Tritonian uudeksi johtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 7. joulukuuta 2026. Tritonia on Vaasan yliopiston, Vaasan ammattikorkeakoulun ja Yrkeshögskolan Novian yhteinen tiedekirjasto, joka tarjoaa kirjasto-, tieto- ja avoimen tieteen palveluja korkeakouluyhteisöille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme