Vihreät - De Gröna

Vihreiden Hyrkkö: VATT:n selvitys paljastaa, että perintöveron poistaminen on päätön hanke

2.4.2025 12:25:22 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

VATT:n tuoreen selvityksen mukaan perintöveron lasku ei kiihdyttäisi talouskasvua. Sen sijaan verotulot vähenisivät huomattavasti. Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kommentoi VATTin selvitystä.

Saara Hyrkkö
Saara Hyrkkö

Hyrkkö kritisoi hallituksen aikeita perintöveron poistosta.

– VATT:n selvitys vahvistaa sen, mikä monista aiemmista selvityksistäkin tiedettiin: perintöveron poistolla ei ole mitään tekemistä fiksun talouspolitiikan kanssa. Kyseessä on pienen joukon etuja ajava lyhytnäköinen hanke, Hyrkkö lataa.

Hyrkön mukaan perintöveron poistaminen tulisi paitsi kalliiksi, ei se myöskään toisi talouteen kaivattua vauhtia.

– Perintöveron poisto laskisi huomattavasti verotuloja, samalla kun sen vaikutukset kasvuun ovat olemattomat. Perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla voisi johtaa jopa tuottavuuden laskuun koko kansantalouden tasolla, Hyrkkö kertoo.

– Samaan aikaan kun on painetta kasvattaa esimerkiksi puolustusmenoja, on hölmöläisten hommaa suunnata kalliita veronalennuksia kaikkein rikkaimmille, Hyrkkö jyrähtää.

Tutkijat pitävät yleisesti perintöveroa tärkeänä osana tehokasta verojärjestelmää. Hyrkkö korostaa, että perintöveron poistolle ei löydy taloustieteellisiä perusteita. 

– Tutkittu tieto ei kertakaikkiaan tue perintöveron poistoa. Kuunteleeko hallitus elinkeinoelämän lobbareita vai tutkijoita? Jos hallitus yhä etenee hankkeen kanssa, häviää sen talouspolitiikalta viimeisetkin uskottavuuden rippeet, Hyrkkö päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden Huff: Hallitus ajoi kymmeniä tuhansia lapsia köyhyyteen ja kouluissa se näkyy nälkänä25.4.2026 12:24:38 EEST | Tiedote

Vihreiden varapuheenjohtaja ja Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestarina toimiva Shawn Huff puhui tänään Vihreiden puoluevaltuustossa Helsingissä hallituksen leikkausten näkymisestä helsinkiläisissä kouluissa. Huff on tehnyt apulaispormestarina toistakymmentä kouluvierailua eri puolilla Helsinkiä. Hänen havaintonsa ovat yksiselitteisiä: Orpon hallituksen leikkaukset ovat lisänneet lasten eriarvoisuutta, kasvattaneet luokkakokoja ja ajaneet perheitä köyhyyteen tavalla, joka näkyy suoraan kouluarjessa.

Inka Hopsu: Opiskelijat eivät tarvitse lisää opintotuen kannustavuutta – syventääkö hallitus opiskelijoiden ahdinkoa entisestään?24.4.2026 16:26:29 EEST | Tiedote

Hallitus on ohjelmassaan luvannut toteuttaa opintotuen kokonaisuudistuksen, joka myös turvaisi opiskelijoiden toimeentuloa. Hallituskauden aikana opiskelijoiden asemaa on kuitenkin heikennetty ja opiskelijoiden toimeentulovaikeudet korostuvat etenkin kesäisin. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu kysyy, typistyikö opintotuen kokonaisuudistus kehysriihessä pelkäksi opiskelijoiden “kannustamiseksi”.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye