Sofia Virta: Hallitus ei voi väittää, etteivät leikkaukset vaikuta suomalaisten arkeen
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korosti ryhmäpuheessaan eduskunnan välikysymyskeskustelussa, että hallituksen leikkaukset vaikuttavat suomalaisten arkeen ja mahdollisuuteen saada hoitoa ja apua ajoissa, vaikka hallitus yrittää väittää toisin.
HUOM! EMBARGO KUNNES PUHE ON PIDETTY.

– Yhteiskunnasta kertoo paljon se, miten pidetään huolta kaikkein heikoimmista, muistutti Virta.
Virran mukaan hallituksen säästötoimet kohdistuvat kaikkein raskaammin niihin ihmisiin, jotka eivät voi vaikuttaa omaan avun tarpeeseensa: vanhuksiin, lapsiin, nuoriin ja vammaisiin ihmisiin – juuri niihin, joiden tukemisesta hyvinvointivaltion periaatteessa on kyse.
– Onko oikein leikata ihmisiltä, jotka ovat rakentaneet tämän maan, lapsilta, joiden kasvu ja kehitys on vaarassa, tai vammaisilta, jotka tarvitsevat tukea yhdenvertaiseen arkeen? Vihreiden mielestä ei ole, Virta painotti.
Virran mukaan leikkaukset eivät kohdistu ainoastaan palveluiden käyttäjiin, vaan myös niiden tuottajiin: sosiaali- ja terveysalan ammattilaisiin, jotka kantavat jo nyt kestämätöntä työtaakkaa.
Vihreät esittävät säästöjen hakemista muualta – vaihtoehtobudjetissaan puolue on osoittanut mahdollisia reittejä perua kotihoidon, lastensuojelun ja vammaispalveluiden leikkauksia esimerkiksi puunpolton verotukea leikkaamalla, kaivosveroa korottamalla sekä olutveron alennuksesta luopumalla.
– Nämä leikkaukset eivät ole pakko. Kyse on poliittisista valinnoista. Me olemme esittäneet vaihtoehtoja – hallitus on valinnut toisin, Virta totesi.
Vihreiden mielestä tulevaisuuden Suomea ei rakenneta palveluista leikkaamalla, vaan panostamalla hyvinvointiin ja osaamiseen, satsaamalla koulutukseen kautta linjan sekä vahvistamalla kulttuurin roolia osana yhteiskuntaa. Virran mukaan nämä ovat edellytyksiä kestävälle kasvulle ja yhteiskunnan vakaudelle. Puheessaan Virta myös arvosteli hallitusta tiedon pimittämisestä kansalaisilta ennen vaaleja.
– Suomalaisten olisi ollut reilua tietää, mistä ja kuinka paljon leikataan. Nyt säästetään miljardiluokassa, mutta vaikutuksia ei haluta myöntää, Virta sanoi.
Vihreät ilmoittivat tukevansa opposition esittämää epäluottamusta hallitukselle.
– Tämä ei ole oikeudenmukaista eikä viisasta politiikkaa. Orpon hallituksen linja ei ole linjassa niiden arvojen kanssa, joiden varaan suomalainen hyvinvointivaltio on rakennettu, Virta päätti.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Forsgrén: Hallitus ei voi pakottaa hyvinvointialueita jättämään ihmisiä vaille hoitoa21.10.2025 14:37:00 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Bella Forsgrénin mukaan hyvinvointialueita ei voi asettaa tilanteeseen, jossa ne joutuvat valitsemaan, laiminlyövätkö ne taloussääntöjä vai perustuslakia, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.
Krista Mikkonen: Teknologian tulee palvella ihmistä ja planeettaa, ei valvontaa ja valtaa21.10.2025 14:27:18 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käsiteltiin tänään valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa. Vihreiden ryhmäpuheen piti tulevaisuusvaliokunnan jäsen Krista Mikkonen. Mikkonen korosti puheessaan, että jokainen päätös tänään joko vie meitä lähemmäksi tai loitommaksi halutusta tulevaisuudesta.
Vihreiden Tiina Elo: Vanhojen metsien hakkaaminen on hallituksen poliittinen valinta21.10.2025 10:11:18 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Tiina Elo kommentoi Ylen tiistaiaamuna julkaisemaa uutista Kemijärvelle suunnitelluista lähes 200-vuotiaan metsän avohakkuista. Hän korostaa, että vanhojen metsien hakkaaminen on hallituksen poliittinen valinta.
Vihreiden Hopsu vaatii pakottavan kontrollin kriminalisointia lakialoitteella20.10.2025 09:46:15 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu jättää lakialoitteen pakottavan kontrollin kriminalisoinnista. Pakottava kontrolli on Suomessa huonommin tunnistettu lähisuhdeväkivallan muoto, jossa uhria alistetaan järjestelmällisesti.
Vihreiden Diarra: Esitys paperittomien terveydenhoidon rajoittamisesta rikkoo perusoikeuksia17.10.2025 17:45:29 EEST | Tiedote
Perustuslakivaliokunta antoi tänään lausuntonsa paperittomien terveydenhuollon rajaamista koskevasta hallituksen esityksestä. Valiokunnassa vihreiden edustajana toimiva Fatim Diarra jätti lausuntoon eriävän mielipiteen, koska pitää esitystä perustuslaissa turvattujen hyvinvointioikeuksien vastaisena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme