Näillä kulmilla -nuortenkirjan keskiössä kulttuurierojen kiemuroiden läpi kehittyvä ystävyys

Satu Blomeruksen ja Helena Korpelan nuortenromaani Näillä kulmilla on julkaistu Aviadorin kustantamana.
Kaksi tyttöä joutuu sattumalta toistensa seuraan paikassa, johon kumpikaan ei ole halunnut. Seuraavan kerran törmätessään he eivät vain moikkaa ja jatka matkaansa, vaan lähtevätkin samaan suuntaan. Varovaisesti he alkavat tutustua toisiinsa. Heidän elämänpiirinsä näyttävät aluksi olevan kaukana toisistaan: Janita on taustaltaan romani, Veera kantasuomalainen. Ovatko heidän maailmansa tavoittamattoman kaukana toisistaan, vai löytävätkö he jotakin yhteistä? Miten suhtautua erilaisiin tapoihin, kiukuttaviin tapahtumiin, ihan tyhmiin ajatuksiin? Vastaan tulee takkuja ja möykkyjä mutta myös yhteisiä ilonaiheita ja salaisuuksia. Chippi-koira seuraa törmäilyjä myötätuntoisesti eikä pane pahakseen pikku rapsutuksia.
Satu Blomerus ja Helena Korpela ovat tehneet vuosien ajan yhteistyötä monin tavoin. He ovat olleet mukana mm. kirjoittamassa romanilapsista kertovaa Yökettu-lastenkirjasarjaa ja Suomen romanien historiasta kertovaa kirjaa lapsille.
BLOMERUS, SATU & KORPELA, HELENA : Näillä kulmilla
176 sivua
Nidottu, pehmeäkantinen
ISBN 9789523813717
Ilmestymisaika: Huhtikuu 2025
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottajaAviador Kustannus
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat

Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI
http://www.aviador.fi
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Katariina Vuorisen uusin runokokoelma on ylistyslaulu elämänriemulle ja rakastamiselle27.6.2025 09:39:04 EEST | Tiedote
Katariina Vuorisen kuudes runokokoelma jatkaa tekijälleen ominaista kielellisesti barokkisen rikasta ja samalla taidokkaan tarkkaa tyyliä. Samalla se on uteliaan lyyrikon aistivoimainen matkakirja, jossa sisäinen ja ulkoinen maailma lomittuvat kiehtovasti.
Oivaltava uutuustietokirja opastaa vegaaniseen elämään23.6.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Miltä kuulostaisi Suomi, jossa vegaanisuus ei ole vain valinta – vaan normi?
Vangitseva esikoisromaani Fredrika Runebergista kysyy, kuinka hyvin voimme lopulta ymmärtää historiaa23.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tiina Käkelän historiallinen romaani Fredrika on julkaistu Aviadorin kustantamana. Romaanin päähenkilö, freelance-toimittaja, saa tehtäväkseen henkilökuvan laatimisen Fredrika Runebergista. Tehtävä käy kuitenkin lähes ylivoimaiseksi. Päähenkilön ja Fredrika Runebergin elämänvaiheet, intohimot, toiveet ja kuvitelmat alkavat kietoutua toisiinsa, eikä lopulta ole enää selvää, kuka tarinaa kirjoittaa. Fredrika muuttuu historiallisesta henkilöstä elämää suuremmaksi hahmoksi, johon päähenkilö yrittää löytää yhteyden. Espoossa asuva Tiina Käkelä on taustaltaan kirjallisuudentutkija. Hänen esikoisromaaninsa Fredrika tekee kunniaa 1800-luvulla eläneelle taiteilijalle, joka aikanaan jäi kuuluisan runoilijamiehensä varjoon. Romaani yhdistää toisiinsa realistista kerrontaa, esseen keinoja, pastissia ja fantasiaa. KÄKELÄ, TIINA : Fredrika 183 sivua Sidottu, kovakantinen ISBN 9789523813946 Ilmestymisaika: Kesäkuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostel
Uutuuslastenkirjassa seurataan pienen Piksu-paloauton ensimmäistä työpäivää13.6.2025 15:12:48 EEST | Tiedote
Tomaatinpunainen paloauto kertoo ensimmäisen päivän jännittävyydestä, ja se sopii tueksi esimerkiksi päiväkodin tai esikoulun aloittamiseen. Piksun seikkailuja on inspiroinut Pohjois-Karjalan pelastusaseman ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa muita pienempi paloauto PK1515. Kuvakirjan ihastuttavan kuvituksen on tehnyt Anna Helminen.
Kaksikielinen satukirja tutustuttaa romanikulttuuriin kauniiden tarinoiden kautta10.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Valfrid Åkerlundin kuvitukset herättävät tarinoiden olennot eloon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme