Irja Aro-Heinilä kirjailijavieraana Naantalin pääkirjastossa
Naantalilainen kirjailija Irja Aro-Heinilä vierailee Naantalin pääkirjastossa tiistaina 8.4. klo 17.30–18.30 kertomassa Afrikkaan sijoittuvan Tansania-trilogiansa toisesta ja kolmannesta osasta ja niiden taustoista.

Kirjailijaa haastattelee FM Tea Kaila. Tilaisuus on maksuton.
Tansania-trilogian päätösosa Periksi emme anna ilmestyy tänä keväänä. Sarjan aiemmat osat Kun emme mitään muuta voi ja Katso minäkin olen elossa ovat ilmestyneet vuosina 2023 ja 2024.
Aro-Heinilä on asunut pitkään Afrikassa. Hän on työskennellyt opettajana Keniassa 1980-luvulla ja Tansaniassa 1990-luvulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna HilskakirjastonhoitajaNaantalin kaupunki
Puh:044 4171313anna.hilska@naantali.fiKuvat

Naantalin kaupunki
Naantali on kasvava noin 20 000 asukkaan kaupunki vetovoimaisessa Varsinais-Suomessa. Saaristo on vahvasti läsnä: Naantaliin kuuluu jopa tuhat saarta ja tuhat kilometriä rantaviivaa. Asukkaille on tarjolla monipuolisia asumisratkaisuja sekä ainutlaatuisia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia.
Naantali on yrittäjäystävällinen ja kehittyvä satamakaupunki, josta on toimivat yhteydet niin maa- kuin meriteitse. Tällä hetkellä Naantalissa toimii noin 1500 yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Nådendal lanserade webbsidor på svenska och engelska4.7.2025 09:44:51 EEST | Tiedote
Nådendals stad har lanserat sina länge efterlängtade webbplatser på svenska och engelska. Trots att sociala mediers roll växer, är webben fortfarande stadens viktigaste kommunikationskanal gentemot invånare och andra intressenter.
Naantalin kaupunki julkaisi verkkosivut ruotsiksi ja englanniksi4.7.2025 09:33:54 EEST | Tiedote
Naantalin kaupunki on julkaissut kauan kaivatut verkkosivut ruotsiksi ja englanniksi. Verkkosivut ovat, sosiaalisen median kasvavasta roolista huolimatta, edelleen kaupungin tärkein viestintäkanava asukkaiden ja muiden sidosryhmien suuntaan.
Yksinyrittäjille ja mikroyrityksille palvelusetelitukea yritystoiminnan kehittämiseen30.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin kaupunki myönsi tänäkin vuonna palveluseteleitä naantalilaisille yksinyrittäjille ja mikroyrityksille yritystoiminnan kehittämiseen.
Dott aloittaa sähköpotkulautojen vuokrauksen Naantalissa27.6.2025 13:38:47 EEST | Tiedote
Naantalissa aloitetaan sähköpotkulautojen vuokraustoiminta. Sähköpotkulautapalvelun tarjoaa Dott. Kyseessä on alustavasti kesäkauden mittainen pilottikokeilu.
Tutustu romanttiseen Naantaliin - keräsimme kohteet kartalle26.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin kaupunki kysyi kuntalaisilta romanttisia ja näkemisen arvoisia paikkoja kaupungissa. Vastauksista koottiin teemakartta, jota apuna käyttäen paikkoihin voi käydä tutustumassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme