Voimakas tuuli voi aiheuttaa vahinkoja lähipäivinä – lisää myös maastopalojen nopean leviämisen mahdollisuutta
Voimakas tuuli aiheuttaa paikoin vahinkoja maan keski- ja pohjoisosissa torstaina ja perjantaina. Lisäksi maasto on kuivaa maan etelä- ja länsiosassa, joten mahdolliset maastopalot leviävät nopeasti tuulisessa säässä.
Ilmatieteen laitoksen 2. huhtikuuta tekemän ennusteen mukaan myrskykeskus liikkuu lähivuorokausien aikana Norjan pohjoisrannikkoa pitkin itään ja voimistaa lännen ja pohjoisen välisiä tuulia laajalla alueella Fennoskandiassa.
Voimakkaimmat tuulet osuvat Pohjois-Pohjanmaan länsiosaan torstaina illalla, jossa ne aiheuttavat jonkin verran vahinkoja. Tämän jälkeen tuulinen alue laajenee nopeasti muualle maan pohjoisosaan sekä osittain myös maan keskiosaan. Maaperä on monin paikoin vielä roudassa, mikä vähentää puustovahinkoja. Voimakkaimmat tuulet laantuvat perjantain aikana, mutta vielä lauantai-iltapäivä on etelässä varsin tuulinen.
Lumi on sulanut ja maasto on kuivunut poutaisen ja aurinkoisen sään vaikutuksesta laajalti maan etelä- ja länsiosassa. Samalla maastopalovaroitusalue on laajentunut maan lounaisosassa. Mikäli maastopaloja syttyy lähipäivien aikana, ne voivat levitä hyvin nopeasti.
"Avotulen tekeminen on maastopalovaroituksen aikana kiellettyä, ja tulen tekemistä kannattaa muutenkin lykätä tuulisten päivien yli. Maastopalovaroituksen voimassaolon voi tarkistaa helposti Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta ja sääsovelluksen Varoitukset-välilehdeltä", vinkkaa meteorologi Ari-Juhani Punkka.
Tuulen kääntyminen lännen ja pohjoisen välille merkitsee myös sään nopeaa viilenemistä. Tänään keskiviikkona mitattiin kuluvan vuoden ensimmäinen 15 lämpöasteen ylitys Suomessa, ja myös torstaista tulee vuodenaikaan nähden hyvin lämmin etelässä. Kuitenkin jo lauantaina päivän korkein lämpötila jää suurimmassa osassa maata nollaan tai pakkasen puolelle. Lämpöasteita on tällöin enää eteläisimmässä Suomessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Juhannuksen päivitetty sääennuste: Juhannusaatto on pääosin poutainen, juhannuspäiväksi Suomeen saapuu sateita19.6.2025 12:44:51 EEST | Tiedote
Lapissa sää jatkuu todennäköisesti poutaisena juhannuspäivänäkin. Lämpötilan puolesta juhannus on tänä vuonna hieman tyypillistä viileämpi.
Sää on juhannuksena vaihtelevaa ja hieman tavanomaista viileämpää17.6.2025 13:37:55 EEST | Tiedote
Kuluvan viikon sateet mahdollistavat suuressa osassa maata kokkojen polttamisen. Itse juhannusaatto on suurelta osin poutainen.
Sää lämpenee viikonloppuna – juhannusviikolla kuitenkin taas viilenee12.6.2025 12:29:24 EEST | Tiedote
Helleraja voi ylittyä viikonloppuna ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Vuodet eivät ole veljeksiä: viime vuonna tähän mennessä hellettä oli mitattu jo 22 päivänä.
UV-säteily on pian voimakkaimmillaan – vaatteet, varjo ja voide suojaavat liialliselta auringonsäteilyltä10.6.2025 10:11:37 EEST | Tiedote
Auringon UV-säteily on voimakkaimmillaan Suomessa juhannuksen molemmin puolin. Suojautumisraja eli UV-indeksin arvo kolme saavutetaan kesällä lähes päivittäin. Pilvisenäkin päivänä kannattaa suojautua, sillä UV-säteily läpäisee ohuen pilven.
Kutsu: Kesät tulevaisuuden ilmastossa ja juhannuksen sää -mediatilaisuus9.6.2025 10:31:47 EEST | Kutsu
Miten ilmastonmuutos vaikuttaa helleaaltoihin, kuivuuteen ja muihin sään ääri-ilmiöihin? Entä miltä näyttää juhannuksen sää tämänhetkisten ennusteiden valossa – sataako vai paistaako? Tervetuloa kuulemaan ajankohtaista säästä ja ilmastosta Ilmatieteen laitokselle!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme