Kryptovarapalveluiden sääntely kiristyi MiCA-asetuksen myötä – kuluttajien edelleen syytä olla tarkkana
3.4.2025 10:00:00 EEST | Finanssivalvonta | Tiedote
EU:n kryptovaramarkkinoita koskevan asetuksen (MiCA) täysimääräinen soveltaminen on alkanut, mikä tiukentaa kryptovarapalveluiden sääntelyä ja yhtenäistää markkinoita. Suomessa siirtymäaika on yksi lyhyimmistä Euroopassa. Kuluttajien on edelleen syytä olla tarkkana palveluita hankkiessaan, sillä MiCA-asetus ei poista kaikkia kryptovaroihin liittyviä riskejä. Finanssivalvonta kävi läpi ajankohtaisia valvontateemoja lehdistötilaisuudessaan torstaina.
EU:n kryptovaramarkkinoita koskevan asetuksen soveltaminen alkoi täysimääräisesti 30. joulukuuta 2024. Asetus edellyttää kryptovarapalvelun tarjoajia noudattamaan ensi kertaa monia rahoitusmarkkinoilla vakiintuneita vaatimuksia, kuten johdon pätevyyteen, omiin varoihin, tietojen läpinäkyvyyteen ja tietoturvaan liittyviä sääntöjä. Vaikka MiCA-asetus on nyt virallisesti voimassa, markkinoilla jo toimiville yrityksille on myönnetty siirtymäajat, jotka vaihtelevat eri puolilla Eurooppaa. Suomessa sovellettava kuuden kuukauden siirtymäaika on yksi lyhyimmistä, kun monissa muissa maissa siirtymäajat kestävät 12–18 kuukautta.
– Tämä tarkoittaa, että kryptovaroja tai -palveluita Suomen ulkopuolelta hankkivien kuluttajien on syytä olla tarkkana, sillä sääntelyvaatimusten taso vaihtelee merkittävästi maiden välillä siirtymäaikana. Kuluttajien on myös tärkeää huomioida, ettei MiCA tarjoa suojaa EU:n ja ETAn ulkopuolelta hankittuihin palveluihin. Jos hankkii kryptoja EU:n ulkopuolelta, voi sääntely olla hyvin kirjavaa, Finanssivalvonnan johtaja Tero Kurenmaa toteaa.
Kryptovaroihin liittyvät riskit, kuten arvon voimakas vaihtelu, huijaukset ja tietoturvauhat, ovat edelleen merkittäviä. MiCA ei myöskään velvoita palveluntarjoajia arvioimaan palveluiden tai tuotteiden soveltuvuutta asiakkaille, eikä toiminta kuulu sijoittajien korvausrahaston piiriin.
Kahdeksan toimilupahakemusta Fivalle
Rekisteröityjä virtuaalivaluutan tarjoajia on ollut Suomessa 13. Jos rekisteröidyt virtuaalivaluutan tarjoajat haluavat jatkaa toimintaansa 30.6. jälkeen, niiden on saatava MiCA-asetuksen mukainen kryptovarapalvelun tarjoajan toimilupa. Finanssivalvonta on vastaanottanut MiCA-toimilupahakemuksen kryptovarapalvelun tarjoajaksi kahdeksalta yhtiöltä. Hakemusten käsittely on edelleen käynnissä.
– On syytä muistaa, ettei MiCA-asetus poista kaikkia kryptovaroihin liittyviä riskejä, kuten kyberturvallisuuteen liittyviä huolia ja voimakasta arvonvaihtelua. Meille saapuvista kryptovaroja koskevista yhteydenotoista suuri osa koskee huijauksia. Hankintapäätöstä ei edelleenkään kannata tehdä tarkistamatta palveluntarjoajan taustoja ja päätöstä tulee pystyä harkitsemaan ajan kanssa, kertoo toimistopäällikkö Maria Rekola.
Kymmenen rahastoa joko rajoittanut tai keskeyttänyt lunastukset
Kryptovaratoimijoiden valvontaa käytiin läpi Finanssivalvonnan lehdistötilaisuudessa 3. huhtikuuta. Tilaisuudessa kuultiin myös katsaus rahastosektorin kehityksestä. Suomalaisten rahastojen nettoarvo oli vuoden 2024 lopussa 205 miljardia euroa. Erityisesti kiinteistörahastoilla viime vuosi on ollut haastava, nettolunastukset ja arvonmuutokset olivat negatiivisia vuonna 2024. Avoimet kiinteistörahastot ovat vuodesta 2023 alkaen harventaneet rahastojen aukioloaikoja lunastuksille ja laajentaneet likviditeetinhallintavälineiden käyttöä. Rahastojen likviditeettitilanteen heikennyttyä yhteensä kymmenen rahastoa on joko rajoittanut tai keskeyttänyt lunastukset.
– Finanssivalvonnan tehtävänä on rahastovalvonnassa huolehtia sekä sijoittajansuojasta, niin lunastajien kuin jäljelle jäävien osuudenomistajien kannalta, että markkinoiden vakaudesta. Keskitymme tänä vuonna valvonnassamme erityisesti likviditeetinhallintaan ja stressitesteihin, vieraan pääoman käyttöön sekä arvostukseen. Lisäksi EU-tasolla on valmisteilla uutta sääntelyä, toteaa toimistopäällikkö Marko Hovi.
Muita ajankohtaisaiheita Finanssivalvonnan torstaisessa lehdistötilaisuudessa olivat pankkien kiinteistösektorin riskit ja valvottavien taloudellinen tilanne ja riskit.
Yhteystiedot
Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030 arkisin klo 9–16.
Liitteet
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapäivystys
palvelee toimittajia arkisin kello 9–16, paitsi kiirastorstaina ja uudenvuodenaattona kello 9–13
Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta
Användningen av artificiell intelligens breder snabb ut sig inom den finansiella sektorn – Finansinspektionen framhäver riskhanteringens betydelse26.10.2026 09:50:00 EET | Pressmeddelande
Användningen av artificiell intelligens (AI) har spridit sig snabbt inom den finansiella sektorn. Av de aktörer som besvarade Finansinspektionens enkät uppgav 93 % att de antingen redan använder AI-lösningar eller planerar att införa dem under de följande två åren. Investeringarna i AI beräknas fortsätta att öka och därmed behovet av en noggrann riskhantering, tydlig ansvarsfördelning och säkerställande av icke-diskriminering.
Tekoälyn käyttö yleistyy nopeasti finanssisektorilla – Finanssivalvonta korostaa riskienhallinnan merkitystä26.10.2026 09:50:00 EET | Tiedote
Tekoälyn käyttö on finanssisektorilla yleistynyt nopeasti. Finanssivalvonnan kyselyyn vastanneista toimijoista 93 prosenttia joko käyttää tekoälyratkaisuja tai suunnittelee niiden käyttöönottoa seuraavan kahden vuoden aikana. Tekoälyinvestointien arvioidaan kasvavan edelleen, mikä lisää tarvetta huolelliselle riskienhallinnalle, selkeille vastuille ja syrjimättömyyden varmistamiselle.
Use of artificial intelligence spreading rapidly in the financial sector: FIN-FSA stresses the importance of risk management26.10.2026 09:50:00 EET | Press release
The use of artificial intelligence (AI) has spread rapidly in the financial sector. Of the entities that responded to the survey of the Financial Supervisory Authority (FIN-FSA), 93% either use AI solutions or plan to introduce them within the next two years. AI investments are expected to continue to grow, which increases the need for careful risk management, clear responsibilities and ensuring non-discrimination.
Fennia Livförsäkring Ab ålades att betala en ordningsavgift på 80 000 euro för fel i rapporteringen22.10.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finansinspektionen har ålagt Fennia Livförsäkring Ab att betala en ordningsavgift på 80 000 euro. Bolaget hade under mer än åtta års tid lämnat felaktiga uppgifter till Finansinspektionen avseende solvenskapitalkravet och solvensgraden.
Fennia Henkivakuutus Oy:lle 80 000 euron rikemaksu virheellisestä raportoinnista22.10.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Finanssivalvonta on määrännyt Fennia Henkivakuutus Oy:lle 80 000 euron rikemaksun. Yhtiö oli antanut yli kahdeksan vuoden ajan Finanssivalvonnalle virheellisiä tietoja, jotka liittyivät vakavaraisuuspääomavaatimukseen ja vakavaraisuussuhteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme