Landbon ja Karhusaaren alueella kaadetaan puita turvallisuussyistä
3.4.2025 12:53:28 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Helsingin kaupunki kaataa huonokuntoisia ja muilla tavoin vaaraa aiheuttavia puita Landbon ja Karhusaaren alueilla.

Töitä tehdään ulkoilureittien varsilla ja tonttien reunoilla, jossa vaarallisista ja yllättäen kaatuvista puista voisi aiheutua haittaa asukkaille ja liikkujille. Turvallisuussyistä harvennetaan myös pienpuustoa etenkin reittien ja teiden risteyskohdissa, joissa näkymien umpeutuminen voi aiheuttaa vaaratilanteita.
Pienpuustoa harvennetaan tarvittaessa myös tonttien reunustoilta. Taloyhtiöiden ja tontinomistajien toiveesta voidaan kaataa lisäksi sellaisia puita, jotka ovat kasvaneet kaupungin katu- tai puistoalueelta häiritsevästi tontin puolelle.
Valtaosa kaadetuista rungoista jätetään lahoamaan maapuina. Eriasteinen lahopuu edistää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta.
Lintujen pesimäaika huomioidaan
Työskentelyalueeseen kuuluu Landbon ja Karhusaaren alueet. Työ ei perustu luonnonhoitosuunnitelmaan, vaan tehtävät toimenpiteet tähtäävät tonttien ja ulkoilureittien turvallisuuteen.
Kaupunki aloittaa työt kevään 2025 aikana. Lintujen pesimisaika huhti–heinäkuussa otetaan huomioon töiden toteutuksessa. Tällöin ei tehdä toimenpiteitä linnustollisesti arvokkailla alueilla.
Töiden tilaaja on Helsingin kaupunkiympäristön toimiala. Toteutuksesta vastaa rakentamispalveluliikelaitos Stara.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa Koskikallio
projektinjohtaja
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 38452
vesa.koskikallio@hel.fi
Kuvat
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Cykeltrafiken leds om till Mannerheimvägen när Hesperiaparken totalrenoveras15.10.2026 14:05:19 EEST | Pressmeddelande
Gångrutten runt Tölöviken förblir i bruk. Rutterna ändras onsdagen den 21 oktober.
Hesperianpuiston kunnostus siirtää pyöräilyn Mannerheimintielle15.10.2026 14:05:19 EEST | Tiedote
Jalankulun reitti Töölönlahden ympäri pysyy käytössä. Reitit muuttuvat keskiviikkona 21. lokakuuta.
Totalrenoveringen av Kajsaniemiparken blir klar i förtid15.10.2026 09:58:06 EEST | Pressmeddelande
Totalrenoveringen av parken blir klar måndagen den 19 oktober, mer än ett år tidigare än planerat. Bland annat tas den nya lekplatsen och hundparken i bruk.
Kaisaniemenpuisto valmistuu etuajassa15.10.2026 09:58:06 EEST | Tiedote
Puiston peruskorjaus valmistuu maanantaina 19. lokakuuta yli vuoden etuajassa. Käyttöön avautuu muun muassa uusi leikkipaikka ja koirapuisto.
Hulevesikaivon rakentaminen vaikuttaa liikenteeseen Eurantien ja Hämeentien risteysalueella9.10.2026 13:52:59 EEST | Tiedote
Hämeentielle rakennettava uusi hulevesikaivo parantaa Eurantien kuivatusta. Työt käynnistyvät 12.10. alkavalla viikolla ja kestävät noin kaksi viikkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

