Kotipizza vie suomalaista pizzakulttuuria maailman huipulle – pizzakonkari tuomariksi Las Vegasin pizzakisoihin
Kotipizzan pizzamestari sekä laatu ja tuoteturvallisuuspäällikkö Heikki Sikström kutsuttiin tuomariksi maailman suurimpiin pizzakilpailuihin, jotka järjestettiin maaliskuussa Las Vegasissa. Yli 800 osallistujaa keräävä Pizza International Challenge -kilpailu kokosi yhteen alan parhaimmat eri puolilta maailmaa. Sikström edusti Suomea paitsi tuomaristossa myös suomalaisen pizzakulttuurin lähettiläänä.

"On valtava kunnia päästä tuomaroimaan näin arvostettua kilpailua. Pääsen kokemaan oman urani aikana jotain aivan uutta. Pizzan tekeminen on intohimoni, ja on hienoa jakaa suomalaista osaamista sekä oppia samalla muilta maailman huipuilta", Sikström kertoo.
Las Vegasin pizzakilpailu on alan tunnetuimpia ja suurimpia tapahtumia, joissa kilpaillaan muun muassa napolilaisen ja pannupizzan parhaasta reseptiikasta sekä pizzan leivonnan taidoista, kuten suurimman pizzapohjan tekijästä. Loppukilpailussa valitaan paras kaikista sekä vuoden pizzanpaistaja. Sikströmin valinta kilpailun tuomaristoon on osoitus siitä, että suomalainen pizzakulttuuri ja Kotipizzan innovatiivinen ote pizzakentällä herättävät kiinnostusta myös kansainvälisesti. Matka Vegasin pizzakisoihin ei ole Sikströmille ensimmäinen.
’’Olen ollut Vegasin pizzakilpailussa mukana ensimmäisen kerran jo vuonna 1993, jolloin kotipizzalaiset kisailivat muun muassa suurimman ja nopeimman pizzapohjan kilpailussa. Vuosien aikana on tullut Kotipizza-yrittäjille voittojakin, mutta nyt on yli 40 vuotta kestäneen pizzaurani ensimmäinen kerta, kun olen mukana International Pizza Challenge -tuomaristossa’’, jatkaa Sikström.
Sikström on ollut tuomaroimassa myös aiemmin pizza-alan kilpailuja Ruotsissa ja Italiassa. Nyt tuomaroitavassa kisassa on erityisen tarkat arvioitikriteerit pizzojen laadun arvioimiselle. Sikström tuomaroi reseptiikkaan keskittyvää kilpailuja, joissa erikoisteemana on tänä vuonna pizzan päällä olevan tomaattikastikkeen makumaailma. Kisoja tuomaroi yhteensä 70 tuomaria, joista Sikströmin lisäksi vain kaksi ovat Pohjoismaista.
Maailman nopein pizzaleipuri löytyy Iistä
Las Vegasin Pizza World Gamesissa kisasivat myös tänä vuonna Iin Kotipizza-ravintolan tiimi, jota myös Sikström oli valmentamassa. Kotipizza-yrittäjät Katja Körkkö ja Tiia Valkola toivat suomalaisille kaksi MM-mitalia. Katja Körkkö nappasi kultaa nopeimman pizzapohjan kilpailussa ja Tiia Valkola pronssia triathlon kilpailussa, jossa leivotaan pizzapohja kahdessa koossa sekä taitellaan pizzalaatikko.
Yhteyshenkilöt
Nelli SajakoskiUlkoisen viestinnän päällikkö, Kotipizza Group
Puh:+358405538850nelli.sajakoski@kotipizzagroup.comKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kotipizza on suomalainen ja Pohjoismaiden suurin pizzaketju. Vuonna 1987 perustetulla ketjulla on yli 300 ravintolaa ympäri Suomen. Kaikki Suomen Kotipizza-ravintolat ovat franchisingperiaatteella toimivia, itsenäisten franchisingyrittäjien johtamia ravintoloita. Franchisingyrittäjä saa käyttöönsä testatun ja kannattavan liikeidean, valmiin tuotteen ja tuotemerkin, ketjun tietotaidon ja muut yhteistyön edut.
Kotipizza-ketjua hallinnoi Kotipizza Oy, joka kuuluu Kotipizza Groupiin. Konserniin kuuluvia yhtiöitä ovat myös artesaaniburgereita valmistava The Social Burger Joint Oy ja hankinta- ja logistiikkaorganisaatio Helsinki Foodstock Oy, joka toimittaa vastuulliset raaka-aineet konsernin ravintolaketjuille. Kotipizza Group on osa norjalaista Orkla-konsernia, jonka toiminnan pohjana ovat kestävät arvot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kotipizza Group Oy
Kotipizza ja Pielisen Kala yhteistyöhön – kotimainen luonnonkala tuodaan pizzan päälle koko Suomeen3.6.2025 10:27:07 EEST | Tiedote
Kotipizza ja nurmeslainen Pielisen Kala aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on tuoda uusi herkullinen pizzatäyte laajasti kaikkien suomalaisten pizzanystävien saataville. Luonnonkala tulee kaikkiin Kotipizza-ravintoloihin Hangosta Rovaniemelle.
Kotipizza käynnistää brändiuudistuksen: muutoksia tuotevalikoimaan ja verkkokauppaan3.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kotipizzan brändi uudistuu tiistaina 3.6. alkaen. Uudistuksen myötä yhtiön verkkokauppa, tuotevalikoima, mainonnan sävy sekä visuaalinen ilme muuttuu.
Löydät Kotipizzan tutut pizzakuskit nyt myös Woltin kautta12.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suurin pizzaketju Kotipizza tuo nyt suomalaisille tutut pizzat ja oman kotiinkuljetuspalvelunsa saataville myös Woltin mobiilisovellukseen.
Ihmisläheiset johtajat löytyvät ravintola-alalta22.11.2024 15:59:44 EET | Tiedote
Ravintola-alan toimijat menestyivät gaalassa, jossa juhlittiin vaikuttavia esimerkkejä ihmisläheisestä johtajuudesta ja organisaatiokulttuurista. Jungle Juice Barin toimitusjohtaja Elli Holappa, McDonald’s-yrittäjä Johanna Junkkari ja Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Heidi Stirkkinen palkittiin Ihmisläheinen työelämä 2024 -gaalassa.
Kuluttajia ei kiinnosta vastuullinen pizza12.6.2024 11:11:40 EEST | Tiedote
Kotipizzan Ilmastolaskuri tuo verkkokauppaan kaikkien pizzojen ja ruokatuotteiden hiilijalanjäljen helposti saataville, mutta laskuria käytetään toistaiseksi hyvin vähän. Laskurin vähäinen käyttö viittaa siihen, että kuluttajat arvostavat tällä hetkellä enemmän herkullista ja laadukasta pizzaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme