Aalto-yliopiston akateemiset tulokset ja kansainvälinen arvostus pysyivät vahvoina vuonna 2024
4.4.2025 14:10:00 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 3.4.2025 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2024.
Aalto-yliopisto sijoittui vuonna 2024 erinomaisesti kansainvälisissä yliopistovertailuissa. Kansainvälinen QS World University Rankings sijoitti Aalto-yliopiston Suomen ykköseksi ja sijalle 113 maailmanlaajuisesti. Taide ja muotoilu sijoittui hienosti maailmassa kahdeksannelle sijalle. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 21. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi.
Aalto-yliopisto sai Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) excellence-laatuleiman osoituksena poikkeuksellisen laadukkaasta kehittämistyöstä. Keväällä 2024 myös saatettiin päätökseen yliopiston strategian arviointi ja päivitys.
Tutkimustoiminta pysyi korkealla tasolla. Kansainvälisten vertaisarvioitujen tieteellisten artikkeleiden määrä nousi 2 384:ään (2 210 edellisvuonna). Eniten viittauksia saavia ja korkean vaikuttavuuden top 10 % -julkaisuja näistä oli 1 678 (1 692).
Tutkintojen määrä ja koulutusohjelmiin saatujen hakemusten määrä kasvoivat. Viime vuonna suoritettiin yhteensä 1 732 (1 614) kandidaatin, 2 257 (2 137) maisterin ja 281 (230) tohtorin tutkintoa. Sekä kandidaattiohjelmiin että erityisesti kaksivuotisiin maisteriohjelmiin oli ennätysmäärä hakemuksia.
Toiminta innovaatioiden ja yrittäjyyden ympärillä oli vilkasta. Yliopiston ympärille muodostuneessa ekosysteemissä perustetaan vuosittain jopa 100 yritystä, ja yliopiston alumnien perustamien yritysten yhteenlaskettu arvo ylittää jo 30 miljardia euroa. Patentti- ja rekisterihallituksen kotimaisten yrityshakijoiden listauksessa Aalto-yliopisto oli vuonna 2024 kolmanneksi suurin patenttien hakija ja listan ainoa yliopisto.
Kampuksen kehittäminen jatkui ja keskelle kampusta avautui kaksi uudisrakennusta Kide ja Marsio.
Taloudellinen kestävyys
Aalto-yliopistossa vahva akateeminen tulos kulkee tasapainossa taloudellisen kestävyyden kanssa.
Aalto-yliopistokonsernin kokonaistuotot kasvoivat 6 % ja olivat 626 (531) miljoonaa euroa ja kokonaiskulut 524 (482) miljoonaa euroa. Suurin kuluerä oli henkilöstökulut. Tilikauden voitto oli 102 (49) miljoonaa euroa. Taseen loppusumma oli 2 251 (2 080) miljoonaa euroa. Sen kasvua selittää ensisijaisesti yliopiston sijoitusvarallisuuden arvon nousu.
Aalto-yliopiston sijoitustoiminnan tuotto vuonna 2024 oli 11,2 % ja rahastoista käytettiin 41 miljoonaa euroa yliopiston toiminnan rahoittamiseen. Summa kattaa noin 9 % yliopiston vuosibudjetista. Tämä rahoitus jatkaa laadukkaan opetus- ja tutkimustoiminnan turvaamista ja kompensoi yliopistojenn julkisessa rahoituspohjassa tapahtunutta pitkän aikavälin murenemista. Rahastojen markkina-arvo oli vuoden lopussa 1 499 miljoonaa euroa.
Lue lisää
- Aalto-yliopiston toimintakertomus ja tilinpäätös 2024
- Avaintietoa vuodesta 2024
-
Sijoitustoiminta vuonna 2024:Aalto-yliopiston rahastoista 41 miljoonaa euroa opetukseen ja tutkimukseen vuonna 2024
Tilinpäätös
|
2023 |
2024 |
|
|
Liikevaihto |
409 |
434 |
|
Kulut |
450 |
472 |
|
Operatiivinen voitto/tappio |
-41 |
-38 |
|
Varainhankinnan tuotot/kulut |
4 |
5 |
|
Sijoitustoiminnan tuotot/kulut |
102 |
152 |
|
Rahoituksen tuotot/kulut |
-14 |
-14 |
|
Tilikauden voitto/tappio |
49 |
102 |
|
Voittoprosentti |
12 % |
23 % |
Tase
|
2023 |
2024 |
|
|
Pysyvät vastaavat |
1959 |
2075 |
|
Aineettomat hyödykkeet |
2 |
2 |
|
Aineelliset hyödykkeet |
594 |
590 |
|
Sijoitukset |
1362 |
1483 |
|
Vaihtuvat vastaavat |
121 |
176 |
|
Yhteensä |
2080 |
2251 |
|
Oma pääoma |
1609 |
1715 |
|
Vieras pääoma |
471 |
535 |
|
Korolliset velat |
306 |
356 |
|
Korottomat velat |
165 |
179 |
|
Yhteensä |
2080 |
2251 |
|
Omavaraisuusaste |
77 % |
76 % |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Talousjohtaja Marianna Bom
Aalto-yliopisto
marianna.bom@aalto.fi
Puh. 050 575 3762
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Katalyysi uudessa valossa: mikrotason vuorovaikutukset voivat tehostaa puhtaan energian teknologioita13.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Uusi tutkimus avaa tarkemman näkymän siihen, miten katalyytit toimivat kemiallisten reaktioiden aikana. Löydös voi auttaa kehittämään tehokkaampia materiaaleja esimerkiksi vihreän vedyn tuotantoon ja kestävämpään kemianteollisuuteen.
Aalto-yliopisto sai oman kvanttitietokoneen – AaltoQ20 kouluttaa tulevaisuuden kvanttiosaajat11.3.2026 12:01:00 EET | Tiedote
AaltoQ20 on maailmallakin harvinainen ja Suomessa täysin ainutlaatuinen huipputason kvanttitietokone, jolla paitsi koulutetaan tulevaisuuden osaajia, myös tutkitaan kvantti-ilmiöitä ja kehitetään uutta teknologiaa.
Aalto University unveils AaltoQ20 – a state-of-the-art quantum computer for educating quantum talent of the future11.3.2026 12:01:00 EET | Press release
AaltoQ20 is a unique quantum computer that researchers can also use to study quantum phenomena and develop new technology.
“Mesoskaalan” uimarit voivat avata tien kehon sisäisille lääkeroboteille3.3.2026 11:10:00 EET | Tiedote
Tutkijat ovat selvittäneet, miten pienet eliöt rikkovat fysiikan lakeja uidakseen nopeammin. Löytö voi auttaa esimerkiksi lääkkeitä annostelevien robottien kehittämisessä.
Hanaholmens 50-årsjubileumsutställning får nytt liv online – det finsk-svenska samarbetets historia är nu tillgängligt för alla16.2.2026 07:30:00 EET | Pressmeddelande
Hanaholmens 50-årsjubileumsutställning tas ner senare i år, men berättelsen om samarbetet mellan Finland och Sverige lever vidare. Institutet för mätning och modellering av den byggda miljön (MeMo) har dokumenterat jubileumsutställningen som en trespråkig virtuell 3D-utställning som kan upplevas online världen över.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme