St1

Davvin tuulivoimapuistohanketta tehdään paikallisyhteisöjen kanssa

24.11.2023 09:00:00 EET | St1 | Artikkeli

Jaa

St1:n enemmistöomistama Grenselandet DA suunnittelee Davvi-tuulivoimapuistoa Pohjois-Norjassa. Davvi-tuulivoimapuistohanke sijaitsee Vuonjalráššassa Lebesbyn kunnassa, joka on monille saamelaisille tärkeän Rásttigáisán tunturin läheisyydessä.

Meille St1:ssä on äärimmäisen tärkeää, että uusiutuvan energian hankkeemme huomioivat paikallisyhteisöjen näkemykset, ihmisoikeudet ja luonnon monimuotoisuuden. Siksi olemme teettäneet Davvin tuulivoimapuistohankkeesta riippumattomia vaikutusarviointeja. Ymmärrämme alueen merkityksen saamelaisille ja muille paikallisille yhteisöille, ja haluamme, että kaikkia sidosryhmiä kuullaan ja heidän näkemyksensä otetaan huomioon prosessissa. St1 kunnioittaa YK:n 27 artiklaa, joka turvaa alkuperäiskansojen oikeudet harjoittaa perinteistä kulttuuriaan.  

Hankkeen alue on valittu huolellisesti niin, että hankkeen vaikutukset poronhoitoon ja paikalliseen elämään ovat mahdollisimman vähäiset. Suunniteltu tuulivoimapuisto on kaukana asutuksesta.

Davvi-tuulivoimapuistohanke on nyt Norjan viranomaisten lupavaiheessa, jonka aikana arvioidaan hankkeen vaikutukset. Ennen luvan myöntämistä järjestetään perusteellinen julkinen kuuleminen, jossa sidosryhmät kutsutaan kertomaan näkemyksensä. Vasta tämän vaiheen jälkeen harkitaan hankkeen etenemistä ja rakennuslupaa.  

Viranomaisille on toimitettu riippumattomien asiantuntijoiden laatima vaikutusten arviointi muun muassa hankkeen vaikutuksista poronhoitoon ja luontoon. Vaikutusarvioinnin tekijät tapasivat eri sidosryhmiä kuten poronhoitoalueiden edustajia noin 70 eri kokouksessa. Arvioinnin mukaan hanke on mahdollista toteuttaa siten, että saamelaisten ja paikallisyhteisöjen oikeudet toteutuvat. St1 on myös tunnistanut ja arvioinut hankkeen ihmisoikeusvaikutuksia huomioiden alkuperäiskansojen oikeudet ja maaoikeudet. Teemme yhteistyötä tutkimuslaitosten kuten Helsingin yliopiston kanssa. Olemme myös aina valmiita keskustelemaan sidosryhmien kanssa. 

Tarvittaessa hankkeessa tehdään vielä lisäarviointeja. Jos viranomaisten suorittamassa tutkimuksessa todetaan, että prosessin tulokset loukkaavat alkuperäiskansojen oikeuksia, YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 27 artiklan mukaisesti, peruutamme hankehakemuksen.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja vihreä siirtymä edellyttävät uusiutuvien energialähteiden aktiivista ja jatkuvaa kehittämistä. Uutta uusiutuvaa energiaa tarvitaan sekä jatkuvasti kasvavan energiantarpeen tyydyttämiseksi että fossiilisen energian korvaamiseksi, ja tätä varten on suunniteltava erilaisia hankkeita ja löydettävä paras mahdollinen tapa toteuttaa niitä mahdollisimman vähäisin vaikutuksin.

St1 toteuttaa uusiutuvan energian hankkeita, koska ne ovat elintärkeitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Hankkeet on kuitenkin pystyttävä toteuttamaan siten, että ihmisoikeuksia kunnioitetaan ja luontovaikutukset huomioidaan. Ihanteellisesti lopputulos hyödyttää kaikkia. Siihen pyrimme myös tässä hankkeessa. 

Lue lisää verkkosivuiltamme (englanniksi):

What is Davvi wind farm?

Biodiversity and Wind Power - We Work to Preserve Reindeer Herding, the Environment, and Nature

Miksi Davvin tuulivoimapuistohanketta suunnitellaan ja miksi se on tärkeää?

Tuulivoimalla tuotetun uusiutuvan sähkön lisääminen merkittävästi on avainasemassa energiamurroksessa. Uusi tuulivoiman tuotantokapasiteetti on edellytys päästöjen vähentämiselle muun muassa koko teollisuuden tuotantoprosessien sähköistämisessä. St1 tutkii parhaillaan erilaisia vaihtoehtoja uuden tuulivoimatuotannon toteuttamiseksi. 

Norjan Finnmarkin alueella on tunnistettu paljon mahdollisuuksia uuden tuulivoiman tuotantoon tavalla, jolla on ympäristöön mahdollisimman pieni vaikutus. Alueella on hyvät mahdollisuudet tehokkaaseen sähköntuotantoon, joka vaikuttaa luontoon mahdollisimman vähän. Finnmarkin lääninhallitus on asettanut tavoitteekseen ottaa käyttöön 2 000 MW tuulivoimaa vuoteen 2030 mennessä, ja Davvin 800 MW:n tuulivoimapuisto on olennainen osa tämän tavoitteen saavuttamista.

Hankkeessa on arvioitu, että Davvin tuulivoimapuiston rakentamisen ilmastohyödyt vähentäisivät hiilidioksidipäästöjä 1,5 miljoonaa tonnia vuodessa, mikä vastaa noin 1,3 miljoonan henkilöauton kokonaispäästöjä.

St1 tutkii myös tuulivoimaan ja elektrolyysiin perustuvan vihreän ammoniakin tuotantolaitoksen rakentamista Finnmarkin alueelle. Tavoitteena on tuottaa monenlaisia uusiutuvan energian tuotteita liikenteeseen ja teollisuuteen. Lisäksi St1 kehittää Finnmarkissa 750 MW Sandfjelletin tuulipuistohanketta Gamvikin kunnassa. St1:llä on myös tuulivoiman kehityshankkeita Ruotsissa.

Miten Davvi-hankkeen sosiaaliset vaikutukset on määritetty? Miten ympäristö ja ihmisoikeudet on otettu huomioon?

Yksi hankkeen kriteereistä on, että paikallisyhteisöt hyväksyvät sen. Osana suunnitteluprosessia viranomaisille on toimitettu riippumattomien asiantuntijoiden laatima vaikutusarviointi, jossa käsitellään muun muassa hankkeen vaikutuksia poronhoitoon ja luonnon monimuotoisuuteen. St1 on myös tunnistanut ja arvioinut hankkeen ihmisoikeusvaikutuksia.  

Raportit löytyvät Davvin tuulipuiston verkkosivuilta

Davvin tuulipuiston kehittämisen arvioidaan luovan merkittävää paikallista ja alueellista arvoa koko elinkaarensa aikana, mukaan lukien uusien työpaikkojen luomisen alueelle. Kunnalle esimerkiksi kiinteistöverojen ja tuotantomaksujen muodossa kertyvien suorien tulojen arvioidaan olevan lähes 90 miljoonaa Norjan kruunua vuosittain.

Kuka suoritti arvioinnit ja mitkä olivat niiden tulokset?

Vaikutusarviointiohjelman toteutti viranomaisten edellyttämällä tavalla riippumaton kolmas osapuoli, Multiconsult. Poronhoidon vaikutusten arvioinnin suorittivat Naturrestaurering, Samisk næringsforbund ja Sámi Ealáhussearvi.

Yhteenveto näistä arvioinneista löytyy englanninkielisenä täältä

Osana lupaprosessia Norjan vesi- ja energiavirasto (NVE) tarkastaa arvioinnit, ja lisäksi järjestetään kaikille avoin kuulemistilaisuus, jossa jokainen voi halutessaan esittää mielipiteensä. Kaikkien sidosryhmien näkemykset otetaan huomioon ennen luvan myöntämistä.

Poronhoitoa koskevan vaikutustenarvioinnin perusteella Grenselandet DA on myös teettänyt Fosen-tuomioon perustuvan oikeudellisen tutkimuksen, jossa vertaillaan 27 artiklan rikkomisen kynnysarvoa. 

Lisätietoja norjaksi täältä

Asianajotoimisto Robertsenin laatimassa oikeudellisessa lausunnossa todetaan, että tuulivoiman sijoittamisella alueelle ei todennäköisesti ole vaikutusta laidunten käytettävyyteen tai porojen vaellukseen. Robertsenin laatima lausunto on viittaus yleiseen oikeudelliseen kehykseen ja siihen, että lieventävät toimet otetaan huomioon määritettäessä, onko 27 artiklaa rikottu vai ei. 

Davvin tuulipuistohankkeessa merkittävin lieventävä toimenpide on ollut suunnittelualueen huolellinen valinta sekä muutokset suunnittelualueessa vuosien varrella minimoiden vaikutukset poronhoitoon.

Yhteenveto vaikutusarvioinneista löytyy täältä

Millaisia suoria keskusteluja Grenselandet DA on käynyt paikallisyhteisöjen kanssa?

Grenselandet DA on järjestänyt säännöllisesti kokouksia alueen sidosryhmien kanssa, ja näin tehdään jatkossakin.

Vaikutusarviointeja tehtiin vuosina 2017–2019, jolloin pidettiin noin 70 kokousta eri sidosryhmien kanssa, mukaan lukien poronhoitopiirien kanssa järjestetyt tapaamiset. Osa näistä tapaamisista oli avoimia yleisötilaisuuksia asianomaisissa kunnissa, ja lisäksi järjestettiin useita tutustumiskäyntejä paikan päällä. Kun hakemus etenee kuulemisvaiheeseen, järjestetään uusia yleisötilaisuuksia.

St1 on myös palkannut kokopäiväisen yhteistyöstä vastaavan yhteyshenkilön. Lebesbyn kunnassa asuva yhteyshenkilö työskentelee tällä hetkellä täysipäiväisesti Lebesbyn ja Gamvikin alueella käyttämällä liikkuvaa toimistoa, jonka avulla hän voi olla yhteydessä kaikkiin paikallisiin sidosryhmiin koko tällä laajalla alueella.

Davvin tuulipuistohankkeessa jatkamme työskentelyä ihmisoikeuspolitiikkamme, kansainvälisten viitekehysten, YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden ja Norjan lainsäädännön mukaisesti.

Sekä Grenselandet DA että St1 ovat avoimia keskusteluille ja palautteen vastaanottamiselle milloin tahansa, ja meihin voi ottaa suoraan yhteyttä.

Missä vaiheessa ja miten hankkeen jatkamista koskevat päätökset tehdään?

Tällä hetkellä hanke on Norjan viranomaisten lupavaiheessa, jonka aikana arvioidaan hankkeen ympäristövaikutukset. Ennen luvan myöntämistä järjestetään perusteellinen julkinen kuuleminen, jossa sidosryhmät kutsutaan kertomaan mielipiteensä ja näkemyksensä. Vasta tämän vaiheen jälkeen harkitaan hankkeen etenemistä ja rakennuslupaa.

Julkisen kuulemisen ajankohdasta ei ole tällä hetkellä vielä tietoa. Kuulemisen jälkeen Norjan viranomaiset arvioivat hakemuksen ja tekevät päätöksen rakennusluvasta. Jos päätöksestä valitetaan, päätöksentekoprosessi siirtyy Norjan öljy- ja energiaministeriöön.

Tarvittaessa hankkeessa tehdään vielä lisäarviointeja. Jos viranomaisten suorittamassa tutkimuksessa todetaan, että prosessin tulokset loukkaavat alkuperäiskansojen oikeuksia YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 27 artiklan mukaisesti, peruutamme hankehakemuksen. 

Investointipäätös voidaan tehdä vasta, kun kaikki hankkeen kehittämiseen liittyvät näkökohdat on arvioitu, hankehakemus on käsitelty ja lupa on myönnetty.

Jatkaako St1 tai Grenselandet DA vuoropuhelua alueen saamelaisten kanssa?

Olemme avoimia vuoropuhelulle kaikkien paikallisten sidosryhmien ja kaikkia intressejä edustavien tahojen kanssa. Haluamme käydä avointa ja rakentavaa vuoropuhelua myös suoraan paikallisen yhteisön kanssa ja pidämme kanavamme auki palautetta, huolenaiheita ja ehdotuksia varten koko hankkeen elinkaaren ajan. Hanke ei onnistu ilman paikallisyhteisön tukea.

Lisätietoja: 

St1 Nordic Oy
Lea Rankinen 
Vastuullisuus, viestintä ja yhteiskuntasuhteet -yksikön johtaja
lea.rankinen@st1.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta St1

St1 muuttaa tornitalo Nodeen syksyllä 202829.10.2026 11:15:00 EET | Tiedote

St1 muuttaa nykyisistä Triplan tiloista uuteen Node-toimistorakennukseen syksyllä 2028. Node sijaitsee Pasilassa, Helsingissä Triplaa vastapäätä, ja rakennuksen omistaa ja rakennuttaa Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Keväällä 2028 valmistuvasta 32-kerroksisesta rakennuksesta tulee Suomen korkein toimistorakennus. Uudet toimitilat tarjoavat nykyistä enemmän tilaa, ja ne suunnitellaan vastaamaan St1:n tarpeita sekä tukemaan erilaisia työskentelytapoja. St1:n uudet tilat sijoittuvat rakennuksen kerroksiin 25–27. Tilojen suunnittelussa huomioidaan henkilöstön kokemukset ja näkemykset tulevaisuuden työympäristöstä, ja henkilöstö pääsee osallistumaan suunnittelutyöhön. Muuton tarkempi aikataulu täsmentyy lähempänä sen ajankohtaa.

St1 Helsinki office to move to the Node tower in autumn 202829.10.2026 11:15:00 EET | Press release

St1's Helsinki (Finland) office will relocate from its current premises at Tripla to the new Node office tower in autumn 2028. Located in Pasila, Helsinki opposite Tripla, the building is being developed and owned by Varma Mutual Pension Insurance Company. Upon completion in spring 2028, the 32-storey building will become Finland’s tallest office building. The new premises will provide more space and be designed to support St1’s needs and different ways of working. St1’s office will be located on floors 25–27 of the building. Employees’ experiences and views on the future working environment will be taken into account in the design process, and employees will also have the opportunity to participate in shaping the new premises. The detailed schedule for the move will be confirmed closer to the relocation.

St1 Oy:n välitilinpäätöstiedote tammi-kesäkuu 202631.8.2026 09:00:06 EEST | Tiedote

Konsernin keskeiset tunnusluvut 1.1.-30.6.2026 1.1.-30.6.2025 2025 Liikevaihto, MEUR 4 766,6 3 511,9 7 234,2 Liikevoitto/tappio, MEUR 350,6 -5,3 110,0 Liikevoitto, % liikevaihdosta 7,4 -0,2 1,5 Tilikauden tulos, MEUR 299,1 -3,4 99,2 Oman pääoman tuotto, % 38,1 -0,5 6,8 Omavaraisuusaste, % 58,4 54,9 59,0 St1-konsernin vuoden 2026 ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto oli 4,8 miljardia euroa, joka on noin 1,3 miljardia euroa enemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Liikevaihdon kasvu johtui öljytuotteiden hintatason voimakkaasta noususta Lähi-idän konfliktin vuoksi. Vertailukauden liikevaihtoa puolestaan laski St1:n jalostamolla Göteborgissa tehty osittainen huoltoseisokki. Vähittäismyyntimarkkinan ja laivapolttoaineiden myyntivolyymit kasvoivat jonkin verran edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Liikevaihdosta 55 % tuli Ruotsista, 23 % Norjasta ja 22 % Suomesta. Iso-Britannian liiketoiminnan vaikutus liikevaihtoon jäi alle yhteen prosenttiin, sillä siellä toimivan jäter

St1 Oy’s interim financial statements release January-June 202631.8.2026 09:00:06 EEST | Press release

Consolidated key figures 1.1.-30.6.2026 1.1.-30.6.2025 2025 Net sales, MEUR 4,766.6 3,511.9 7,234.2 Operating profit/loss, MEUR 350.6 -5.3 110.0 Operating profit as % of net sales 7.4 -0.2 1.5 Profit/loss for the financial period, MEUR 299.1 -3.4 99.2 Return on equity, % 38.1 -0.5 6.8 Equity ratio, % 58.4 54.9 59.0 St1 Group's net sales for the first half of 2026 amounted to EUR 4.8 billion, approximately EUR 1.3 billion more than in the same period last year. The increase in net sales was due to a sharp rise in oil product prices caused by the conflict in the Middle East. The net sales of the comparison period, in turn, were reduced by the partial maintenance shutdown at St1's refinery in Gothenburg. Sales volumes in the retail market and of marine fuels increased somewhat compared to the same period last year. Of net sales, 55% came from Sweden, 23% from Norway, and 22% from Finland. The impact of the UK business on net sales remained below one percent, as the main customer of our UK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye