Yhdysvaltojen uusien tullien vaikutus maailmantalouteen
Yhdysvaltojen hallinnon esittämät uudet tullit ovat osoittautumassa odotettua merkittävämmiksi, sillä hallinnon antamaan ilmoitukseen sisältyy yleisen minimitariffin lisäksi aiempaa korkeampi tariffi monille maille ja alueille.

Atradius ennusti vielä maaliskuun lopulla suhteellisen vakaita maailmanlaajuisia BKT-näkymiä vuosille 2025 ja 2026, vaikka Yhdysvallat oli jo ilmoittanut, että kaikkeen tuontiin Kiinasta kohdistuisi 20 % tulli, tuonnille Kanadasta ja Meksikosta 25 % tulli ja tuonnille EU:sta 10 % tulli.
Valkoisen talon viimeisin ilmoitus vesittää kuitenkin toiveemme Yhdysvaltojen maltillisesta kauppapolitiikasta. Tänä vuonna ilmoitetut tullikorotukset nostavat Yhdysvaltojen keskimääräisen efektiivisen tullin selvästi yli 20 prosentin, mikä on korkein taso yli sataan vuoteen. Lisäksi on huomioitava, että tullien mahdollinen alentaminen toteutuu yleensä hitaammin kuin niiden korottaminen.
Eniten tulleista tulevat kärsimään EU:n jäsenvaltiot, Kiina, Japani, Vietnam, Etelä-Korea ja Taiwan. Kiinasta tuleville tuotteille on nyt asetettu peräti 54 % tuontitulli Yhdysvaltoihin, kun taas EU:sta Yhdysvaltoihin tapahtuvan viennin tulli on 20 %. Koska myös muista Aasian maista Yhdysvaltoihin tulevan tuonnin tullit nousevat, Kiina ei voi enää hyödyntää aiempaa strategiaansa, jossa tuotteita viedään Kiinasta Yhdysvaltoihin sellaisten Aasian maiden kautta, joihin on sovellettu Kiinaa matalampia tuontitulleja.
Tällä hetkellä ennustamme, että Yhdysvaltojen uusien tuontitullien ja niihin mahdollisesti kohdistuvien vastatoimien vaikutukset globaalin BKT:n kasvuun, inflaatioon ja kauppaan ovat merkittävät. Paras arviomme tässä vaiheessa on, että maailmanlaajuinen BKT:n kasvu hidastuu vuonna 2025 2,0 prosenttiin ja vuonna 2026 1,5 prosenttiin. Aiemmin euroalueelle ennustamamme pienehkö BKT:n kasvu lähes hävinnee uusien tullien seurauksena.
Arvioimme inflaation kiihtyvän kaikkialla mutta etenkin Yhdysvalloissa, missä se kohonnee 1,3 prosenttia sekä 2025 että 2026. Koska korkeat tullit koskevat lähes koko maailmaa, Kiinasta tuotteita hankkineilla yhdysvaltalaisilla yrityksillä ei ole enää juurikaan mahdollisuuksia korvata kiinalaisia tuotteita muissa maissa tuotetuilla, tai alunperin Kiinasta lähtöisin olevilla mutta muiden maiden kautta kierrätetyillä, tuotteilla mikä kiihdyttänee kysyntäpaineita ja inflaatiota.
Kauppasodan kärjistymisen toimialakohtaiset vaikutukset voivat olla suuremmat kuin tullien yleiset makrotaloudelliset vaikutukset. Yritykset, jotka ovat riippuvaisia viennistä Yhdysvaltoihin, tai joihin tullit raskaimmin kohdistuvat, voivat kärsiä liikevaihdon alentumisesta, kustannusten noususta ja kannattavuuden heikkenemistä, mikä johtaa luottoriskien kasvuun. Maailmanlaajuisesti katsottuna haavoittuvimpia aloja ovat alat, jotka ovat riippuvaisia pitkistä kansainvälisistä toimitusketjuista. Näitä aloja ovat esimerkiksi kone- ja elektroniikkateollisuus sekä autoteollisuus.
Näin ollen luottovakuutuksen käyttö tulee lähikuukausina yhä tärkeämmäksi kansainvälistä kauppaa käyville yrityksille. Luottovakuutus auttaa vähentämään riskejä, kuten maksujen laiminlyöntejä ja maksukyvyttömyyttä, jotka voivat johtua korkeampien tariffien aiheuttamista taloushäiriöistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenna OllikainenAtradius Suomi / Viestintä
Puh:+358405157069jenna.ollikainen@atradius.comJuhani LaitalaAtradius Suomi / Maajohtaja
Puh:+358500508368juhani.laitala@atradius.comLinkit
Meistä
Luottovakuuttamisen, takausten ja perintäpalveluiden asiantuntijoina olemme sitoutuneet rakentamaan vahvoja asiakassuhteita.
Atradius on merkittävässä roolissa tukiessaan kansainvälisesti toimivien suomalaisten yritysten liiketoimintaa. Kansainvälinen verkostomme mahdollistaa sen, että pystymme vastaamaan suomalaisten asiakkaidemme moninaisiin tarpeisiin sekä koti- että vientimarkkinoilla.
Olemme kansainvälinen yritys; toimimme 52 eri maassa ja meillä on tiedot yli 240 miljoonan yrityksen maksutapakäyttäytymisestä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atradius
Kauppasota jarruttaa globaalia kasvua31.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Atradiuksen talousnäkymäraportti (Economic Outlook - July 2025) osoittaa, että maailmantalous on siirtymässä hitaamman kasvun aikakauteen. Ennustamme globaalin bruttokansantuotteen kasvun jäävän 2,4 prosenttiin vuosina 2025 ja 2026, mikä heijastaa erityisesti Yhdysvaltojen kauppapoliittisten toimien vaikutuksia.
Maksuviiveet kasvussa monessa Pohjoismaassa18.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Atradiuksen tuore Payment Practices Barometer 2025 Nordics -raportti paljastaa, että yritykset Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa kohtaavat yhä enemmän haasteita B2B-maksukäyttäytymisessä.
Myöhässä maksetut B2B-laskut yleisiä Länsi-Euroopassa23.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Atradiuksen tuore Payment Practices Barometer 2025 -raportti on kattava katsaus B2B-maksukäyttäytymiseen Länsi-Euroopassa. Yritykset kehittävät nyt strategioitaan luottoriskien hallintaan.
Kauppasota uhkaa yritysten maksukykyä16.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Atradiuksen uusin raportti käsittelee maksukyvyttömyysnäkymiä sekä globaalilla tasolla että tärkeimpien markkina-alueiden osalta.
Kuljetus- ja logistiikka-alan trendit 202524.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Atradiuksen uusin raportti käsittelee kuljetus- ja logistiikka-alaa. Ennustamme alan kasvavan globaalisti 4,1 % vuonna 2025 ja 3,7 % vuonna 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme