Business Finland tarttuu kiertotalouden pullonkaulaan – kuluttajabrändit aliedustettuina myönnetyssä rahoituksessa
Julkaisuvapaa Suomen ylikulutuspäivänä 6.4.2025
Kiertotalouden osuus kaikesta Business Finlandin rahoittamasta innovaatiotoiminnasta vuosina 2023–2024 oli 15 prosentin luokkaa. Näinä vuosina kiertotalouden ratkaisuille on myönnetty rahoitusta yli 200 miljoonaa euroa. Kuluttajabrändien osuus tästä oli vain muutama prosentti. “Tässä on selkeä pullonkaula”, kommentoi kuluttajaliiketoiminnan asiantuntija Anne Rahikainen Business Finlandista.

Business Finland haluaa auttaa kuluttaja- ja palveluliiketoiminnan yrityksiä kasvattamaan kiertotaloutta.
– Business Finlandia ei ehkä ensisijaisesti mielletä kuluttajapalveluliiketoiminnan rahoittajaksi, mutta sitä tuetaan yhtä lailla kuin teknologisiakin ratkaisuja. Kestävää kehitystä tukevien palvelujen kysyntä kasvaa entisestään tulevaisuudessa, ja myös niiden kehittämiseen meillä on tarjota rahoitusta ja tukea, sanoo Anne Rahikainen.
– Aineeton arvonluonti on iso mahdollisuus. Haluamme kannustaa erityisesti kuluttajaliiketoiminnan pieniä ja keskisuuria yrityksiä kehittämään uusia kiertotalouden ratkaisuja.
Rahikaisen mukaan ideaalitilanteessa myös kuluttajaliiketoiminnan kiertotaloudesta syntyy uusi vientitoimiala Suomeen. Haluaisimme nähdä tällä alalla entistä laajempaa yhteistyötä yritysten ja tutkijoiden välillä.
EU-säädökset pakottavat yritykset uudistumaan
EU:n ekosuunnittelua koskeva asetus hyväksyttiin 2024 (2024/1781). Se luo uusia vaatimuksia EU-markkinoille tuleville tuotteille. Tämä avaa suomalaisille yrityksille mahdollisuuksia, mutta tuo mukanaan myös haasteita. Toinen esimerkki on vuonna 2027 voimaan tuleva asetus digitaalisesta tuotepassista, jonka avulla yritykset voivat tarjota ostajalle tietoa raaka-aineiden alkuperästä, ympäristövaikutuksista, elinkaaresta ja lopputuotteen kierrätyksestä.
– Tavoitteena on minimoida luonnonvarojen kulutus ja suojella ympäristöä, ja tässä direktiivi on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan. Tämä tarjoaa suomalaisille yrityksille mahdollisuuden erottua markkinoilla tarjoamalla kestävämpiä, pitkäikäisempiä ratkaisuja.
Rahikaisen mukaan kuluttajien motivointi vastuullisiin valintoihin on haaste, sillä hinta on edelleen ratkaiseva tekijä ostopäätöksissä. Jos ratkaisujen vastuullisuus lisää niiden hintaa, se samalla usein jarruttaa kysyntää.
– Verotukselliset kannustimet, kuten korjaamisen verotuksen keventäminen ja jopa pohdinta käytetyn tavaran arvonlisäveron poistamisesta, voisivat tukea tätä siirtymää. Esimerkiksi suutaripalveluista joutuu maksamaan enemmän kuin jos ostaisi uudet halvalla tuotetut kengät. Nyt Suomessa on löydettävä myös muita keinoja, joilla yritykset voivat hyötyä kestävän kehityksen vaatimusten täyttämisestä ilman, että hinta kohoaa kuluttajille kohtuuttomaksi.
Tiesitkö:
- Business Finlandin kiertotalouteen kohdistunut rahoitus on ollut yli 200 miljoonaa euroa vuosina 2023-2024
- Kuluttajabrändejä olemme rahoittaneet lähes 27 miljoonalla eurolla vuosina 2023-2024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi Suomi
Kiertotalous ja nollahukka-mission johtaja
+358 50 572 7530
outi.suomi@businessfinland.fi
Anne Rahikainen
Kuluttajaliiketoiminnan asiantuntija
+358 50 354 8058
anne.rahikainen@businessfinland.fi
Maria Arruda
Head of Communications
+358 400 933 913
maria.arruda@businessfinland.fi
Kuvat
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Kanadalaiset ostajat haluavat suomalaisia meriteollisuusratkaisuja19.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kanadan hallitus uudistaa kansallisen laivanrakennusohjelman avulla rannikkovartioston ja merivoimien laivastoja. Suunniteltujen menojen taso on tähän mennessä useita miljardeja dollareita.
Puualan delegaatio Yhdysvalloista Suomeen – kiinnostus jatkuu mahdollisista tuontitulleista huolimatta13.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Business Finland järjestää jo kolmatta vuotta peräkkäin metsä-, puutuoteteollisuuden ja puurakentamisen yritysryhmävierailun Yhdysvalloista Suomeen 11.-16.5.2025. ”Yhdysvaltain tempoilevasta tariffipolitiikasta huolimatta metsäsektorin liiketoiminta ja kysyntä ovat jatkuneet. Mahdollisia tuontitulleja on lykätty kolmella kuukaudella”, kommentoi Business Finlandin Ulla Lainio.
Business Finlandilta veturirahoitus AMD Silo AI:lle Suomen aseman vahvistamiseen globaalilla tekoälymarkkinalla12.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Business Finland on myöntänyt 15 miljoona euroa AMD Silo AI:n veturihankkeelle. Lisäksi Business Finland sitoutuu rahoittamaan yhteistyöverkoston muiden yritysten ja tutkimusorganisaatioiden t&k-projekteja. Rahoitus on merkittävä kansallinen investointi Suomen aseman lujittamiseksi globaalilla tekoälykentällä. Viisivuotisen Compute to Impact -hankkeen tavoitteena on edistää tekoälyinnovaatioita ja osaamisen kehittämistä sekä parantaa yritysten kilpailukykyä koordinoimalla tutkimusta, infrastruktuurin kehittämistä ja teollisuuden yhteistyötä Suomen ekosysteemissä.
Näistä Euroopan maista Suomeen tullaan harvimmin yöpymään2.5.2025 08:05:00 EEST | Tiedote
Saksa, Iso-Britannia, Ruotsi ja Ranska ovat tuttuja näkyjä Suomen matkailutilastoissa, sillä näistä maista tulee vuosittain satoja tuhansia yöpymisiä. Mutta entä Euroopan maat, joista Suomeen matkustetaan kaikkein harvimmin? Tilastojen häntäpäästä löytyvät Liechtenstein, Albania ja Valko-Venäjä.
Business Finland startade en kampanj om hållbar gruvdrift och kritiska mineraler28.4.2025 08:03:00 EEST | Pressmeddelande
Kritiska mineraler och strategiska råvaror har nu en stor marknadsdriven efterfrågan när olika länder investerar i att säkra leveranskedjan för mineraler och i miljömål. Business Finland startade en årslång kampanj för att stödja hållbar förnyelse av den finska gruv- och mineralsektorn med tio miljoner euro. ”Gruvornas negativa miljöpåverkan måste minskas och försörjningsberedskapen i Finland garanteras”, säger Satu Penttinen från Business Finland, som har utsetts att leda kampanjen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme