Kokoomuksen Sofia Vikman: Suvivirsi on osa suomalaista kulttuuriperintöä - saa laulaa kouluissa
Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja (kok.) Sofia Vikman sanoo, että Suvivirsi on osa suomalaista kulttuuriperintöä ja sitä saa laulaa kouluissa.

Opetushallituksen johtokunta totesi kokouksessaan torstaina 3.4., että Suvivirren voi edelleen laulaa kouluissa ja että kirkkotilan tai muun uskonnollisen tilan käyttö koulun juhlien pitopaikkana on hyvällä harkinnalla sallittua. Uskonnollisen tilaisuuden kuten joulukirkon voi järjestää kirkkotilassa.
Opetushallitus ei ole muuttanut aiempaa koulun juhlia ja uskonnollisia tilaisuuksia koskevaa ohjeistustaan, mutta johtokunta on todennut tarpeen hälventää väärinkäsityksiä ja halunnut selkiyttää ohjeiden viestintää.
”Olemme keskustelleet tarpeesta taustoittaa ja viestinnällisesti selkiyttää ohjeita juhlien ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä. Opetushallitus selkiyttää viestintää verkkosivuilleen,” sanoo Vikman.
”Painotan sitä, että koululaitoksen tärkeä sivistyksellinen tehtävä, kulttuuriperinnön siirtäminen nuoremmille sukupolville, on selkeästi mahdollista. Suvivirren esittäminen koulujen kevätjuhlissa ei loukkaa uskonnonvapautta vaan on osa suomalaista kulttuuriperintöä. Suvivirsi on kappale, joka useimmille meistä tarkoittaa ennen muuta koululaisten kesäloman alkamista. Se kuuluu suomalaiseen kouluun ja kevätjuhlaan,” sanoo Vikman.
Vikman muistuttaa, että Suomessa perustuslain tulkinta kuuluu viime kädessä perustuslakivaliokunnalle.
”Perustuslakivaliokunnassa on katsottu, ettei yhden virren veisaaminen tee tilaisuudesta tunnustuksellista uskonnon harjoittamista. Koulun perinteisiin juhliin voi sisältyä muitakin vastaavia sinänsä uskonnollista alkuperää olevia traditioita,” sanoo Vikman.
Vikman huomauttaa, että Suvivirttä, uskontovaikutteista taidetta, Messias-oratoriota tai Mestaripiirrosta ei pidä siivota pois kulttuurihistoriasta, jotta joku ei altistuisi niille.
”Oman kulttuurin tunteminen sekä ymmärtäminen auttaa - ja on jopa välttämätöntä, myös muiden kulttuurien ymmärtämisessä. Perinteiden säilyttäminen ja siirtäminen on osa päiväkotien ja koulujen toimintaa", sanoo Vikman.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sofia VikmanKansanedustaja
Pirkanmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi Heikki Autto15.5.2025 14:47:54 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tänään ryhmäkokouksessaan valinnut puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi kansanedustaja Heikki Autton.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Orpon hallitus ennallistaa virtavesiä ja parantaa vesistöjen tilaa15.5.2025 14:20:24 EEST | Tiedote
Eurooppalaisen raportin mukaan Suomi on poistanut Euroopan maista eniten virtavesien vaellusesteitä. Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälän mukaan tämä kertoo hallituksen sitoutumisesta vesistöjen suojeluun ja ennallistamiseen.
Kokoomuksen Heikkinen: Metsävähennyksen korotus tukee sinivalkoista omistajuutta ja metsäelinkeinoa14.5.2025 13:26:38 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Janne Heikkinen on todella tyytyväinen, että metsävähennyksen korotus saadaan eduskuntaan. ”Tämä on hallituksen tärkein teko suomalaisen metsänomistajan ja metsäelinkeinon hyväksi”, Heikkinen toteaa.
Kokoomuksen Valkonen: Veronkierrolle nollatoleranssi – hallitus korjaa verovajetta jopa 100 miljoonalla14.5.2025 11:40:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen pitää erinomaisena, että hallitus päätti puoliväliriihessä selkeyttää verovalvonnan sääntelyä. ”Tällä turvataan Verohallinnon kyky valvoa tehokkaasti toimintaa, jossa verojen kiertämisen riski on suuri”, Valkonen sanoo.
Jukka Kopra kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi13.5.2025 14:22:44 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tänään ylimääräisessä ryhmäkokouksessaan valinnut eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi kansanedustaja Jukka Kopran. Kopra on lappeenrantalainen neljännen kauden kansanedustaja Kaakkois-Suomen vaalipiiristä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme