Koirien potentiaalia Parkinsonin taudin toteamisessa tutkitaan
7.4.2025 10:15:00 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Tutkijat Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyksissä) ja Turun yliopistolla kehittävät uutta menetelmää, jossa hyödynnetään koirien hajuaistia Parkinsonin taudin diagnosoimisessa. Menetelmässä potilaiden iholta otetaan näytteitä liinalla, joita koulutetut koirat haistelevat tunnistaakseen taudin.

Kiinassa tehty vastaava tutkimus on antanut lupaavia tuloksia, ja Suomessa tutkimusta vie eteenpäin yritys, joka kouluttaa koiria erityistehtäviin.
Sähkönenä – tulevaisuuden diagnostiikkatyökalu
Koska koirien käyttäminen terveyskeskuksissa ei ole käytännöllistä, tulevaisuuden tavoitteena onkin kehittää niin sanottua "sähkönenää", mikäli tulokset tukevat ajatusta, että hajutunnistus toimii.
– Kyseessä on analyysilaite, joka tutkii näytteen molekyylirakennetta ja voi mahdollisesti tunnistaa Parkinsonin taudin ominaistuoksun. Jos testaus antaa hyviä tuloksia, seuraava askel on kehittää tästä elektroninen diagnostinen laite, joka voisi toimia laajamittaisesti osana varhaisen diagnosoinnin työkalupakkia, neurologian professori ja ylilääkäri Valtteri Kaasinen sanoo.
Hajutunnistuksen mahdollisuudet nousivat esiin jo vuonna 2015, kun skotlantilainen Joy Milne kertoi pystyvänsä haistamaan Parkinsonin taudin. Edinburghin yliopistossa tehdyissä testeissä Milne tunnisti oikein kaikki potilaat, ja lisäksi yhden terveeksi arvioidun henkilön, joka myöhemmin sai Parkinson-diagnoosin. Tämä havainto innosti tutkijoita selvittämään tarkemmin taudin ominaistuoksua ja sitä aiheuttavia molekyylejä.
Diagnostiikan kehittäminen kehittyvissä maissa
Tutkimus on erityisen merkittävä kehittyville alueille, joissa ei ole käytössä kehittyneitä kuvantamismenetelmiä, kuten PET- ja SPECT-kameroita, joten olisi tärkeätä saada muu diagnostinen menetelmä.
– Parkinsonin tauti laskee dopamiinitasoja, ja nykyiset diagnostiset menetelmät eivät ole täysin tarkkoja. Itse asiassa neurologit muuttavat omia diagnoosejaan jopa 18 prosentissa tapauksista. Tarkempi ja kustannustehokkaampi diagnosointimenetelmä voisi parantaa merkittävästi potilaiden varhaisen hoidon mahdollisuuksia, Valtteri Kaasinen sanoo.
Tutkimus on jatkoa laajemmalle kokonaisuudelle, jota on tehty yhteistyössä Meilahden ja Jorvin sairaaloiden kanssa, ja mukana on jo satoja potilaita. Hajutunnistustutkimus yhdistää aiempaa Parkinson-diagnostiikkaa ja uusimpia analyysimenetelmiä.
Potilailta kerättyjä ihon pyyhkäisynäytteitä analysoidaan systemaattisesti, ja saatuja tuloksia vertaillaan kansainvälisesti muihin tutkimuksiin. Tavoitteena on kehittää tarkka ja edullinen menetelmä, joka voisi toimia globaalisti myös kehittyvissä maissa, joissa resurssit ovat rajalliset.
Mikäli sähkönenän kehitystyö etenee odotetusti, se voi tulevaisuudessa parantaa neurologisten sairauksien diagnosointia laajemminkin.
– Tämä voisi mahdollistaa varhaisemman ja tarkemman diagnoosin, mikä puolestaan helpottaisi taudin hoitotutkimuksia ja potilaiden elämänlaadun parantamista, Kaasinen sanoo.
Isotooppiosastolla diagnosoidaan tarkasti
Isotooppitutkimuksissa annetaan hyvin pieni määrä radiolääkeainetta tavallisimmin kyynärtaipeen laskimoon ja sen kertymistä kohde-elimeen kuvataan gammakameralla. Isotooppitutkimusten etuna on herkkyys. SPECT-leikekuvausta voidaan käyttää valikoidusti lisäämään Parkinson-diagnostiikan tarkkuutta.
– Parkinsonin taudin diagnoosi perustuu tyypillisiin oireisiin ja kliinisiin löydöksiin. Usein muita tauteja poissuljetaan aivojen magneettikuvauksella. Epäselvissä tapauksissa potilaat lähetetään aivojen isotooppikuvaukseen, jossa pystytään tarkasti toteamaan, onko tyvitumakkeiden dopamiinitasot alentuneet vai normaalit. Noin kolmasosa Varhassa tutkittavista Parkinson-potilaista ohjautuu isotooppitutkimukseen, Tyksin isotooppiyksikön osastonylilääkäri Marko Seppänen sanoo.
Potilastutkimuksen jälkeen kuvista lasketaan numeroarvoja, jotka tarkentavat niiden tulkintaa. Jotta kuvausmenetelmä on luotettava, tulee laitteiden väliset herkkyys- ja osittaistilavuushäiriöerot korjata. Kalibrointien jälkeen Tyksin isotooppiosaston laitteilla kerätyt kuvat ovat vertailukelpoisia muiden sairaaloiden kalibroitujen laitteiden kuvien kanssa.
– Tyksin laitteet on huolellisesti kalibroitu ja niiden herkkyydet tarkasti määritetty. Erityisen hienoa on, että nämä mittaus ja kalibrointimenetelmät ovat vähitellen levinneet ympäri Suomea. Nykyään käytössä on myös laaja normaaliaineisto, ja tuloksia voidaan analysoida visuaalisen tulkinnan lisäksi numeerisesti normaaliaineistoon vertailemalla, joka on erityisen tärkeätä ja lisää diagnostista tarkkuutta, sairaalafyysikko Tommi Noponen isotooppiosastolta sanoo.
Tutkimus julkaistu Neurology-lehdessä
Tuoreessa Turun yliopiston ja Turun yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa havaittiin, että huomattava osa Parkinsonin taudin diagnooseista korjataan myöhemmin. Jopa joka kuudes diagnoosi muuttui kymmenen vuoden seurannassa, ja suurin osa uusista diagnooseista tehtiin kahden vuoden sisällä alkuperäisestä diagnoosista.
Tuore Neurology-lehdessä julkaistu tutkimus paljastaa, että Parkinsonin taudin diagnooseissa on huomattavaa epävarmuutta, sillä jopa 13,3 prosenttia diagnooseista muuttui 10 vuoden seurantajakson aikana.
Lue uutinen Turun yliopiston verkkosivuilta.
Yliopistollisena hyvinvointialueena tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. Vastaamme yhteistyöalueemme (Pohjanmaan ja Satakunnan hyvinvointialueet) hoidon kehittämisestä ja yhteistyöstä. Koulutamme ja opetamme vuosittain noin 8 000 eri alan opiskelijaa. Tyksissä on käynnissä vuosittain noin 1 000 tieteellisistä artikkelia ja kymmeniä väitöskirjoja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Valtteri KaasinenNeurologian professori, ylilääkäriVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:02 313 8706valtteri.kaasinen@tks.fiMarko SeppänenOsastonylilääkäriVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:02 313 0492marko.seppanen@varha.fiTommi NoponenSairaalafyysikko
Puh:02 313 0563tommi.noponen@varha.fiKuvat
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Vid besvär i stöd- och rörelseorganen bedöms vårdbehovet inom fysioterapin2.4.2026 10:19:59 EEST | Pressmeddelande
Personer med besvär i stöd- och rörelseorganen kan från och med den 21 april ringa servicenumret 02 313 9000 för att få en bedömning av vårdbehovet. I slutet av april (29.4) öppnas dessutom en egen chatt i Varha-applikationen för personer med besvär i stöd- och rörelseorganen.
Tuki- ja liikuntaelinoireissa yhteys fysioterapian hoidon tarpeen arviointiin2.4.2026 10:19:59 EEST | Tiedote
Tuki- ja liikuntaelinoireissa voi 21.4.2026 alkaen olla yhteydessä erilliseen hoidon tarpeen arvioinnin asiointinumeroon 02 313 9000 koko Varhan alueella. Lisäksi Varha-sovelluksessa avautuu huhtikuun lopussa (29.4.2026) oma chat tuki- ja liikuntaelinoireisille.
Varha-applikationens engelskspråkiga version öppnas den 1 april – digital service blir ett alternativ för allt fler1.4.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den engelskspråkiga versionen av Egentliga Finlands välfärdsområdes Varha-applikation öppnas den 1 april 2026. Det här kommer att förbättra servicen för dem som inte har svenska eller finska som modersmål. Samtidigt bidrar det till lika möjligheter att använda digitala tjänster.
Englanninkielinen Varha-sovellus avautuu 1.4. – digipalvelu on vaihtoehtoinen asiointikanava yhä useammalle1.4.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen Varha-sovellus avautuu 1. huhtikuuta 2026 englanninkielisenä. Uudistus parantaa erityisesti niiden asiakkaiden asiointia, joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi, ja tukee samalla yhdenvertaista mahdollisuutta digipalveluiden käyttöön.
English-language Varha app to launch on 1 April – expanding the reach of this optional digital service channel to even more clients1.4.2026 14:00:00 EEST | Press release
The English-language version of the Varha app of the Wellbeing Services County of Southwest Finland is launching on 1 April 2026. This will improve the service options in particular of clients whose native language is neither Finnish nor Swedish, as well as promoting equal access to digital services.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


