Vihreiden Holopainen ja Hopsu: Korkea nuorisotyöttömyys on hallituksen valinta, toisinkin voisi tehdä
Vihreiden kansanedustajat Hanna Holopainen sekä Inka Hopsu kritisoivat kovin sanoin hallituksen politiikkaa, joka työntää nuoria entistä vaikeampaan asemaan. He esittävätkin 16 keinon toimenpidepakettia tilanteen korjaamiseksi.

Nuorisotyöttömyys on noussut huolestuttavaa tahtia. Pitkäaikaistyöttömien nuorten määrä on yli kaksinkertaistunut viidessä vuodessa nousten 2000:sta 5000:een. Holopaisen ja Hopsun mukaan hallituksen politiikka vain lisää ongelmia.
– Vaikka nuorisotyöttömyys on kasvussa, hallitus kasaa yhä uusia leikkauksia nimenomaan nuorten niskaan. Hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset osuvat korostetusti nuoriin ja opiskelijoiden toimeentulo laskee pahimmillaan jopa 170 euroa kuukaudessa, Holopainen kritisoi.
– Samalla pelkästään ammatillisesta koulutuksesta saksitaan 120 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi hallitus on leikkaamassa puoliväliriihessä 75 miljoonaa euroa lisää opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja niiden riski kohdistua nuoriin on merkittävä, Hopsu korostaa.
Holopaisen ja Hopsun mukaan nuorisotyöttömyyden trendi on mahdollista kääntää, jos vain siihen on riittävästi tahtoa. He esittävät hallitukselle kattavaa toimenpidelistaa työllisyyspalveluiden, koulutuksen sekä hyvinvointipalveluiden kehittämiseksi, jotta nuorisotyöttömyys saataisiin laskuun.
– Työllisyyspalveluissa nuoret tulisi asettaa keskiöön. Tarvitaan starttivalmennsta, kesätyöseleteitä, työkokeiluita sekä nuorisotakuun määrätietoista vahvistamista. Erityisesti huomiota olisi kiinnitettävä myös maahanmuuttajanuorten työllistymisen tukeen, sillä he jäävät liian usein nykyisen palveluverkon ulkopuolelle, Hopsu vaatii.
– Aivan ensisijaista olisi varmistaa, että nuorilla on edellytykset opiskeluun ja sen myötä myös omalle alalle työllistymiseen. Pahoinvoiva tai jatkuvista toimeentulovaikeuksista kärsivä nuori ei pysty opiskelemaan, siksi olisi panostettava opiskelijoiden toimeentuloon sekä matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin, Holopainen kertoo.
Koko toimenpidelista on luettavissa täältä.
Yhteyshenkilöt
Hanna HolopainenKansanedustaja
Puh:044-5713463hanna.holopainen@eduskunta.fiInka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Väistyvä ministeri Rydman haluaa tuhota ainutlaatuisen aapasuon – nyt viimeistään olisi ympäristöministerin aika ryhtyä puolustamaan luontoa12.5.2025 15:03:24 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustajat Krista Mikkonen ja Jenni Pitko ovat tyrmistyneitä elinkeinoministeri Rydmanin halusta purkaa heikentää luonnon monimuotoisuutta vaatimalla Viiankiaavan Natura-alueen purkamista kaivostoiminnan tieltä.
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa7.5.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.
Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.
Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme