Lihavuusleikkaus tuo pitkäaikaisia terveyshyötyjä
9.4.2025 08:47:08 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Merkittävä painonpudotus lihavuusleikkauksen avulla tuo terveyshyötyjä silloinkin, kun paino nousee osittain takaisin.
Suomessa tehtiin viime vuonna noin 1600 lihavuusleikkausta. Leikkausten pitkäaikaisvaikutuksia on kuitenkin tutkittu vähän.
Uutta tietoa lihavuusleikkausten vaikutuksista saatiin tuoreessa ruotsalaisaineistoon perustuvassa, maailman laajimmassa seurantatutkimuksessa. Tutkimukseen osallistui 1346 henkilöä. Tutkimuksessa mukana ollut professori ja HUSin Vatsakeskuksen ylilääkäri Kirsi Pietiläinen pitää tuloksia rohkaisevina.
– Henkilöillä, jotka lihoivat takaisin, oli sama elinajanodote ja syöpäriski, kuin henkilöillä, joiden paino pysyi samana. Painonnousu kuitenkin lisäsi sydän- ja verisuonitautien riskiä.
Uusi tutkimustieto on tärkeää niin potilaille kuin päättäjille
Pietiläisen mukaan lihavuusleikkauksista saatavat aineenvaihdunnalliset hyödyt ovat huomattavia.
– Leikkauksen jälkeen monilla potilailla pitkäaikaissairauksien lääkitystarve vähenee merkittävästi tai loppuu kokonaan, ja elämänlaatu paranee. Yhteiskunnan näkökulmasta lihavuusleikkaukset ovat kustannusvaikuttavia, erityisesti silloin kun niillä ehkäistään tai lievennetään useita samanaikaisia kroonisia sairauksia.
Pietiläinen on innoissaan uusista löydöistä. Samalla hän muistuttaa painonhallinnan merkityksestä.
– Edelleen on tärkeää estää merkittävää painonnousua. Tutkimuksessa havaitun sydän- ja verisuonitautien riskien lisäksi painon takaisinnousuun liittyy myös muita terveysongelmia. Tällaisia ovat nivelkivut ja elämänlaadun heikkeneminen ja lihavuuden mukanaan tuomat sosiaaliset haasteet.
Uuden tutkimuksen tekemiseen osallistuivat Suomesta professori, ylilääkäri Kirsi Pietiläinen, Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksiköstä ja HUSin Vatsakeskuksesta sekä Markku Peltonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Faktaa lihavuusleikkauksista Suomessa
– Noin 1600 leikkausta vuonna 2024
– 19 leikkausyksikköä eri puolilla maata
– Yleisin leikkausmenetelmä: mahalaukun ohitusleikkaus
– Suuret erot saatavuudessa ja jonotusajoissa
– Noin 5 % potilaista maksaa leikkauksensa itse
Lähde: Lihavuus- ja metaboliakirurgian yhdistys LIME ry
Tutkimus
Health outcomes and their association with weight regain after substantial weight loss in Sweden: a prospective cohort study
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi PietiläinenProfessori, ylilääkäri
Puh:0294125864kirsi.pietilainen@helsinki.fiJanne HuovilaViestinnän asiantuntija
Puh:0504620810janne.huovila@helsinki.fiTietoa Helsingin yliopistosta
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua12.3.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.
Automaatio tehostaa lääkkeiden potilaskohtaista jakoa ja parantaa potilasturvallisuutta11.3.2026 12:44:06 EET | Tiedote
Sairaaloiden lääkkeiden jakoprosessien automatisointi voi merkittävästi parantaa potilasturvallisuutta ja tehostaa työnkulkuja. Uudet teknologiat vaativat kuitenkin harkittua käyttöönottoa.
Sateenkaarinuorten kokemukset mielenterveyspalveluista tuovat esiin merkittäviä puutteita9.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Ongelmalliset kohtaamiset liittyivät erityisesti cisheteronormatiivisiin oletuksiin, ammattilaisten puutteelliseen osaamiseen sekä siihen, että nuoret joutuivat itse kouluttamaan ammattilaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta.
KUTSU 18.3.: Urheilijan hyvinvointi, kaltoinkohtelu ja oikeusturva -hankkeen päätöstilaisuus4.3.2026 08:15:00 EET | Kutsu
Tutkimushankkeessa julkaistaan nyt tulokset, jotka perustuvat laajaan, yli 3 600 urheilijan kyselyyn ja erillisiin haastatteluihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme