Tässä ovat YleXPopin ja Radio Suomen Kesäkonsertin artistit
Ylen Kesätapahtuma 2025 kokoaa suomalaiset viettämään kesän aloitusta Turun Kupittaanpuistoon ja Ylen kanaville 30.–31. toukokuuta.

Perjantai aloitetaan Radio Suomen Kesäkonsertilla, jossa esiintyvät kuuntelijoiden suosikit ja hittien tehtailijat. Lavalle nousevat upeista tulkinnoistaan ja koskettavista kappaleistaan tunnettu Suvi Teräsniska, kotimaisen popmusiikin kestosuosikki Neljä Ruusua ja hiteistään tunnettu laulaja-lauluntekijä Anssi Kela.
Radio Suomen Kesäkonsertti lähetetään suorana 30. toukokuuta Yle Radio Suomessa ja Yle TV1:ssä klo 18.30 ja Yle Areenassa klo 18.00 alkaen. Konsertin juontavat Alma Hätönen, Olli Haapakangas ja Olli-Pekka Kursi.
Ennen Kesäkonserttia Kupittaanpuistoon saapuu myös Pikku Kakkonen juhlistamaan alkavaa kesää. Perjantaina 30.5. klo 16.00 alkaen perheiden pienimmillä – ja miksei isommillakin – on mahdollisuus päästä nauttimaan Leikitään Pikku Kakkosta -konsertista ja tapaamaan sen tuttuja kasvoja. Konsertissa mukana ovat Leikkiorkesteri, Nalle, Leikki-Heikki sekä juontajat Susanna, Iina ja Jaakko. Konsertti tulkataan suomalaiselle viittomakielelle paikan päällä. Konserttia ei taltioida.
YleXPop täynnä listaykkösiä
LauantainaYleXPopissa lavalle nousevat popmusiikin tämän hetken suurimmat nimet. He ovat YleX:n vuoden 2025 läpimurtoäänestyksen ykkönen OLGA, Taulut-hitillään suosioon ponkaissut HUGO, UMK:ssa Made of -hitillään loistanut Goldielocks, Emma-palkintoja kahminut Mirella, yksi Suomen kuunnelluimmista artisteista Turisti sekä hiphop-kenttään ryminällä saapunut Averagekidluke.
YleXPop lähetetään 31. toukokuuta suorana klo 16.00 alkaen YleX:llä, Yle Areenassa sekä Yle TV2:ssa. Lähetystä vetävät YleX Aamusta tuttu PPP-kolmikko Jenni Poikelus, Jere Pehkonen ja Mika Parikka. Lähetyksessä on mukana myös muita YleX:n tuttuja juontajia. Ennen YleXPoppia vietetään YleX Etkot Aino Silkelän ja Melina Mäkelän kanssa YleX:llä ja Yle Areenassa klo 13.00–16.00.
Viki ja Köpi ovat paikalla perjantaina 30. toukokuuta, kun Viki ja Köpi Shown kauden huipennus ja YleXPopin epäviralliset etkot vietetään Turun Logomossa ja Yle Areenassa klo 19.00–21.00. Luvassa on kaksi tuntia Vikin ja Köpin suloisen sekavaa touhuilua, yllätyksiä ja rakastetuimpia ohjelmaosiota. Viime vuonna Seinäjoella mm. maalattiin jussipyllyjä, imitioitiin amisautoja yleisön kanssa ja vedettiin tangoa tangoissa.
Mukana nuorille tuttuja kasvoja
Tapahtuma-alueella on paljon lapsille ja nuorille suunnattua tekemistä.
Koululaisille suunnattu Galaxi on mukana juhlimassa koulujen päättäjäisviikonloppuna Turussa Kupittaanpuistossa. Paikalla on Galaxin auto ja teltta, missä pääsee muun muassa testaamaan heittopeliä, tapaamaan tuttuja juontajia ja hakemaan mukaan Galaxin ohjelmiin. Tapahtumaa voi seurata Galaxin sovelluksessa sekä ohjelman somealustoilla Youtubessa, Instagramissa, Tiktokissa ja Whatsapp-kanavalla ennen tapahtumaa ja sen jälkeen.
Yle Summerin pisteellä kävijöiden kanssa hengailemassa ovat ainakin Summerin kanavista tutut Samuli Ainasvuori, Ellen Silvius ja Alexi Niemi.
Mukana ovat myös Yle Kioskin Menny pahaks -podcastin jätkät Nico Lingman, Mikael Salmelainen ja Bigi, jotka löytyvät podin omalta teltalta. Luvassa on päättärihenkistä ohjelmaa, joka on luonnollisesti mennyt pahaksi.
Ylen Kesätapahtuma on maksuton, ikärajaton ja päihteetön.
Lue tiedote verkossa.
Yhteyshenkilöt
Ville MättöpäätuottajaYle
ville.matto@yle.fiMarjukka MäkinenViestinnän asiantuntija
marjukka.makinen@yle.fiKuvat
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Yle söker ny verkställande direktör – Merja Ylä-Anttila går i pension29.4.2025 11:07:46 EEST | Pressmeddelande
Yles vd Merja Ylä-Anttila går i pension innan slutet av 2025. Yles styrelse har inlett rekryteringen av en ny verkställande direktör för bolaget.
Ylen toimitusjohtaja vaihtuu – Merja Ylä-Anttila jää eläkkeelle29.4.2025 11:06:51 EEST | Tiedote
Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila jää eläkkeelle vuoden 2025 loppuun mennessä. Ylen hallitus on aloittanut uuden toimitusjohtajan haun.
Yle Sápmin uudeksi päälliköksi ja vastaavaksi toimittajaksi on valittu Linnea Rasmus29.4.2025 09:04:21 EEST | Tiedote
Yle Sápmi on saanut uuden vastaavan toimittajan. Restonomi (AMK) sekä journalismin opiskelija (YAMK) Linnea Rasmus, 38, aloittaa tehtävässään 1.5.2025. Yle Sápmin päällikkö johtaa saamenkielistä kokonaisuutta ja vastaa sisällöistä.
Jussi Halla-aho – kylmä peli -audiodraama julkaistaan Yle Areenassa 27.5.29.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Ylen uusi fiktiivinen mutta todellisiin tapahtumiin pohjautuva audiodraama pureutuu yhden Suomen kiistellyimmän poliitikon, Jussi Halla-ahon, elämän käänteisiin.
Yles Eurovisionvår är full av program – så här kommer du i Eurovisionsstämning25.4.2025 08:00:18 EEST | Pressmeddelande
Våren är Eurovisionens tid och i år syns Eurovisionen stort i Yles programutbud och tjänster.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme