STTK: Suomella ei ole varaa nuorten kasvavaan pitkäaikaistyöttömyyteen
15–24-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut rajusti. Tämän vuoden alussa pitkäaikaistyöttömiä nuoria oli yli 5000, kun vielä 2007 heitä oli noin 400. Ilmiötä ja sen ratkaisuja käsitellään STTK:n uudessa Policy Briefissä.

– Nuorten pitkäaikaistyöttömyys on yli kymmenkertaistunut alle 20 vuodessa. Ilmiö on huolestuttava, niin näiden nuorten kuin yhteiskunnan näkökulmasta. Suomella ei ole tähän varaa, huomauttaa STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö.
Nuorten pitkäaikaistyöttömyys on myös syventynyt. Työttömyysjaksot eivät jää enää noin vuoden mittaisiksi, vaan vähintään kaksi vuotta työttömänä olleiden nuorten määrä on lisääntynyt ja heitä on jo noin tuhat.
Työn pitäisi olla oikeus myös nuorille
Oikeus työhön on turvattu perustuslaissa. Pitkäaikaistyöttömyyden kehitys kuitenkin kyseenalaistaa, onko näin myös käytännössä. Aiemmat nuorten työllisyyden edistämisen toimet, kuten nuorisotakuu, eivät selvästikään ole onnistuneet edistämään pitkäaikaistyöttömien nuorten työllisyyttä.
– Työ on oikeus -ajattelua täytyy vahvistaa. Sitä vahvistaisi esimerkiksi nuorisotakuun uudistaminen tai uusi työtakuu pitkäaikaistyöttömille nuorille. Samalla tulisi harkita aiempaa laveammalla tehtävällä toimivaa työllistämisen valtionyhtiötä, niin sanottua Työkanava 2.0, Sirviö ehdottaa.
Palkkatukea ei saa unohtaa
Vaikka vahvistuva talouskasvu on yksi keino osan pitkäaikaistyöttömien nuorien työllistämiseen, katse on silti suunnattava myös työvoimapalveluiden kehittämiseen. Työvoimapalveluiden resurssit on varmistettava ja nuorten pitkäaikaistyöttömien omia palveluprosesseja on tarvittaessa vahvistettava.
Myöskään muita perinteisempiä työvoimapalveluiden käytössä olevia keinoja, kuten palkkatukea, ei tule unohtaa. Palkkatuen käyttöä on rajoitettu erityisesti julkisella sektorilla, ja työllisyyspalveluiden siirron seurauksena palkkatuen käytössä on haasteita eri puolilla Suomea.
– Työ palkkatuen uudistamiseksi pitää aloittaa, jotta pitkäaikaistyöttömyyttä saataisiin vähennettyä. Palkkatukea voitaisiin uudistaa esimerkiksi siten, että sen avulla pystyttäisiin aidosti luomaan siirtymiä palkkatuetusta lyhytaikaisesti työstä pidempiin työsuhteisiin, Sirviö visioi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tom-Henrik Sirviöekonomisti
Puh:040 684 2251tom-henrik.sirvio@sttk.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja yli 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK:n hallitus antaa maan hallituksen puolivälitodistuksen arvosanaksi heikko9.6.2025 13:11:10 EEST | Tiedote
STTK:n hallitus antaa maan hallituksen puolivälitodistukseen sosiaaliturvan ja työlainsäädännön uudistamisesta arvosanaksi heikko. - Työelämää on heikennetty ja sosiaaliturvaa leikattu nopeasti erittäin kehnolla valmistelulla. Vaikutusarvionti on ollut puutteellista, ja kolmikantavalmistelu lähinnä irvokasta näytelmää, puheenjohtaja Antti Palola sanoo. Hallituksen kevättodistukseen nelonen tulee myös tasa-arvon takapakista. - Tasa-arvoa heikentävät esimerkiksi vientimalli, määräaikaisuuksien ja henkilöperusteisen irtisanomisen perusteluiden väljentäminen, tehoton palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpano ja lapsiperheiden etuuksien leikkaukset, Palola listaa. STTK:n hallituksen mielestä Suomeen luodaan nyt tulevaisuuden köyhälistö. - Kun leikataan etuuksia ja heikennetään palveluita, vaikutukset näkyvät viiveellä. Hyvinvointivaltion rakenteiden romutus on täydessä vauhdissa. STTK ihmettelee myös hallituksen poukkoilevaa talouspolitiikkaa. - Tänään tehdään tätä, huomenna kokeillaan jotain
STTK ei hyväksy työsopimusten määräaikaisuuksien helpottamista2.6.2025 12:05:13 EEST | Tiedote
Uudistus mahdollistaisi pysyvän työn teettämisen jatkuvilla, eri työntekijöiden kanssa tehtävillä määräaikaisilla työsopimuksilla.
STTK: Palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpano jäämässä tehottomaksi16.5.2025 12:01:57 EEST | Tiedote
Hallituksen ajaman minimitäytäntöönpanon seurauksena naisten ja miesten välistä samapalkkaisuutta tukeva EU-direktiivi hankaloittaisi kansallista sääntelyä.
STTK: Kokeillaanpa tätä -hallitus pelaa riskillä15.5.2025 11:02:42 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen puoliväliriihessä tapahtui omituinen rytminvaihdos, kun hallitus yhtäkkiä linjasi satojen miljoonien eurojen veroalennukset ansiotuloihin painottaen suurituloisia. Yhteisöveron alennus heikentää valtion taloutta lähes miljardin, kun tavoite on lapioida yrityksille investointirahaa. ─ Kaikki tämä sen jälkeen, kun kansalaisille oli kaksi vuotta perusteltu työmarkkinauudistuksia, säästöjä, palveluiden leikkauksia ja etuuksien heikennyksiä ehdottoman välttämättöminä velkaantumisen hidastamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi. Veroalennuksia on mahdoton ymmärtää myös siksi, että Suomen on panostettava merkittävästi nykyistä enemmän varoja puolustukseen ja turvallisuuteen, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Palola puhui STTK:n kevään edustajistossa tänään Helsingissä. Hallitus lupasi kaksi vuotta sitten suomalaisille olla vahva ja välittävä. ─ Hallitusohjelman uusi nimi voisi olla ”Kokeillaanpa tätä”. Niin omituinen on suunnanmuutos, joka puoliväliriihessä tap
STTK: Nuorten työelämän epävarmuutta ei saa lisätä – vaikutukset mielenterveyteen ja perheellistymissuunnitelmiin merkittävät28.4.2025 09:35:28 EEST | Tiedote
Työelämän osapuolet keskustelevat keinoista tukea nuorten jaksamista työmarkkinoilla STTK:n tilaisuudessa Tiedekulmassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme