Perheyritysten liiton ja EK:n yrittäjät: Talouden kasvuloikka vaatii rohkeita uudistuksia
8.4.2025 17:00:00 EEST | Perheyritysten liitto ry | Tiedote
Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n ja Perheyritysten liiton yrittäjävaltuuskunnilta tulee tukea Risto Murron kasvuryhmän linjauksille. Kasvu syntyy, kun vahvistetaan yrittäjyyttä, investointeja ja osaamista.

”Kestävä kasvu ei ole itsestäänselvyys. Tarvitsemme kunnianhimoista talouspolitiikkaa, joka rakentuu työn, yrittäjyyden, tuottavuuden ja omistajuuden varaan. Kasvuhalua ja kasvukykyä kysytään sekä yrityksiltä että päättäjiltä”, painottavat Perheyritysten liiton perheyritysvaltuuskunnan puheenjohtaja Tomi Lantto (Antell) ja EK:n yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja Anne Kangas (Hoitokoti Päiväkumpu Oy).
”Rima täytyy nostaa korkealle. Suomen ei tule tyytyä vain suhdannekäänteen tuomaan kasvu-uraan. Pitää rakentaa edellytykset talouskasvun aitoon tasoloikkaan, jonka myötä nousemme muiden Pohjoismaiden rinnalle.”
Perheyritysten liiton ja EK:n yrittäjien yhteisvaltuuskunnan kokouksessa Helsingissä 8. huhtikuuta 2025 käsiteltiin Risto Murron johtaman Kasvuriihi-työryhmän kasvutoimia.
Omistajuuden uudistaminen vaatii verouudistusta
Kun Suomessa puhutaan kasvukeinoista, on ratkaistava se, miten saamme tähän maahan lisää yksityistä, kotimaista pääomaa. Kilpailukykyisen yritysverotuksen kautta voidaan houkutella pääomia ja investointeja Suomeen.
Yrittäjävaltuuskunnilta tulee tuki Murron työryhmän ehdotukselle korvata perintö- ja lahjavero luovutusvoiton verotuksella. Yritysten sukupolvenvaihdosten helpottaminen on keskeinen osa kasvun ja kotimaisen omistajuuden jatkuvuutta. On kuitenkin ratkaisevaa, millaiseksi uusi järjestelmä muotoutuu. Veromallin tulee olla oikeudenmukainen, selkeä ja ennustettava.
”Perintö- ja lahjavero tulppaa nykyisellään yritysten investointeja. Perheyrityksissä on veroihin lukittuna jopa viisi miljardia euroa. Muutos ei koske vain yrityksiä, vaan myös tavallisia perheitä ja perintöjä. Suomi saisi vahvan kasvusykäyksen perheyrityksistä, kun nämä varat saataisiin ohjattua investointeihin ja kasvuyritysten tukemiseen”, Lantto linjaa.
Panostuksia osaamiseen ja investointeihin
Valtuuskunnat pitävät tärkeinä panostuksia koulutukseen, osaamiseen ja kansainväliseen rekrytointiin sekä investointeihin.
”Tarvitsemme lisää osaajia, uusia ideoita ja rohkeutta uudistua. Yritysten rooli työllistäjänä on merkittävä myös kansainvälisten opiskelijoiden ja osaajien työllistämisessä”, sanoo Kangas.
Perheyritysten liiton ja EK:n yrittäjien mukaan sääntelyä on kevennettävä investointien edistämiseksi. Keskeistä on myös keventää yritysten hallinnollista taakkaa ja nopeuttaa lupaprosesseja.
“Kasvua syntyy, kun yhdistetään oikea asenne, investoinnit ja kykyä hyödyntää muuttuvaa toimintaympäristöä”, Lantto ja Kangas vakuuttavat.
Yrityksissä tehdään kasvu – politiikassa mahdollistetaan
Murron ryhmän Kasvuraportin viesti on selvä: kasvu tehdään yrityksissä, mutta sen mahdollistaminen on politiikan tehtävä.
”Poliittisen päätöksenteon on nyt keskityttävä toimintaympäristön parantamiseen, esimerkiksi T&K-verokannustein, investointien lupaprosesseja sujuvoittamalla ja vahvistamalla osaamisen ekosysteemiä”, Lantto ja Kangas korostavat.
”Emme saa Suomessa aikaiseksi kestävää kasvua ilman yksityisen yrityssektorin kasvua. Kasvun mahdollistavia ratkaisuja löytyy jo - ne vaativat poliittista tahtoa ja rohkeita päätöksiä”, he jatkavat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Vanhala-Harmanentoimitusjohtaja
Puh:0400511786minna.vanhala-harmanen@perheyritys.fiPetri VuorioElinkeinoelämän keskusuliitto EK
Puh:050 323 2979petri.vuorio@ek.fiTomi LanttoAntell
Puh:040 095 0805tomi.lantto@antell.fiAnne KangasHoitokoti Päiväkumpu Oy
Puh:040 715 4945anne.kangas@paivakumpuhoiva.fiPerheyrityksen liitto edustaa suomalaisia perheyrityksiä ja niiden omistajia sekä edistää niiden roolia yhteiskunnassa. Perheyritysten liiton 500 jäsenyritystä työllistävät yhteensä n. 180 000 henkilöä. Liiton keskivertojäsenyrityksen liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa ja jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto 40,5 mrd. euroa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Perheyritysten liitto ry
PerheyritysPULSSI: Perheyritysten työllisyysnäkymät poikkeuksellisen vahvat18.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Perheyritysten liiton PerheyritysPULSSI -kysely yllättää työllisyysluvuillaan: Yli kolmannes perheyrityksistä arvioi henkilöstömääränsä kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana, henkilöstövähennyksiä ennakoi vain pieni osa kyselyyn vastanneista perheyrityksistä. Puolet PULSSI-kyselyyn vastanneista perheyrityksistä kertoo myös palkkaavansa tulevana kesänä yhtä paljon kesätyöntekijöitä kuin viime vuonna.
MUISTUTUSKUTSU: Perheyritysaamukahvit – taustatilaisuus median edustajille to 5.3.2026 klo 8.30–9.30 Minnessä25.2.2026 09:11:00 EET | Kutsu
Perheyritysten liitto järjestää medialle taustoittavaan aamukahvitilaisuuden torstaina 5.3. klo 8.30–9.30 Ravintola Minnessä, os. Eteläesplanadi 14, Helsinki. Avaamme aamupalan äärellä ajankohtaisia teemoja perheyrityskentältä, valotamme tulevia tutkimuksia ja pureudumme sukupolvenvaihdoksen merkitykseen yritysten tulevaisuudelle.
Mediakutsu: Perheyritysaamukahvit – taustatilaisuus median edustajille to 5.3.2026 klo 8.30–9.30 Minnessä16.2.2026 10:56:46 EET | Kutsu
Perheyritysten liitto järjestää medialle taustoittavaan aamukahvitilaisuuden torstaina 5.3. klo 8.30–9.30 Ravintola Minnessä, os. Eteläesplanadi 14, Helsinki. Avaamme aamupalan äärellä ajankohtaisia teemoja perheyrityskentältä, valotamme tulevia tutkimuksia ja pureudumme sukupolvenvaihdoksen merkitykseen yritysten tulevaisuudelle.
Uusi tutkimus paljastaa – Suomen talous tukeutuu perheyrityksiin paljon luultua enemmän11.2.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Aalto-yliopiston Suomalaisten perheyritysten anatomia -tutkimus murtaa käsityksiä suomalaisesta yrityskentästä: perheyritykset ovat yksityissektorin merkittäviä työllistäjiä ja pitävät yllä erityisesti maakunnissa paikallista elinvoimaa. Perheyritykset investoivat myös enemmän kuin muut yritykset. Yli 50 hengen perheyritykset kasvavat ja kansainvälistyvät nopeammin kuin vastaavan kokoluokan muut yritykset.
PerheyritysPULSSI: Perheyritysten investointiaikeet pitävät pintansa9.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Perheyritykset suhtautuvat vuoteen 2026 varovaisen toiveikkaasti. PerheyritysPULSSI -kyselyn mukaan perheyritysten investointiaikeet pysyttelevät myönteisinä: 24 prosenttia vastaajayrityksistä aikoo investoida vuonna 2026 enemmän kuin tänä vuonna. Talouden epävarmuus ja hallinnollisen taakan lisääntyminen jarruttelevat perheyritysten kasvua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme