Konneveden Naisten viikolla 2025 luvassa on maailmanluokan taidetta Helsinki Chamber Orchestran Kaija Saariahon Lichtbogen-ulkoilmakonsertista jouhikkotaiteilija Pekko Käpin intiimiin savutupakeikkaan
18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestettävä Konneveden Naisten viikko on julkistanut kesän 2025 ohjelmansa. Tänä vuonna Konnevedellä kuullaan muun muassa ainutlaatuinen Taide kuuluu kaikkialle! -ulkoilmakonsertti, joka muodostuu säveltäjä Kaija Saariahon harvoin esitetystä teoksesta Lichtbogen sekä 70-vuotisjuhlavuottaan viettävän säveltäjä Olli Kortekankaan kantaesityksestä Alkyone – sarja oopperasta Isfåglarna sopraanolle ja kamariorkesterille, solistinaan Minna-Leena Lahti. Näyttelijä Seela Sella esiintyy konsertissa lausujana.

Mukana eri ohjelmakokonaisuuksissa nähdään myös esimerkiksi näyttelijä Sinikka Sokka, harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen, saksofonisti Pauli Lyytinen, kantelisti Senni Vesanen ja jouhikkoshamaani Pekko Käppi K:H:H:L -yhtyeineen. Makuelämykset paikallisista raaka-aineista eri tapahtumiin loihtivat huippukokit Pipsa Hurmerinta ja Meri-Tuuli Väntsi.
Konneveden Naisten viikon avajaispäivä perjantai 18.7. käynnistyy Suomen kansainvälisesti tunnetuimman harmonikkataiteilijan Kimmo Pohjosen konsertilla Konneveden museon akustisesti ainutlaatuisessa 1700-luvun savutuvassa. Konsertin jälkeen Konneveden Väentalon sisään rakennettavassa suuressa teltassa nautitaan Pipsa Hurmerinnan ja Meri-Tuuli Väntsin suunnittelema Kesäyön illallinen Shakespearen tapaan, jonka Titaniana, keijukaisten kuningattarena loistaa näyttelijä Sinikka Sokka.
Lauantain 19.7. ohjelma rakentuu muinaisen Ancylus-jääjärven historiasta kumpuavan Vedenaika – vedentaika -teeman ympärille musiikin, äänimaisemien, ruoan, valokuvataiteen ja moniaististen elämysten kautta. Koko ohjelma kietoutuu noin 10 000 vuotta sitten Konneveden museon alueelle ulottuneen Ancylus-järven tarinaan. Kokonaistaideteos sisältää muun muassa geologi Elina Lehtosen luennon Ancyluksen vaiheista, valokuvaaja Sanna Saatamoinen-Barroisin tilataideteoksen Esiäidit elämänvirrassa, Heikki Laitisen ja Iki-Turso ääniteatteriryhmän Ancyluksen aika – loitsu ja taika -teoksen sekä Pekka Jalkasen säveltämän Alussa – nyt! -teoksen solisteinaan sähkökantelisti Senni Vesanen ja Emma-palkittu saksofonisti Pauli Lyytinen, joka soittaa illan päätteeksi myös oman sooloteoksensa Kuikan kutsu M/S Linnea -aluksella.
Sunnuntaina 20.7. Konneveden Torilavalla järjestetään kaksi ulkoilmakonserttia. Päivä alkaa yhteislaulukonsertilla paikallisen Lumous-kuoron, näyttelijä Seela Sellan ja kunnanjohtaja Mika Pasasen johdolla. Ilta huipentuu Taide kuuluu kaikkialle -pääkonserttiin, jossa kuullaan aikamme merkittävimmäksi säveltäjäksi mainitun Kaija Saariahon teos Lichtbogen Helsinki Chamber Orchestran esittämänä. Toisena teoksena konsertissa koetaan säveltäjä Olli Kortekankaan kantaesitys Alkyone – sarja oopperasta Isfåglarna sopraanolle ja kamariorkesterille. Solistina konsertissa laulaa Minna-Leena Lahti, kapellimestarina toimii Henriikka Teerikangas ja näyttelijä Seela Sella esiintyy konsertissa lausujana.
Naisten viikon maanantai 21.7. alkaa eksoottisessa Navettakinossa Aki Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö -elokuvalla. Konnevetisten isoäitiensä elämäkerroista saapuvat luennoimaan YLE:n toimittajat Seppo Puttonen ja Pietari Kylmälä. Päivä päättyy shamanismia ja arkaaista alkuvoimaa jouhikostaan loihtivan Pekko Käppi ja K:H:H:L -yhtyeen konserttiin Konneveden museon savutuvassa.
Naisten viikko on vuodesta 2021 alkaen vuosittain heinäkuussa järjestetty valtakunnalliseen tietoisuuteen noussut Konneveden Kotiseutuyhdistys ry:n toteuttama monipuolinen ja omaleimainen kulttuuritapahtuma. Naisten viikon ytimessä on ajatus synnyttää valtakunnan tason taidetta ja ruokaa paikallisella osaamisella ja raaka-aineilla.
Maamme kärkiartistien konsertit linkittyvät yllättävissä puitteissa kiinnostaviin maksuttomiin puheenvuoroihin ja kulinaristiset elämykset taidenäyttelyihin. Tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa Konneveden ja koko maakunnan kesän odotettuna kohokohtana sekä kulttuurillisena kohtauspaikkana, jossa syntyy uudenlaisia ideoita, yhteistyötä ja energiaa.
Katso koko ohjelma täältä.
Naisten viikon maksullisten tapahtumien ennakkoliput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:0405967973milla@kulttuuritoimisto.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Helsinki Litin ja Konstsamfundetin järjestämän Masterclass #3:n vieraaksi ruotsalainen kauhun mestari John Ajvide Lindqvist15.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki Lit ja Konstsamfundet-yhdistys jatkavat syksyllä kirjallisuuteen keskittyvää mestarikurssisarjaansa. Järjestyksessä kolmannen Masterclassin kirjailijavieraaksi 16. syyskuuta saapuu ruotsalainen kauhun mestari John Ajvide Lindqvist.
Konneveden Naisten viikon kaikki tapahtumat myytiin loppuun – festivaalin neljän päivän taika piti ennätysyleisöä otteessaan viimeiseen asti24.7.2025 11:34:58 EEST | Tiedote
18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestetty Konneveden Naisten viikko oli yleisömenestys. Festivaali onnistui tavoittamaan laadukkaalla ohjelmallaan neljän päivän taiteen taian, josta kukaan ei poistunut entisellään. Liki kaikki Naisten viikon tapahtumat olivat loppuunmyytyjä ja keräsivät pienen keskisuomalaisen kylän keskustaan itse festivaalin ja Naisten viikon tilaamien taidenäyttelyjen aikana noin 3000 henkeä ympäri Suomen ja maailman.
Konneveden Kotiseutuyhdistys on valittu Vuoden kotiseutuyhdistykseksi – kesän päätapahtuma Konneveden Naisten viikko lähestyy1.7.2025 10:37:59 EEST | Tiedote
Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Konneveden Kotiseutuyhdistyksen Vuoden kotiseutuyhdistykseksi. Palkinto on tunnustus innovatiiviselle yhdistykselle, joka edistää ja kehittää kotiseututyötä. Kotiseutuliitto toteaa perusteluissaan, että Konneveden kotiseutuyhdistys on pienen kunnan 70-vuotias juureva ja vireä elävöittäjä. Yhdistyksen järjestämät tapahtumat keräävät runsaasti osallistujia, tärkeimpänä niistä tänä kesänä viidettä kertaa 18.-21. heinäkuuta järjestettävä, vuosi vuodelta suuremman kävijämäärän keräävä Konneveden Naisten viikko.
PopPaavali julkisti ohjelmansa – ilmaisfestivaalin tähtinä tänä vuonna Yona Trio, Sweatmaster, Liisa Akimof, Ruissalo Amping, Zangoma Duo ja Amalia Martinez26.6.2025 14:10:33 EEST | Tiedote
Helsingin seudun loppukesän jo perinteeksi muodostunut kohokohta, Paavalin seurakunnan järjestämä PopPaavali-festivaali juhlitaan taas lauantaina 16. elokuuta Helsingin Vallilassa Paavalinkirkon sisäpihalla. Tänä vuonna piknik-henkisellä ilmaisfestivaalilla esiintyvät Yona Trio, Sweatmaster, Liisa Akimof, Ruissalo Amping, Zangoma Duo ja Amalia Martinez.
Konneveden Naisten viikko 2025 tuo maailmanluokan taidetta ja jääkauden keskelle kirkonkylän kesää24.6.2025 10:18:07 EEST | Tiedote
Viidettä kertaa 18.–21.7.2025 järjestettävä Konneveden Naisten viikko tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän musiikkia, tiedettä, taidetta, historiaa, filosofiaa, luontoa ja gastronomiaa keskellä kauneinta Keski-Suomea. Pääkonsertissa kuullaan Helsingin kamarimusiikkiorkesterin esittämänä Suomessa harvoin kuultu Kaija Saariahon Lichtbogen sekä Olli Kortekankaan oopperasta Isfåglarna sovitettu Alkyone-sarjan kantaesitys. Kertojana konsertissa nähdään näyttelijä Seela Sella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme