Yhteysviranomainen on antanut perustellun päätelmän Martimon tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta
Yhteysviranomainen on kiinnittänyt erityistä huomiota Tornion pohjoisosiin, Tervolan luoteisosiin ja Ylitornion eteläosiin sijoittuvien tuulivoimahankkeiden kokonaisuuteen. Yhteysviranomainen on jo edistänyt kyseisten tuulivoimahankekuntien vuoropuhelua ja pyrkii edistämään myös hankkeesta vastaavien yhteistyötä, jotta eri hankkeiden jatkosuunnittelussa on mahdollista ottaa huomioon linnusto ja asutus ja löytää toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja sekä tuotantoalueiden että sähkönsiirron osalta.

Martimon tuulivoimahankkeessa yhteysviranomaisena toimiva Lapin ELY-keskus on antanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta perustellun päätelmän, jossa esitetään hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen riittävyyden ja laadun lisäksi näkemys myös hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Perustellussa päätelmässä on käsitelty myös vaikutusten arvioinnin epävarmuuksia.
Yhteysviranomainen edellyttää, että ihmisiin kohdistuvia vaikutuksia on pyrittävä lieventämään tehokkaasti, vaikutuksia seurataan ja niihin tarpeen mukaan puututaan. Tarvittaessa voimaloita tulee vähentää, tai niiden sijaintia tulee muuttaa kauemmaksi asutuksesta ottaen huomioon myös kantaverkkoyhtiön voimajohtohankkeet. Voimaloiden vähentäminen erityisesti suunnitellun tuotantoalueen länsipuolelta vähentäisi kielteisiä vaikutuksia myös muuttolinnustoon. Jo YVA-menettelyn aikana voimaloita on vähennetty yhdessä vaihtoehdossa suunnitellun tuotantoalueen kaakkoiskulmalta. Tässä vaihtoehdossa on pyritty ottamaan huomioon erityisesti suuren uhanalaisen petolinnun reviiri.
Yhteysviranomainen on katsonut, että sähkönsiirtoon tulee etsiä muita kuin arviointiselostuksessa esitettyjä vaihtoehtoja yhteistyössä muiden hankkeesta vastaavien ja kantaverkkoyhtiön kanssa. Martimon länsipuolella sijaitsevan Karhakkamaan tuulivoimahankkeen eteläisempi sähkönsiirron reittivaihtoehto Petäjäskoskelle sijoittuu samalle sijainnille kuin Martimon hankkeen sähkönsiirron reittivaihto VEA. Mikäli kumpikin hanke jatkaa sähkönsiirron suunnittelua kyseiselle sijainnille, tulee Lapin ELY-keskuksen Kivimaan lehtoja koskevan Natura-arviointilausunnon mukaan todennäköisesti laatia uusi Natura-arviointi.
Arviointiselostuksen puutteista huolimatta yhteysviranomainen on katsonut, että vaikutusten arvioinnissa on tunnistettu hankkeen merkittävät vaikutukset. Kaavoituksessa päivittyvän ja tarkentuvan arvioinnin pohjalta hankkeesta on todennäköisesti mahdollista muodostaa toteuttamiskelpoinen vaihtoehto. Hankkeen jatkovalmistelussa tulee ottaa huomioon perustellussa päätelmässä esille tuodut seikat.
Perusteltu päätelmä sisältää lukuisia yksityiskohtia, joihin voi tutustua tarkemmin ympäristöhallinnon verkkosivuilla (www.ymparisto.fi/martimontuulivoimahankeYVA).
Martimon Tuulivoima Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Tornion kaupungin Martimon alueelle. Tuulivoimahanke koostuu tuulivoimapuistosta ja siihen tarvittavasta sähkönsiirrosta. Tuulivoimaloita on suunniteltu rakennettavaksi vaihtoehdosta riippuen 49–70. Tuotantoalueelta sähkö siirrettäisiin joko itään Petäjäskosken sähköasemalle tai reitin varrelle rakennettavalle uudelle Louepalon sähköasemalle, tai vaihtoehtoisesti tuotantoalueelta etelään joko Keminmaan sähköasemalle tai Viitajärvelle rakennettavalle uudelle sähköasemalle.
Hankkeen suunnittelu jatkuu yleiskaavoituksessa
Tornion kaupunki on laatimassa Martimon suunnitellulle tuulivoiman tuotantoalueelle tuulivoimaosayleiskaavaa, jota voidaan käyttää tuulivoimaloiden rakennusluvan myöntämisen perusteena. Hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan yleiskaavoituksen yhteydessä. Yhteysviranomainen antoi lausunnon YVA-suunnitelmasta heinäkuussa 2022. Yleiskaavan valmisteluaineisto ja ympäristövaikutusten arviointiselostus olivat nähtävillä 11.12.2024–7.2.2025. Nyt on annettu perusteltu päätelmä hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista.
Yhteysviranomaisen perustellun päätelmän jälkeen Tornion kaupunki valmistelee ympäristövaikutusten arvioinnin, perustellun päätelmän ja muun yleiskaavan valmisteluaineistosta saadun palautteen pohjalta tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksen sekä asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin ELY-keskus, ylitarkastaja Hannu Raasakka, puh. 0295 037 500
Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Portimokosken ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut9.5.2025 13:15:48 EEST | Tiedote
Portimokosken voimalaitoksen ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut viikolla 19. Rakennuttajana toimii Lapin ELY-keskus. Portimokoskentie suljetaan rakentamisen ajaksi. Syksyllä 2024 valmistunut alempi Haapakosken kalatie sekä syksyllä 2025 valmistuva ylempi kalatie ovat merkittävä osa vaelluskalojen palauttamisen kokonaisuutta.
Lapin vesistöjen tulvahuippuja odotettavissa vasta toukokuun loppupuolella7.5.2025 11:07:39 EEST | Tiedote
Sään ennustetaan jatkuvan koleana, joten lumen sulaminen jatkuu hitaana. Tornionjoen alaosa on jo pääosin vapaana jäistä. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma vuosille 2025–2030 on julkaistu5.5.2025 10:20:03 EEST | Tiedote
Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on antaa suuntaviivat Lapissa eri toimijoiden tahoilta tehtävälle liikenneturvallisuustyölle tuleville vuosille. Suunnitelma painottuu tieliikenteeseen, mutta myös raideliikenne ja maastoliikenne on huomioitu suunnitelmassa.
Tourism at the forefront of growth in Lapland’s sectors, significant growth also in mining2.5.2025 13:03:59 EEST | Tiedote
The 2024 economic trend report shows that the trend in Lapland’s turnover has taken an upward turn, and the annual change in personnel numbers was more positive than the change in turnover. Of the sectors, the development trend showed the greatest growth in the accommodation and catering and tourism services sectors. There is also a positive trend in mining, transport and storage, business services and the creative and cultural sectors in Lapland.
Lapin tulvatilanne jatkuu rauhallisena30.4.2025 08:44:01 EEST | Tiedote
Lapin vesistöjen virtaamat pysyvät alhaisina toukokuun alussa kylmän sään vuoksi. Etelä-Lapin alueelle vapun aikaan osuva sään hetkellinen lämpeneminen voi kääntää virtaamia pieneen nousuun. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme