Partakorppikotkien onnistunut lisääntyminen Korkeasaaressa edistää lajin suojelua
Korkeasaaren partakorppikotkien pesässä sirkuttaa kuukauden ikäinen poikanen. Vanhemmat ovat kokeneita, sillä tämä on niiden viides peräkkäinen onnistunut pesintä. Untuvikolle on luvassa tärkeä rooli lajinsa suojelussa ja paluussa Euroopan vuoristoalueille.

Partakorppikotkavanhemmat hautoivat vuorotellen lähes kahden kuukauden ajan, kunnes maaliskuun alussa munasta kuoriutui harmaa untuvikko. Nyt naaras ja koiras vievät pesäluolaan luisia lihanpaloja ja kokonaisia pieniä ruokaeläimiä, joista ne irrottavat lihan ja tarjoilevat sen poikasensa nokkaan. Toinen vanhemmista pysyttelee pesällä lämmittämässä poikasta.
”Annamme vanhemmille rauhan hoitaa itse poikasensa ja seuraamme pesäkamerasta, että kaikki sujuu hyvin. Poikanen on vahva ja kooltaan jo kolmanneksen aikuisen koosta. Todennäköisesti poikanen lähtee meiltä luonnonkantaa vahvistamaan, kuten kolme edellistä sisarustaan”, kertoo eläintenhoitaja Jonne Stenroth.
Poikasen tulevaisuudesta päättää Euroopan eläintarhojen suojeluohjelmasta vastaava lajikoordinaattori. Partakorppikotkien kasvattamiseen osallistuu yli 40 eläintarhaa, joissa on kuoriutunut tänä keväänä vain 25 poikasta. Niistä suurin osa siirretään luontoon lajin elinalueille. Muutamat poikaset jäävät kasvamaan eläintarhoihin ja niistä tulee aikanaan luontoon palautettavien lintujen vanhempia.
Partakorppikotkien luontoonpalautus on suojelun menestystarina. Laji hävisi Alpeilta viime vuosisadan alussa vainojen seurauksena. Alppien nykyinen noin 300 partakorppikotkan populaatio on kokonaan lähtöisin eläintarhoista luontoon palautetuista linnuista ja niiden jälkeläisistä. Partakorppikotka lisääntyy hitaasti, sillä linnut ovat sukukypsiä vasta noin kuuden vuoden iässä ja pesivä pari saa yleensä vain yhden poikasen vuodessa. Partakorppikotka luokitellaan Euroopassa vaarantuneeksi lajiksi.
Korkeasaari on tukenut partakorppikotkien suojelua Vulture Conservation Foundationin kautta vuodesta 2015. Viime vuoden hanketuki ohjattiin uuden luontoonpalautuspaikan valmisteluun Bulgariaan. Korkeasaaresta on palautettu partakorppikotkia Saksan Alpeille, Andalusiaan, Korsikalle ja Ranskan Alpeille.
Yhteyshenkilöt
Hanna-Maija LahtinenKuraattoriKorkeasaaren eläintarha
Eläintenhoidon ja suojelun toiminto
Mari LehmonenViestinnän asiantuntijaKorkeasaaren eläintarha
viestintä, mediavierailujen ja haastatteluiden järjestäminen
Kuvat




Linkit
Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren eläintarha on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajankohteista, jossa käy vuosittain lähes puoli miljoonaa eri ikäistä vierailijaa. Eläintarha on avoinna vuoden ympäri. Korkeasaaren tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden suojelu, ja jokainen vierailija tukee tätä työtä. Korkeasaaressa elää toista tuhatta eläintä, jotka edustavat noin 160 lajia. Eläintarhan yhteydessä toimiva Korkeasaaren Villieläinsairaala on Suomen suurin loukkaantuneiden ja orpojen luonnonvaraisten eläinten hoitola.
Korkeasaari suojelee luonnon monimuotoisuutta osana eläintarhojen ja suojelujärjestöjen verkostoa. Uhanalaisia lajeja suojellaan kasvattamalla geneettisesti mahdollisimman monimuotoisia kantoja lajien tulevaisuuden turvaamiseksi. Tarhakannan avulla voidaan tukea luonnon heikenneitä kantoja tai palauttaa luontoon sieltä hävitettyjä lajeja. Korkeasaaresta on palautettu luontoon mm. metsäpeuroja ja mongolianvillihevosia.
Eläintarhan toiminnasta vastaa voittoa tavoittelematon Korkeasaaren eläintarhan säätiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren suojelutapahtumat vauhdittavat manulien suojelua5.9.2025 09:05:00 EEST | Tiedote
Korkeasaaren Kissojen Yö ja aikuisille suunnattu Korkeasaari K18 ovat manulien asialla. Eläintarhoilla on merkittävä rooli Keski-Aasian aroilla ja vuoristoissa elävien manulien suojelussa. Korkeasaaressa kerätyillä varoilla käynnistetyt suojeluprojektit selvittävät manulien levinneisyyttä ja ehkäisevät lajiin luonnossa kohdistuvia uhkia.
Karhunkestäviä roskiksia testattiin Korkeasaaressa29.8.2025 07:57:57 EEST | Tiedote
Korkeasaaren karhut toimivat tutkimusavustajina, kun Suomen riistakeskus tarvitsi käytännön kokemusta karhunkestävien roskisten pitävyydestä. Eläintarhan kahden naaraskarhun tekemä työ edistää karhukonfliktien ennaltaehkäisyä Suomessa.
Finkensilta avautuu Korkeasaaren vierailijoille 7.8.4.8.2025 12:05:31 EEST | Tiedote
Korkeasaareen pääsee torstaista alkaen maitse uuden Finkensillan kautta Kalasataman eteläkärjestä eli Nihdistä. Mustikkamaan ja Korkeasaaren välisellä sillalla alkaa ensi vuoteen kestävä remontti, jonka aikana Mustikkamaalta ei ole suoraa kulkua Korkeasaareen. Finkensillan eteläpuoli avautuu kaikille kevyen liikenteen käyttäjille loppuvuodesta.
Korkeasaaren eläimet saivat jäädytettyjä herkkuja17.7.2025 10:44:31 EEST | Tiedote
Helteisessä Korkeasaaressa on ollut tällä viikolla tarjolla virkistäviä herkkuja myös eläintarhan asukkaille. Huulipekarit, mongolianvillihevoset, kulaanit, berberiapinat sekä karhut saivat kullekin lajille suunnitellut, virkistävät helleherkut. Osalle jäädyteyt ruuat olivat uusi tuttavuus, toiset nauttivat niistä tottuneesti.
Korkeasaaren eläinlapset ilahduttavat uhanalaisten lajien suojeluohjelmissa4.7.2025 09:16:28 EEST | Tiedote
Eläinmaailmassa eletään nyt vilkkainta poikasten aikaa. Myös Korkeasaareen on saatu uusia suojeluohjelmille merkittäviä pienokaisia. Poikaset ovat omien emojensa hoidossa ja eläintenhoitajat tarkkailevat molempien hyvinvointia. Suojeluohjelmien ansiosta luonnonkantoja voidaan vahvistaa eläintarhoissa syntyneillä eläimillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme