SDP:n Tuula Väätäinen: Kenelle Kelan pääjohtajan paikkaa pedataan?
Lehtitietojen mukaan hallituspuolueet pyrkivät lykkäämään Kelan pääjohtajan valintaa ensi viikolle. Pääjohtajan valinnasta on tarkoitus päättää tänään Kelan valtuutettujen kokouksessa klo 16.
– Jos hallituspuolueet valitsevat työministeri Arto Satosen (kok.) Kelan pääjohtajaksi alue- ja kuntavaalien jälkeen, vaikuttaa se siltä, että hallitus nostaa oman ehdokkaansa pääjohtajaksi vähin äänin vasta vaalien jälkeen, toteaa Kelan tilintarkastajiin kuuluva kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.).

Kelan hallitus esitti uudeksi pääjohtajaksi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan pääjohtajana toimivaa Heli Backmania. Äänestyksessä häntä pidettiin selkeästi Satosta soveltuvampana tehtävään.
Kelan pääjohtajasta päättävät Kelan 12 valtuutettua, joista neljä on kokoomuksesta, kolme perussuomalaisista, kolme sosialidemokraateista ja yksi sekä vihreistä että keskustasta. Valtuutettujen on tarkoitus päättää pääjohtajasta tänään, mutta valtuutettujen perussuomalainen puheenjohtaja ilmoitti tänään, että valinta voi siirtyä.
– Hallituspuolueet pystyvät enemmistöllään päättämään pääjohtajasta ohi Kelan hallituksen suosituksen, jos kokoomus saa perussuomalaiset Satosen taakse. Perussuomalaisten on päätettävä, haluavatko he valita hakijoista pätevimmän vai puoluepoliittisesti sopivimman, Väätäinen huomauttaa.
Yhteyshenkilöt
Tuula VäätäinenKansanedustaja
Puh:050 511 3018Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Kumpula-Natri: EU:n on uudistuttava nyt8.5.2025 15:29:15 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on mullistanut Euroopan turvallisuusympäristön ja asettaa nyt haasteeksi EU:n kyvyn vastata turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin paineisiin. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vaatii Suomelta ja EU:lta ahkeruutta ja rohkeutta uudistaa omaa turvallisuuttaan ja puolustuskykyään. Vahva resilienssi syntyy vain vaalimalla samanaikaisesti oikeusvaltiota, demokratiaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
SDP:n Skinnari: Työsuhdepyöräily on iso terveysteko, miksi sen veroetu poistetaan?8.5.2025 14:04:53 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Ville Skinnari kyseenalaistaa hallituksen päätöstä poistaa pyöräedun verovähennys. Suomessa on tällä hetkellä enemmän työsuhdepyöriä kuin työsuhdeautoja ja pyöräilyn vaikutus kansanterveyteen on merkittävä.
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029.7.5.2025 14:33:33 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029. Ed. Joona Räsänen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:s Johan Kvarnström: Det är viktigt att vattenförsörjningen förblir i offentlig ägo – som följande måste vi ta itu med reparationsskulden7.5.2025 08:15:43 EEST | Pressmeddelande
– Vattenförsörjningen är en del av vår kritiska infrastruktur, och nu stärker vi dess ställning i offentlig ägo när privatisering förbjuds i lag. Det här är ett glädjande besked. Samtidigt måste kommunerna hitta en hållbar lösning för att ta itu med den skenande reparationsskulden i vattenledningsnäten, säger riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme