Suun terveystarkastuksia tehdään tänä keväänä kouluilla, kokeilussa liikuteltava tarkastusyksikkö
9.4.2025 09:30:05 EEST | Kymenlaakson hyvinvointialue | Tiedote
Seitsemän kymenlaaksolaista koulua ja noin 200 koululaista osallistuu tänä keväänä suun terveydenhuollon kokeiluun, jossa vuonna 2014 syntyneiden määräaikaiset suun terveystarkastukset toteutetaan koulun tiloissa liikuteltavan hammashoitoyksikön avulla.

Kymenlaakson hyvinvointialueella on kehitetty uutta toimintamallia ns. neuvola-asetuksen (338/2011) mukaisten suun terveyden määräaikaistarkastusten tekemiseen. Uudessa mallissa suuhygienistin ja hammashoitajan muodostama työpari tekee suun terveystarkastukset koululla ennakkoon ilmoitettuina päivinä. Kouluilla tehdään vain tarkastus, ja jos huomataan tarvetta muulle hoidolle, esimerkiksi paikkaukselle, koululainen saa ajan hammashoitolaan. Jos tarkastuspäivänä sattuu olemaan poissa koulusta, tarkastusaika järjestetään hammashoitolaan.
Uuden toimintamallin tavoitteena on parantaa saavutettavuutta ja vähentää perumattomia poisjääntejä viemällä palvelu lähemmäs oppilaita. Koululaiset ovat tarkastuksen vuoksi vähemmän aikaa pois opetuksesta ja toimintamalli helpottaa myös perheiden arkea, sillä lapsi ei tarvitse saattajaa, eikä vanhemman ole välttämätöntä olla pois töistä tarkastuskäyntiä varten.
– Olemme saaneet huoltajilta viestejä siitä, että kouluilla tehtävät tarkastukset ovat erittäin tervetulleita. Kevään aikana keräämme palautetta kouluilla tarkastukseen osallistuneilta lapsilta, heidän vanhemmiltaan, koulujen henkilökunnalta sekä kokeiluun osallistuneilta suun terveydenhuollon ammattilaisilta. Kertyvän tiedon ja kokemusten pohjalta teemme päätöksen siitä, toteutetaanko tämän ikäluokan suun terveystarkastuksia jatkossakin liikkuvana palveluna kouluilla, kertoo suunterveydenhuollon tulosaluejohtaja, vastuuylihammaslääkäri Teija Raivisto Kymenlaakson hyvinvointialueelta.
Yhteyshenkilöt
Teija RaivistoTulosaluejohtaja, vastuuylihammaslääkäriKymenlaakson hyvinvointialue
Puh:040 187 3057teija.raivisto@kymenhva.fiKymenlaakson hyvinvointialue
Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.

Euroopan unionin rahoittama
Hankkeen on rahoittanut Euroopan unionin elpymisväline NextGenerationEU.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue
Kotkansaarelle valmistuu yhteisöllisen asumisen koteja ikääntyneille kesällä 202816.9.2026 10:05:00 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialue vuokraa Kotkansaarelle toteutettavasta asuin- ja liikerakennuksesta 81 asuinhuoneistoa yhteisöllisen asumisen kodeiksi ikääntyneille. Alustavan aikataulun mukaan kohde valmistuu kesällä 2028. Kohde vastaa ikääntyvän väestön kasvavaan asumistarpeeseen ja lisää yhteisöllisen asumisen vaihtoehtoja eri puolilla maakuntaa.
Kymenlaaksolaiset voivat nyt varata ajan kausirokotukseen15.9.2026 14:34:48 EEST | Tiedote
Maksutonta influenssarokotetta ja koronarokotteen tehosteannosta annetaan ajanvarauksella kaikilla Kymenlaakson hyvinvointialueen terveysasemilla rajoitetun ajan 5.10.–13.11.2026.
Kymenlaakson päihde- ja rahapelaamisen tilannetta selvitetään asukaskyselyllä11.9.2026 08:06:02 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialue ja alueen kunnat kutsuvat asukkaita vastaamaan maakunnalliseen päihdetilannekyselyyn. Kyselyllä selvitetään asukkaiden näkemyksiä paikallisesta päihde-, nikotiinituote- ja rahapelitilanteesta sekä niihin liittyvistä haitoista, asenteista ja ehkäisevän työn tarpeista.
Löytääkö apu perille? Kymenlaakson osoitenumeroinnissa on edelleen paljon puutteita9.9.2026 13:20:53 EEST | Tiedote
Pelastuslaitoksen valvontakäyntien ja kiinteistöjen itsearviointien myötä tehtyjen havaintojen perusteella osoitenumerointi on ollut jo useana vuonna yksi yleisimmistä turvallisuuspuutteista kymenlaaksolaisissa kiinteistöissä. Selkeästi näkyvä osoitenumero auttaa pelastusviranomaisia löytämään oikean kohteen nopeasti ja voi parhaimmillaan säästää ratkaisevia minuutteja hätätilanteessa.
Vammaispalvelun henkilökohtaisen avun ostopalvelut kilpailutetaan Kymenlaaksossa7.9.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialue kilpailuttaa vammaispalvelulain mukaiset henkilökohtaisen avun ja erityisen osallisuuden tuen ostopalvelut. Uudet sopimukset tulevat voimaan lokakuun aikana. Asiakkaiden palvelut jatkuvat keskeytyksettä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme