Oma Säästöpankki Oyj

Kymmenvuotias OmaSp Savonlinna muuttaa syksyllä uusiin tiloihin

Jaa

Kymmenvuotisjuhlaa viettävä OmaSp Savonlinna muuttaa uusiin tiloihin tulevana syksynä. Uusi konttori sijaitsee osoitteessa Tulliportinkatu 2. Pankin toiminta nykyisissä tiloissa Olavinkatu 44:ssä jatkuu keskeytyksettä muuttoon asti. Tavoitteena on pitää muutosta aiheutuva katko lyhyenä ja katkosta tiedotetaan asiakkaille jo hyvissä ajoin ennakkoon. Uuden konttorin virallisia avajaisia vietetään remontin valmistuttua syksyllä.

Kuvassa konttorin kassapisteessä Krista-Maria Puhjo ja taustalla Jani Utriainen.
Krista-Maria Puhjo kutsuu kaikki tervetulleeksi uuden konttorin avajaisiin syksyllä. Siihen asti palvellaan täysipainoisesti Olavinkadun nykyisissä tiloissa. Taustalla kuvassa palveluneuvoja Jani Utriainen.

– Meidän nykyiset tilamme Olavinkadulla ovat käyneet riittämättömiksi toimintamme kasvun myötä, mikä on sinänsä positiivinen pulma. Olemme jo jonkin aikaa etsineet isompia tiloja, ja nyt sellaiset löytyivät alle kilometrin päästä nykyisestä konttoristamme, kertoo konttorinjohtaja Krista-Maria Puhjo. – Päivitämme uudet tilat vastaamaan paremmin OmaSp:n palvelumallia, jossa asiakkaiden ja henkilökunnan viihtyvyys ovat avainasemassa. Uudet tilat ovat myös esteettömät ja pysäköintipaikkojakin löytyy läheltä, täydentää Puhjo.

– Palvelumallimme mukaan panostamme henkilökohtaiseen palveluun ja erinomaiseen tavoitettavuuteen. Olemme läsnä kaikilla konttoripaikkakunnillamme, kertoo aluejohtaja Katri Rahikainen. – Se myös tarkoittaa, että pidämme ovet auki joka arkipäivä ilman ajanvarausta, oli sitten nykyinen tai uusi henkilö- tai yritysasiakas. Järjestämme myös kutsuvierastilaisuuksia ja tapahtumia sekä verkostoidumme mielellämme useiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Juhlavuosi huipentuu uudistuneen konttorin avajaisiin

– Meidät otettiin aikanaan lämpimästi vastaan täällä Saimaan sydämessä Savonlinnassa. Nyt henkilökuntamme on jo ehtinyt tulla tutuksi monelle paikkakuntalaiselle. Olemme vakiinnuttaneet paikkamme täällä ja tunnemme, että olemme kiinteä osa ympäröivää yhteiskuntaa, mikä tuntuu todella hienolta, kuvailee Puhjo. – Kutsumme kaikki juhlimaan kanssamme merkkivuottamme ja uutta konttoriamme kesän jälkeen. Sitä ennen palvelemme nykyisiä ja uusia asiakkaitamme täysipainoisesti nykyisissä tiloissamme, päättää Puhjo.

Lisätietoja:  

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvassa konttorin kassapisteessä Krista-Maria Puhjo ja taustalla Jani Utriainen.
Krista-Maria Puhjo kutsuu kaikki tervetulleeksi uuden konttorin avajaisiin syksyllä. Siihen asti palvellaan täysipainoisesti Olavinkadun nykyisissä tiloissa. Taustalla kuvassa palveluneuvoja Jani Utriainen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

OmaSp on vakavarainen ja kannattava suomalainen pankki. OmaSp palvelee ympäri Suomen 48 konttorissa ja digitaalisten palvelukanavien kautta yli 200 000 henkilö- ja yritysasiakasta yli 500 asiantuntijan voimin. OmaSp keskittyy pääasiassa vähittäispankkitoimintaan ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja sekä oman taseensa kautta, että välittäen yhteistyökumppaneidensa tuotteita. Välitetyt tuotteet käsittävät luotto-, sijoitus- ja lainaturvatuotteita. OmaSp harjoittaa myös kiinnitysluottopankkitoimintaa.
 
OmaSp:n keskeisenä tavoitteena on palvella asiakkaita henkilökohtaisesti ja olla lähellä ja läsnä sekä digitaalisissa että perinteisissä kanavissa. OmaSp pyrkii ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen henkilökohtaisen palvelun ja helpon saavutettavuuden kautta. Myös toiminnan ja palvelujen kehittäminen tapahtuu asiakaslähtöisesti. Henkilöstö on sitoutunutta, ja sen urakehitystä pyritään tukemaan monipuolisten tehtävien ja jatkuvan kehittymisen avulla. Merkittävä osa henkilöstöstä omistaa myös OmaSp:n osakkeita. omasp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Säästöpankki Oyj

OmaSp:s officiella invigning firas under ledningen av den nya kontorsdirektören5.6.2025 14:21:59 EEST | Tiedote

Den officiella invigningen av OmaSp Vasa firas den 9–13 juni 2025. Banken öppnade ett kontor med heltäckande service vid Vasa torg på adressen Vasaesplanaden 18 i slutet av 2024. Som en följd av affären mellan Handelsbanken Finland och OmaSp i september övergick även Handelsbankens SME-kunder till OmaSp i slutet av året. I början av 2025 färdigställdes kontorslokalerna, tjänsterna kompletterades och ytterligare personal rekryterades, och den nya kontorsdirektören tillträdde sin tjänst i början av maj.

OmaSp:s officiella invigning firas under ledningen av den nya kontorsdirektören5.6.2025 14:13:54 EEST | Pressmeddelande

Den officiella invigningen av OmaSp Vasa firas den 9–13 juni 2025. Banken öppnade ett kontor med heltäckande service vid Vasa torg på adressen Vasaesplanaden 18 i slutet av 2024. Som en följd av affären mellan Handelsbanken Finland och OmaSp i september övergick även Handelsbankens SME-kunder till OmaSp i slutet av året. I början av 2025 färdigställdes kontorslokalerna, tjänsterna kompletterades och ytterligare personal rekryterades, och den nya kontorsdirektören tillträdde sin tjänst i början av maj.

OmaSp Vaasan virallisia avajaisia vietetään tuoreen konttorinjohtajan luotsaamana5.6.2025 14:13:54 EEST | Tiedote

OmaSp Vaasan virallisia avajaisia juhlitaan 9.–13.6.2025. Pankki avasi täyden palvelun konttorin kauppatorin kupeeseen osoitteeseen Vaasanpuistikko 18 loppuvuodesta 2024. Syyskuussa toteutuneen Handelsbanken Suomen ja OmaSp:n välisen liiketoimintakaupan myötä Handelsbankenin pk-yritysasiakkaat siirtyivät OmaSp:hen niin ikään loppuvuodesta. Konttorin tiloja viimeisteltiin, palveluja täydennettiin ja lisähenkilökuntaa rekrytoitiin vielä alkuvuodesta 2025 ja uusi konttorinjohtaja aloitti tehtävässään toukokuun alussa.

Kymmenvuotias OmaSp Savonlinna muuttaa syksyllä uusiin tiloihin10.4.2025 10:30:23 EEST | Tiedote

Kymmenvuotisjuhlaa viettävä OmaSp Savonlinna muuttaa uusiin tiloihin tulevana syksynä. Uusi konttori sijaitsee osoitteessa Tulliportinkatu 2. Pankin toiminta nykyisissä tiloissa Olavinkatu 44:ssä jatkuu keskeytyksettä muuttoon asti. Tavoitteena on pitää muutosta aiheutuva katko lyhyenä ja katkosta tiedotetaan asiakkaille jo hyvissä ajoin ennakkoon. Uuden konttorin virallisia avajaisia vietetään remontin valmistuttua syksyllä.

OmaSp avasi 48:nnen konttorin Vantaan Tikkurilaan5.2.2025 07:48:31 EET | Tiedote

OmaSp on avannut täyden palvelun konttorin Vantaan Tikkurilaan. Dixi Office Centerin kattohuoneiston 800 m2:n tiloissa työskentelee runsaat 20 pankkiasiantuntijaa. Näistä yli puolet ottaa vastaan henkilö- ja pk-yritysasiakkaita, ja loput toimivat erilaisissa taustatehtävissä. Ovet ovat auki maanantaista perjantaihin ilman ajanvarausta. OmaSp:n palvelumallin mukaisesti asiakkaalla on oma tuttu asiantuntija, jonka tavoittaa konttorissa, verkossa tai suorasta numerosta. Henkilökohtaista palvelua täydentävät ajasta ja paikasta riippumattomat digikanavat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye