Varhan aluevaltuusto 9.4.2025: ensihoidolle ja pelastustoimelle palvelutasopäätös
9.4.2025 20:46:39 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto hyväksyi keskiviikkoillan kokouksessaan ensihoidon palvelutasopäätöksen vuodelle 2025 ja muutoksia pelastustoimen vuosien 2024–2025 palvelutasopäätökseen.

Varhan hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen antoi aluevaltuustolle ajankohtaiskatsauksen hyvinvointialueen tilanteesta.
-Kansallisten arvioiden mukaan Varha on hyvinvointialueiden parhaimman kolmanneksen joukossa esimerkiksi vuokratyövoiman osuuden mataluudessa kokonaistyövoimasta, Martikainen kertoo.
Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi, että kansalaisten palvelut ovat nyt paremmalla tasolla kuin kunta-aikana. Valtiovarainministeriö katsoo, että uudistus etenee vähintäänkin kohtuullisesti, hallinto on keventynyt ja asiakastyytyväisyys on parantunut tai pysynyt samana.
VM:n mainitsee myös, että kustannusten kasvu on hidastunut noin 3,2 prosenttiin.
Martikainen kertoo, että Varhan kulut kasvavat iäkkäiden palveluissa ikärakenteen muutoksen myötä, ja lasten, nuorten ja perheiden palveluissa, vaikka ikäluokat pienenevät.
-Haastavimmat kohteet talouden hallinnan osalta ovat meilläkin siis sosiaalipalvelujen puolella, ei terveydenhuollossa.
VM:n huomauttaa, että väestökehitys ja henkilöstön saatavuus edellyttävät palveluverkon jatkuvaa tarkastelua.
Ensihoidolle hyväksyttiin palvelutasopäätös
Ensihoidon palvelutasopäätös tehdään sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen mukaan vuosittain. Aluevaltuusto päätti joulukuussa (4.12.2024), että olemassa olevan palvelutasopäätöksen voimassaoloa jatketaan, jotta palvelutasopäätöksessä voidaan huomioida organisaatiomuutoksen vaikutukset. Varhan ensihoidolle hyväksytyssä palvelutasopäätös linjaa, että hyvinvointialue tuottaa maakunnan ensihoitopalvelun monituottajamallilla. Varhan oma ensihoitopalvelu tuotetaan pelastuspalveluiden tulosalueella, ja lisäksi ensihoitopalvelua tuotetaan ostopalveluna. Palvelutasopäätöksessä määritellään myös muun muassa tavoiteajat palveluiden saatavuudelle eri alueluokissa. Ydintaajamassa mediaaniaika on kuusi minuuttia, muulla taajama-alueella kahdeksan ja asutulla maaseutualueella 15 minuuttia.
Pelastustoimen palvelutasopäätökseen muutoksia
Palvelutasopäätöstä päätettiin muuttaa niin, että tilanne- ja johtokeskuksen osalta muutos kohdistuu henkilöstön pätevyysvaatimuksiin. Paloasemaverkostoa kehitetään vuosina 2024–2025 olemassa olevien resurssien puitteissa ja aiemmin suunnitellut henkilöstölisäykset toteutetaan myöhemmin taloustilanteen kohentuessa. Palvelutasopäätöksen muutokset perustuvat aluevaltuuston pelastuspalveluille asetettuja säästökohteisiin ja resurssien uudelleen kohdentamista koskeviin linjauksiin. Muutoksista pyydettiin ennakkolausunto aluehallintovirastolta. Aluehallintovirasto toteaa lausunnossaan, että alueen palvelutason riittävyyttä koskevaan arvioon ei ehdotetuilla muutoksilla ole suoranaisesti merkitystä.
Muut kuin tässä mainitut asiakohdat päätettiin esityslistan mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki LindénAluevaltuuston puheenjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 390 0000aki.linden@eduskunta.fiTarmo MartikainenHyvinvointialueen johtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 558 4579tarmo.martikainen@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Varha erbjuder sommarjobb till 60 unga30.4.2026 13:57:46 EEST | Pressmeddelande
Varha anställer unga från Egentliga Finland som är födda åren 2008–2010 till olika sommarjobb. Sammanlagt finns cirka 60 sommarjobb runt om i Egentliga Finland inom boendetjänster för äldre, institutionsvård samt i assisterande uppgifter inom räddnings- och prehospital akutsjukvård.
Varha tarjoaa kesätyön 60:lle nuorelle30.4.2026 13:57:46 EEST | Tiedote
Varha ottaa kesätöihin vuosina 2008-2010 syntyneitä varsinaissuomalaisia nuoria. Nuorten kesätyöpaikkoja on kaikkiaan noin 60 eri puolilla Varsinais-Suomea ikääntyneiden asumispalvelujen, laitoshuollon sekä pelastus- ja ensihoidon avustavissa tehtävissä.
Välfärdsområdesfullmäktige i Varha korrigerade beslutet om kundavgifter29.4.2026 21:10:44 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdesfullmäktige i Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) hörde en rapport om aktuella ärenden, sänkte kundavgiften för en vårddag som ingår i en rehabiliterande bedömningsperiod och godkände permittering av välfärdsområdesdirektören.
Varhan aluevaltuusto korjasi asiakasmaksupäätöstä29.4.2026 21:10:44 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto kuuli ajankohtaiskatsauksen, laski kuntouttavan arviointijakson hoitopäivän asiakasmaksua ja hyväksyi hyvinvointialuejohtajan lomautuksen.
Korjattu: Varhan aluehallituksen 27.4.2026 kokouksen tarkastamaton pöytäkirja27.4.2026 15:56:31 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) tänään kokoontuneen aluehallituksen kokouksen tarkastamaton pöytäkirja julkaistaan tämän tiedotteen liitteenä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme