ENNAKKOTIEDOTE: Hyvinvointia luonnon rytmisyydestä –Uusimpaan tutkimustietoon pohjaava kirja kertoo, miten luonto auttaa toipumaan ja elämään hyvää elämää
Maantieteilijä Marko Leppäsen ja biologi, FT Adela Pajusen uutuuskirja Luonnon rytmissä yli vaikeiden aikojen (Gummerus) kertoo, miten vuoden- ja vuorokaudenajat vaikuttavat luontoon ja ihmiseen. Tutkimustietoon, kulttuurihistoriaan ja kokemukseen perustuva tarinallinen tietokirja inspiroi ja yllättää esitellessään rytmien vaikutusta. Leppänen ja Pajunen ovat olleet yli kymmenen vuotta mukana luomassa tutkitusti toimivaa ja viralliseen terveydenhuoltoon hyväksyttyä Terveysmetsä-menetelmää. Kirja ilmestyy 10.5.

Rytmisyys on läsnä kaikkialla luonnossa. Nykyihminen yrittää usein pyristellä irti säännöllisestä levon ja aktiivisuuden vaihtelusta. "Levolle ei suoda riittävästi aikaa, keinovalo valvottaa, ja vuodenaikojen suhteen ollaan ”kuin mitään ei olisi tapahtunut”. Mitä enemmän ylipäätään elämme sisätiloissa ja keinotodellisuudessa, sitä hauraammaksi yhteytemme luonnon aikamerkkeihin käy”, Leppänen ja Pajunen kirjoittavat.
Lukuisissa tutkimuksissa on todettu, että säännöllisellä vuorokausirytmillä, päivänvalon ja pimeyden vaihtelulla, altistuksella viileälle ja ulkoilmalle sekä tauoilla eri vuorokaudenaikoina on merkitystä hyvinvoinnille, kehon- ja mielenterveydelle sekä esimerkiksi unen laadulle ja painonhallinnalle.
Suomessa on totuttu neljän vuodenajan vaihteluun. Luonnon rytmissä yli vaikeiden aikojen -kirja esittelee perinteisen japanilaisen vuodenaikakäsityksen, johon kuuluu lisäksi 24 välivuodenaikaa ja 72 noin viiden vuorokauden mittaista mikrovuodenaikaa. Mikrovuodenaika voi olla vaikkapa joutsenten paluu, nokkosperhonen kannolla tai takatalvi. Niiden aktiivinen havaitseminen patistaa lähtemään ulos ympäri vuoden ja tunnistamaan konkreettisia aikamerkkejä luonnonkierrosta. Vuodenaikaishavainnot tarjoavat myös samaistumiskohteita rohkeuden ja toiveikkuuden kaltaisille luonteenvahvuuksille, kuten tutkimus osoittaa. Luonnon rytmiin kytkeytyminen vahvistaa resilienssiä, mikä on erityisen tarpeen vaikeina aikoina.
FM Marko Leppänen on luonnon terveysvaikutuksiin perehtynyt maantieteilijä ja toimittaja, jolla on pitkä kokemus myös luonto-opastuksista. Hän on alkukesän ja iltahämärien ystävä, etelärannikon lehtojen kasvatti. Leppänen syttyy jännistä paikoista, jotka ovat mieluiten lähellä kuin kaukana.
Adela Pajunen on biologi, FT, joka kehittää palveluja luonnon hyvinvointivaikutusten hyödyntämiseen. Hän on aamuvirkku, joka odottaa ensilunta ympäri vuoden. Pajunen syttyy tunturiluonnosta ja hyvinvointia edistävistä kasveista.
Leppänen ja Pajunen elävät ja työskentelevät Sipoonkorven kupeessa, josta käsin he ohjaavat terveysvaikutteisia retkiä eri ryhmille. He ovat olleet mukana kehittämässä tutkittua metsäterapiamallia Terveysmetsää, jossa ihminen voi saada lääkäriltä tai hoitajalta lähetteen metsään.
Marko Leppänen ja Adela Pajunen: Luonnon rytmissä yli vaikeiden aikojen – Vuodenajoista ja vuorokaudenajoista
ilmestyy 10.5.
383 sivua
ilmestyy myös sähkö- ja äänikirjana 19.5., lukija: Jarkko Pajunen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva HerrainsiltaViestintäpäällikkö
Puh:040 5146 360eeva.herrainsilta@gummerus.fiKuvat
Linkit
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Suomalaisen Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -kirjoja myyty jo yli 390 000 kappaletta – Uutuus Ei sinun lapsesi (Gummerus) käsittelee äitiyttä9.5.2025 08:06:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaalla asuvan bestsellerkirjailijan Nilla Kjellsdotterin Murhia pohjanmaalla -dekkareita on myyty yhteensä jo yli 390 000 kappaletta. Vaasan poliisissa työskentelevästä etsivä Mija Wadösta kertovia jännityskirjoja julkaistaan nykyään paitsi suomeksi ja ruotsiksi, myös norjaksi, tanskaksi ja viroksi. Sarjan neljäs osa, Ruotsissa alkuvuodesta julkaistu Inte ditt barn ilmestyy suomeksi 28.5. nimellä Ei sinun lapsesi (Gummerus).
Pinnanalaiset jännitteet purkautuvat norjalaisissa rippijuhlissa – Marie Aubertin Enhän minä ole sellainen (Gummerus) on nautinnollisen kipeä perhedraama6.5.2025 09:22:25 EEST | Tiedote
Norjalaiskirjailija Marie Aubertin mustaa huumoria tihkuva, taidokkaan vähäeleinen teos Enhän minä ole sellainen (Gummerus) mukailee tarinaa rumasta ankanpoikasesta: miltä muiden muuttuneet katseet todella tuntuvat?
Gummerus julkaisee suomeksi Percival Everettin Pulitzer-palkitun romanin James6.5.2025 09:20:41 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaiskirjailija Percival Everettin James on vaikuttava uudelleentulkinta Mark Twainin romaanista Huckleberry Finnin seikkailut. James kertoo klassikkoteoksen tarinan perheensä yhteen saattamisen puolesta taistelevan orja-Jimin näkökulmasta ja näyttää rotusorron absurdiuden. Teos ilmestyy suomeksi syksyllä 2026, ja sen suomentaa palkittu kääntäjä Antero Tiittula.
ENNAKKOTIEDOTE: Rahasta puhuminen on parisuhteen hoitamista – Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa ilmestyy 21.5.30.4.2025 11:00:31 EEST | Tiedote
Kuka maksaa ravintolalaskut tai lasten kurahaalarit, kun toinen tienaa enemmän kuin toinen? Kannattaako kaikki jakaa 50-50 -periaatteella? Miten luokkatausta näkyy parisuhteen raha-asioissa? Mikä on rahaminä tai fuck you –rahasto? Entä mitä tarkoittavat avio-oikeus ja ositus ja miten varautua eroon taloudellisesti? Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa (Gummerus) kertoo kaiken tarpeellisen rakkaudesta ja rahasta.
Toivoa ja tärkeitä puheenvuoroja – Tutustu Gummeruksen syksyn 2025 uutuuskirjoihin29.4.2025 09:39:43 EEST | Tiedote
Yksi tämän vuoden odotetuimpia kirjoja on Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin muistelmateos Toivo on tekoja, joka ilmestyy 4.11. Muistelmissaan Marin kertoo tiestään politiikan huipulle sekä avaa näkemyksiään johtajuudesta ja muutoksen aikaansaamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme