Henriksson: Sisämarkkinoiden on oltava toimivat myös tuottajillemme!
– Tuottajien asemaa elintarvikeketjussa on vahvistettava. Siksi on keskeistä, että myös hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen valvonta toimii koko EU:ssa, toteaa europarlamentaarikko, Renew Europe -ryhmän varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).

Euroopan komissio ehdottaa nyt uutta asetusta valvontaviranomaisten yhteistyöstä maataloustuote- ja elintarvikeketjun hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen valvonnassa. Ehdotuksen tavoitteena on parantaa kansallisten valvontaviranomaisten välistä yhteistyötä heidän kokemuksiinsa pohjautuen sekä vahvistaa täytäntöönpanoa hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen torjunnassa.
Henriksson on nimitetty Renew Europe -ryhmän varjoraportoijaksi sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan (IMCO) lausunnosta maa- ja maatalousvaliokunnalle (AGRI) kyseisestä asetuksesta.
– Sisämarkkinoiden on oltava toimivat myös tuottajillemme! On tärkeää, että viranomaiset myös tukevat tuottajia ja pienempiä yrityksiä tunnistamaan hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä sekä ilmoittamaan niistä, Henriksson painottaa.
Yhteyshenkilöt
Alexander Junellspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anna-Maja Henriksson)
Puh:+358 400 192 744Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Roberth Sjöström blir ny kretsordförande för SFP i Österbotten4.5.2025 17:08:08 EEST | Pressmeddelande
Svenska folkpartiet i Österbotten samlades till kretsmöte i Korsnäs söndagen den 4 maj vid Korsnäs ungdoms- och byaförening. Totalt var 100 delegater och ett tiotal åhörare på plats under kretsmötet.
Adlercreutz: Världsdagen för pressfrihet är värd att fira3.5.2025 13:33:47 EEST | Pressmeddelande
Den 3 maj uppmärksammas världsdagen för pressfrihet. På många håll i världen har pressfriheten försämrats. Även inom EU går utvecklingen åt fel håll. På global nivå har pressfriheten försvagats för sjunde året i rad.
Adlercreutz: Maailman lehdistönvapauden päivä on juhlistamisen arvoinen3.5.2025 13:33:47 EEST | Tiedote
Toukokuun 3. päivänä vietetään maailman lehdistönvapauden päivää. Monin paikoin lehdistönvapaus on heikentynyt. Myös EU:n sisällä kehitys on menossa väärään suuntaan. Globaalilla tasolla lehdistönvapaus on heikentynyt jo seitsemättä vuotta peräkkäin.
Adlercreutz: Kolkraften förpassas till historien i Finland1.5.2025 18:30:04 EEST | Pressmeddelande
Idag den 1 maj 2025 stänger Finlands sista kolkraftverk. Svenska folkpartiets ordförande, undervisningsminister Anders Adlercreutz gläds över att användningen av kol i energiproduktionen nu har avslutas i Finland.
Adlercreutz: Kivihiilen aikakausi päättyy Suomessa1.5.2025 18:30:04 EEST | Tiedote
Tänään, 1. toukokuuta 2025, suljetaan Suomen viimeinen kivihiilivoimala. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz iloitsee siitä, että kivihiilen käyttö energiantuotannossa tämän myötä päättyy Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme