SAK:n työsuhdeneuvonta auttaa työntekijöitä maksutta
SAK:n työsuhdeneuvonta tarjoaa maksutonta apua työsuhteeseen liittyvissä kysymyksissä ja ongelmissa. Palvelu on avoin kaikille, mutta suunnattu erityisesti nuorille ja ulkomaalaistaustaisille työntekijöille. Kysyjän ei tarvitse olla ammattiliiton jäsen.
Nuoret ja ulkomaalaistaustaiset työntekijät ovat työelämässä haavoittuvassa asemassa, sillä heiltä saattaa puuttua tietoa työmarkkinoiden toiminnasta ja työntekijöiden oikeuksista.
– Maahan muuttaneilla on usein puutteelliset tiedot Suomen lainsäädännöstä ja työehtosopimuksista sekä suomalaisen työelämän käytännöistä ja kulttuurista. Asioiden ymmärtämistä ja selvittämistä voi vaikeuttaa myös puutteellinen kielitaito, sanoo työsuhdeneuvonnan asiantuntija Elisa Väänänen.
Työelämän pelisäännöt eivät aina ole tuttuja myöskään nuorille eivätkä he välttämättä ole perillä työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista.
SAK:n työsuhdeneuvonnasta saa apua kolmella kielellä esimerkiksi työsopimukseen, oikeaan palkkaan sekä vuorolisien ja lomarahojen maksamiseen liittyvissä kysymyksissä.
Yhteydenottajat kysyvät usein myös eri alojen vähimmäispalkkoja ja työehtoja sekä lomaan ja työaikoihin liittyviä asioita, Elisa Väänänen kertoo.
Tärkeä osa palvelua on myös välittää nuorille ja maahan muuttaneille tietoa ammattiliittojen toiminnasta.
Neuvoja puhelimitse ja sähköpostilla
- Työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu on auki numerossa 0800 414 004 maanantaisin kello 14–17 sekä tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 9–11 ja 12–15.
- Kysymyksiä voi lähettää milloin vain sähköpostilla osoitteeseen tyosuhdeneuvonta@sak.fi.
- Neuvoja saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Yhteyshenkilöt
Elisa VäänänenTyösuhdeneuvonnan asiantuntija
Puh:044 431 4393elisa.vaananen@sak.fiTilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Hallitus valmistelee yt-asiamiehen, työneuvoston ja koulutuskorvauksen lakkauttamista – Seuraukset olisivat työntekijöille murheelliset12.6.2025 11:56:35 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriö on aloittanut valmistelut yhteistoiminta-asiamiehen viran, työneuvoston sekä koulutuskorvauksen lakkauttamiseksi. SAK vastustaa näitä työntekijöiden asemaa heikentäviä muutoksia.
Hallitus jatkaa työttömyysturvan heikentämistä – yksi virhe voi jatkossa johtaa turvan menettämiseen viikoksi6.6.2025 06:45:00 EEST | Tiedote
Hallitus esittää työnhaun velvoitteiden lisäämistä ja työttömyysturvan karenssien rajua kiristämistä. Jatkossa työttömyysturvan saaminen voisi katketa jo yhdestä laiminlyönnistä. Rangaistusten koventaminen ei nopeuta työllistymistä, painottaa SAK.
SAK:n Katja Syvärinen: Vaalirahoitukseen tarvitaan lisää avoimuutta3.6.2025 13:36:35 EEST | Tiedote
Perustuslakivaliokunta esittää vaalirahoituksen ilmoitusrajojen nostamista. Lehtitietojen mukaan esitys on herättänyt kummastusta muun muassa oikeusministeriössä ja Valtiontalouden tarkastusvirastossa.
Hallitus jatkaa työntekijöiden kurittamista: Vuorossa määräaikaisuuksia, lomautusilmoitusaikaa sekä takaisinottovelvollisuutta koskevat heikennykset2.6.2025 12:08:35 EEST | Tiedote
SAK vastustaa hallituksen esittämiä heikennyksiä määräaikaisiin työsopimuksiin, lomautusilmoitusaikaan ja takaisinottovelvollisuuteen. Muutosesitykset pidentävät Orpon hallituksen jo valmiiksi pitkää suomalaisen työelämän heikennyslistaa.
SAK on tyytyväinen ylimmän tuomioistuimen linjaukseen: Ruokalähetit ovat työntekijöitä23.5.2025 06:52:00 EEST | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi torstaina erittäin merkittävän ja kauan odotetun ratkaisun, jossa se linjaa ruokalähettien olevan työsopimuslaissa tarkoitettuja työntekijöitä. SAK on ratkaisuun tyytyväinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme