Työelämän muutosten nopeus korostaa 80 vuotta täyttävän Työterveyslaitoksen tarpeellisuutta
Työterveyslaitos viettää tänä vuonna 80-vuotisjuhlavuotta. Juhlavuoden aikana Työterveyslaitos päivittää skenaarionsa suomalaisen työelämän kehityksestä ja lupaa muuttua vastedeskin työelämän muutosten mukana.
Työterveyslaitoksen mediatiedote 22.4.2025
Työterveyslaitoksen alullepanosta tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Kaksipäiväinen juhlatapahtuma henkilöstölle alkaa maanantaina 28.4. kansainvälisenä työterveys- ja työturvallisuuspäivänä. Kutsuvieraat liittyvät juhlaan erityisessä iltagaalassa. Juhlat järjestetään Helsingissä Finlandia-talolla ja Pikku-Finlandiassa.
Juhlavuosi näkyy lukuisin tavoin myös suomalaiselle työelämälle. Työterveyslaitos muun muassa päivittää skenaarionsa työelämän kehityksestä.
– Tarve päivittää Työterveyslaitoksen viisi vuotta sitten julkaisemia skenaarioita on ilmeinen. Hyvinvointia työstä 2030 -skenaarioraporttia työstettäessä esimerkiksi koronapandemiasta ei ollut vielä tietoa. Muutamassa vuodessa on koettu uusia kriisejä ja hybridityö on muokannut työelämää merkittävästi. Työelämän muutosten nopeus vaatii meiltä määrätietoista työelämän kehittämistä, Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula perustelee.
– Megatrendit muokkautuvat ja kriisit yllättävät – ja luovat työelämään uusia haasteita. Onneksi haasteisiin on mahdollista vastata tutkittuun tietoon ja asiantuntemukseen tukeutuen, Koivula sanoo.
Suuriin murroksiin on vastattava toimivalla työterveyshuollolla
Juhlavuoden aikana Työterveyslaitos pitää erityisen tarpeellisena ja ajankohtaisena kehittää työterveyshuoltoa. Kuluvana vuonna Työterveyslaitos muun muassa päivittää Hyvän työterveyshuoltokäytäntö -oppaan vastaamaan työpaikkojen tarpeisiin.
– Meneillään on samanaikaisesti kolme murrosta. Työn murros, terveyden murros ja hyvinvointivaltion murros lukuisine haasteineen vaativat jokainen tutkittuun tietoon pohjautuvia ratkaisuja, Koivula linjaa.
– Työn murros kattaa ennennäkemättömän mittavia muutoksia, kuten hybridityön yleistymisen, digivihreän siirtymän, luontokadon ja tekoälyn kehityksen. Terveyden murroksessa kohtaamme esimerkiksi työkyvyn ja mielenterveyden haasteita. Hyvinvointivaltion murroksessa on kysymys paitsi terveyspalveluista ja niiden rahoittamisesta kasvun ja tuottavuuden turvin, myös kokonaisturvallisuudesta, Koivula listaa.
– Näiden haasteiden keskellä vain toimiva työterveyshuolto voi taata suomalaisten työkykyä. Ilman työkykyä maa ei menesty.
Skenaariot menevät uusiksi vastaamaan nopeisiin muutoksiin
Työterveyslaitos julkisti edellisen skenaarioraportin vuoden 2020 lopulla. Kiitosta saanut raportti on ladattu yli 34 000 kertaa. Nyt skenaarioita on aika päivittää.
Työelämän suunta -raporttisarja kuvaa, miltä suomalainen työelämä voi näyttää vuonna 2035. Kesäkuun alussa julkaistaan neljä ensimmäistä osaa, joissa kuvataan esimerkiksi teknologian muutoksen ja väestörakenteen muutoksen vaikutuksia työelämään.
Raportit sisältävät tutkijoiden puheenvuoroja siitä, millaisia mahdollisuuksia ja uhkia on odotettavissa seuraavan kymmenen vuoden aikana – ja millaisilla toimenpiteillä voimme tehdä suomalaisesta työelämästä maailman parasta.
Historiasivut muistuttavat työelämää kehittäneistä ratkaisuista
Työterveyslaitoksen edeltäjä, Helsingin yleisen sairaalan ammattitautien osasto, perustettiin huhtikuun neljäntenä päivänä 1945. Nykyisellä nimellään Työterveyslaitos on toiminut vuodesta 1950.
Työterveyslaitos on itsenäinen julkisoikeudellinen yhteisö ja toimii sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla.
Työterveyslaitoksen 80-vuotista taivalta kohokohtineen kuvataan ttl.fi-verkkosivujen ttl.fi historiaosiossa. Työterveyslaitoksen työ todetaan nykyään yhtä ajankohtaiseksi ja tärkeäksi kuin vuonna 1945, kun kovia kokenut maa ponnisteli jälleenrakennuksen ja sotakorvausten haasteissa.
Historiasivujen poiminnat muistuttavat, miten Työterveyslaitos on onnistunut reagoimaan vuosikymmenten saatossa toimintaympäristön jatkuviin muutoksiin ja kehittänyt uusia ratkaisuja työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden tueksi.
Tutustu tarinaamme ja siihen, miten olemme vaikuttaneet suomalaiseen työelämään: 80 vuotta | Työterveyslaitos
Lisätiedot
- Pääjohtaja Antti Koivula, Työterveyslaitos, puh. 0304742340, antti.koivula@ttl.fi
- Viestintäpäällikkö Päivi Lehtomurto, Työterveyslaitos, puh. 050 415 6309, paivi.lehtomurto@ttl.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi LehtomurtoviestintäpäällikköTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot, mediakalenterin ja aiemmat tiedotteemme.
Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.
X: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Työterveyslaitoksen tutkimuskatsaus: lokakuu 202522.10.2025 08:15:46 EEST | Uutinen
Tässä tutkimuskatsauksessa on esitelty tiiviisti kymmenen tuoreinta tutkimusta Työterveyslaitoksen tutkijoilta. Niissä on tarkasteltu esimerkiksi etätyöterveysneuvotteluja, hybridityön vaikutuksia hyvinvointiin ja sitä, millaista työpainetta asiantuntijat kokevat. Tutkimuskatsauksen avulla pääset nopeasti ajan tasalle tuoreista tutkimusjulkaisuista.
Den känslomässiga belastningen fördelas inte jämnt i arbetslivet16.10.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Det finländska arbetslivets yrkesstruktur är könsfördelad och det syns också i arbetets känslomässiga belastning. Interaktion med människor och relaterad känslomässig belastning är vanligt särskilt i kvinnodominerade yrken. Nytt material som är öppet för alla i tjänsten Arbetslivskunskap beskriver mängden social interaktion och den relaterade känslomässiga belastningen i olika yrkesgrupper.
Tunnekuorma ei jakaudu työelämässä tasaisesti16.10.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen työelämän ammattirakenne on jakautunut sukupuolen mukaan ja se näkyy myös työn tunnekuormassa. Vuorovaikutus ihmisten kanssa ja siihen liittyvä tunnekuormitus ovat yleisiä erityisesti naisenemmistöisissä ammateissa. Työelämätieto-palvelun uusi kaikille avoin aineisto kuvaa sosiaaliseen vuorovaikutuksen määrää ja siihen liittyvää tunnekuormitusta eri ammattiryhmissä.iivistelmä ydinsisällöistä.
Emotional strain is not distributed evenly in work life16.10.2025 06:00:00 EEST | Press release
The occupational structure of Finnish work life is divided by gender and this is also reflected in work-related emotional strain. Interaction with people and the emotional strain associated with it are common, especially in female-dominated occupations. A new dataset in the Work Life Knowledge Service that is open to all describes the amount of social interaction and the related emotional strain in different occupational groups.
Työterveyslaitokselle neljä merkittävää tutkimushanketta työelämän muutoksen ja johtamisen teemoista3.10.2025 09:00:00 EEST | Uutinen
Työterveyslaitoksen uudet tutkimushankkeet pureutuvat työelämän ajankohtaisiin haasteisiin: miten vastata hoivatyön kriisiin, vahvistaa hybridityön yhteisöllisyyttä, puuttua työpaikkojen hankaliin tilanteisiin ja johtaa tekoälymuutosta kestävästi. Hankkeita rahoittavat Business Finland, Strategisen tutkimuksen neuvosto STN ja Suomen Akatemia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme