Espoon seurakunnat myönsivät vuoden 2025 musiikkiapurahat – mukana myös nuoria alle 30-vuotiaita musiikintekijöitä
Espoon seurakuntayhtymä jakaa vuosittain musiikkiapurahoja Espoossa tapahtuvaan hengelliseen musiikkityöhön, yhteensä 26 000 euron edestä.

Tänä vuonna hakemuksia toivottiin erityisesti alle 30-vuotiailta musiikintekijöiltä. Musiikkiapurahakemus piti lähettää 28.2.2025 mennessä.
Vuonna 2025 tuetaan muun muassa lukiolaispianisti Väinö Pajukankaan yhteistyötä hoivalaitosten kanssa, Toni Näykin multimediateosta Espoon kirkkojen ja niiden ympäristöjen äänimaailmasta sekä Johanna Ojapellon muskariryhmiä erityistä tukea tarvitseville lapsille ja heidän perheilleen.
Hakemuksia tuli kaikkiaan 28 kappaletta, joista viidelletoista myönnettiin avustus.
Musiikkiavustuksen hakuehdoissa korostettiin innovatiivisuutta ja verkostoyhteistyötä, sekä monikulttuurisia ja kasvatuksellisia sisältöjä. Musiikkiapurahalla avustetaan ensisijaisesti espoolaisia tai pääosin espoolaisista jäsenistä koostuvia toimijoita.
Hengellinen musiikkityö määritellään musiikkiapurahan jakamiseen liittyen laajasti; perinteisen konserttitoiminnan lisäksi tuetaan myös diakonista ja pedagogista musiikkityötä.
Apurahoilla mahdollistetaan myös monipuolisesti erilaista konserttitoimintaa eri puolilla Espoota.
Hengellisen musiikkityön apurahat 2025
Espoon seurakunnat päättivät jakaa hengellisen musiikkityön apurahoja yhteensä 26 000 euroa seuraavasti:
- Anna Marte etc. Rakkaus-aiheiseen konserttiin Karakappelissa 1000 euroa
- Anu (Hälvä) Sallinen: Giuseppe Verdin (Messa di Requiem) Sielunmessun esitykseen tuomiokirkossa 2000 euroa
- Cantores Minores kannatusyhdistys ry: koulutustoimintaan ja espoolaisten kuorolaisten kustannuksiin 3000 euroa
- Collegium Musicae Antiqvae Helsingiense (CMAH) ry: kahden kirkkokonsertin järjestämiseen syksy 2025 / alkutalvi 2026 1000 euroa
- Johanna Ojapelto, erityistä tukea tarvitsevien lasten muskari: Muskariryhmien perustamiseen Leppävaaran alueella 2000 euroa
- Hanna Haapamäki & Barokkiyhtye Baccano: Kahteen konserttiin (kappeli ja palvelutalo) elo-syyskuussa 2025 1500 euroa
- Isabella Shaw: For artistic work, rehearsals and performances of one spiritual concert programs (Ghosts and Phantasms). Ehdollinen; paikka ja aika sovittava 2500 euroa
- Julia Tamminen: "Rauhaa ja musiikkia yli rajojen" - konsertin toteuttamiseen Leppävaarassa 1000 euroa
- Jyrki Linjama: Sävellyskonsertin järjestämiseen Tapiolan kirkossa 2000 euroa
- Naiskuoro Kupliva ry: Anne Frank: A Living Voice -konserttiin 2000 euroa
- Natura-kvartetti: Kolmea Auta Ukrainan lapsia -konsertin järjestämistä varten yhteistyössä kyläyhdistysten kanssa 1500 euroa
- Salonkiorkesteri Onnen Sävel ry: 2–3 osallistavaan hengellisen musiikin tapahtumaan palvelukodeissa 1500 euroa
- Tapiolan Kamarikuoro ry: Espoonlahden kirkossa pidettävää konserttia varten 2000 euroa
- Toni Näykki: Multimediateokseen Espoon kirkoista ja niiden alueista 2000 euroa
- Väinö Pajukangas: Musiikkityöhön kuudessa espoolaisessa hoivakodissa 1000 euroa
Apurahan saajilta edellytetään raporttia apurahan käytöstä 30.6.2026 mennessä tai ennen mahdollisen uuden apurahan hakemista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eero JokelaYhteisen seurakuntatyön johtajaYhteinen seurakuntatyö
Puh:050 324 8746eero.jokela@evl.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 156 053 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Så här klarar du konfirmationsfesten med ära: sex tips för gudföräldrar samt mor- och farföräldrar17.6.2025 16:01:12 EEST | Pressmeddelande
Varje år deltar cirka en halv miljon finländare i konfirmationer och konfirmationsfester. Hur ska jag klä mig på festen? Vad ska faddern göra i kyrkan? Och vad ska man ge i gåva till tonåringen? Esboprästerna Johanna Hirsto och Laura Vähäsarja sammanställde tips inför den livliga konfirmationssommaren.
Yhteisvastuukeräys 2024 tuotti Espoossa 129 000 euroa nuorten hyväksi17.6.2025 10:01:20 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 Yhteisvastuukeräys keräsi varoja yksinäisten ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseksi. Espoon seurakuntien suurimman potin, lähes 60 000 euroa, keräsi Espoon tuomiokirkkoseurakunta.
Insamlingen Gemensamt Ansvar 2024 inbringade 129 000 euro i Esbo till förmån för unga17.6.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Insamlingen Gemensamt Ansvar 2024 samlade in medel för att hjälpa ensamma unga som riskerar att marginaliseras. Den största summan i Esbos församlingar, nästan 60 000 euro, samlades in av Espoon tuomiokirkkoseurakunta.
New Nature Trails and Cycling Routes Offer Spiritual Journey Outdoors - inviting to reflect and reconnect16.6.2025 12:12:38 EEST | Press release
Espoo Parishes are offering people of all ages meaningful summer activities amidst the beauty of nature. A newly launched cycling route connects all six of Espoo’s Lutheran main churches, while guided walks and pilgrimage routes invite participants to refresh their spirit outdoors. For those who prefer the urban summer, there are also traditional Summer Cafés and devotional moments to enjoy.
Korjattu: Näin selviät kunnialla rippijuhlista: kuusi vinkkiä kummeille ja mummeille13.6.2025 11:02:53 EEST | Tiedote
Rippijuhliin ja konfirmaatioihin osallistuu vuosittain arviolta puoli miljoona suomalaista. Mitä juhlaan pukisi päälle? Mitä sen kummin kirkossa pitikään tehdä? Entä mitä antaa teinille lahjaksi? Espoolaispapit Johanna Hirsto ja Laura Vähäsarja kokosivat vinkit kuumaan konfirmaatiokesään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme