Hartwall on HJK:n uusi pääyhteistyökumppani
Hartwall vastaa jatkossa Bolt Arenan juomatarjoilusta. Töölöön tulossa täysin uudistettu ravintolakokonaisuus ja uudistettuja palveluita on tarjolla myös suoraan katsomoihin.

HJK ja Hartwall ovat solmineet monivuotisen, kattavan yhteistyösopimuksen, jossa on mukana naisten ja miesten edustusjoukkueet. Kumppanuuden tavoitteena on luoda uusia palveluita ja elämyksiä katsojille.
–Haluamme yhdessä tarjota yleisölle entistä enemmän nautittavaa. Samalla tuomme uuden viihdeterassin Helsinkiin, ja mikä olisikaan parempi paikka viihtyä kuin HJK:n kotiottelut. Laadukas ruoka ja juoma ovat nykyään yksi tapahtuman tähtipelaajista, Hartwallin Event & Experience Manager Juha Korvola sanoo.
Kumppanuuden myötä Bolt Arenan ravintolassa ja myyntipisteissä nähdään jatkossa muun muassa Heinekenin ja Helsinki Bryggerin juomia sekä Doritos-snackseja.
– Hartwall teki vaikutuksen omistautumisellaan tähän projektiin. He halusivat olla vahvasti mukana kehittämässä palveluita ja tästä hyvä esimerkki on ravintolan uudistaminen, HJK:n kaupallinen johtaja Sirja Luomaniemi sanoo.
Hartwall tuo ravintolapalvelut myös katsomoon. Tulevalla kaudella Pääkatsomon lohkot 104, 105 ja 106 sekä Lumme Energia Aurinkokatsomon lohkot 137, 138, 139 ja 140 ovat täysi-ikäisille suunnattuja K18-ravintolakatsomoita. Näissä katsomolohkoissa voit tilata laadukasta ruokaa ja juomaa suoraan omalle paikalle QR-koodin kautta.
Täysin uuden ilmeen saa myös Pääkatsomon ravintola, joka tunnetaan jatkossa nimellä Klubi 1907. Ravintola palvelee tietysti matsitapahtumissa, mutta sen lisäksi Klubi 1907:ssa voi käydä arkisin myös lounaalla.
– Heineken haluaa tuoda ihmiset livenä yhteen, ja uusi ravintola sopii tähän tavoitteeseen loistavasti. Kaikissa Bolt Arenan uudistuvissa ravintoloissa on helppoa viettää aikaa yhdessä ystävien kanssa offline-tilassa ja nauttia aidosta läsnäolosta, Hartwallilla Heinekenin juomista vastaava tuotepäällikkö Pekko Koski sanoo iloisena.
Klassisesti voisi sanoa myös, että ei siinä vielä kaikki. Muista uudistuksista tullaan kertomaan vielä kevään aikana. Luvassa on esimerkiksi janon sammuttava kunnianosoitus stadilaiselle jalkapalloyhteisölle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho HirvonenViestintäpäällikkö, HJK Oy
Puh:+358 403558967juho.hirvonen@hjk.fiSirja LuomaniemiKaupallinen johtaja, HJK oy
Puh:+358 40 575 0331sirja.luomaniemi@hjk.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HJK Oy
Kiitos, Toke! – HJK:n valmennukseen muutos4.5.2025 10:03:17 EEST | Tiedote
Toni Korkeakunnas on siirretty sivuun HJK:n päävalmentajan paikalta. Miika Nuutisesta väliaikainen päävalmentaja. HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen sekä väliaikainen päävalmentaja Miika Nuutinen ovat median haastateltavissa maanantaina 5.5. klo 10.00 Bolt Arenalla. Ilmoittautumiset osoitteeseen juho.hirvonen@hjk.fi tai puhelimitse 040 355 8967.
Urheilujohtaja Vuorinen: Kurssin on käännyttävä välittömästi23.4.2025 12:46:45 EEST | Tiedote
HJK:n alku Veikkausliigassa on ollut tuloksellisesti surkea. HJK:n urheilujohtajan Petri Vuorisen mukaan kurssin on käännyttävä seuraavassa kotiottelussa lauantaina VPS:ää vastaan.
HJK-konserni voitolliseen tulokseen jo 11. kerran peräkkäin16.4.2025 17:19:38 EEST | Tiedote
HJK teki runsaan 800 000 euron tuloksen – taustalla etenkin europelit ja onnistuneet pelaajamyynnit.
Bolt Arenan kenttäremontti on valmistunut etuajassa11.4.2025 13:49:37 EEST | Tiedote
HJK:n ja KuPSin välinen Kansallisen Cupin finaali päästään pelaamaan Bolt Arenalla ajoissa valmistuneen kenttäremontin ansiosta.
Parasta rakentamassa HJK ja Jatke Oy1.4.2025 12:53:31 EEST | Tiedote
HJK ja Jatke Oy ovat tehneet kaksivuotisen sopimuksen kumppanuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme