Helsingin Messukeskus muuntui makujen aarreaitaksi – Ruokamessut kävijöiden suosiossa
13.4.2025 17:45:19 EEST | Messukeskus | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa tutustuttiin tänä viikonloppuna uusiin makuihin ja tuttuihin suosikkeihin sekä riemuittiin ruoasta ja juomasta yhdessä muiden kanssa. Ruokamessuilla ja samaan aikaan järjestetyillä Lapsimessuilla ja Lemmikkimessuilla vieraili viikonlopun aikana yli 62 000 kävijää.

Ruokamessujen ohjelmassa oli muun muassa ruokatrendejä ja -ilmiöitä käsitteleviä puheenvuoroja. Keskustelua käytiin myös ruoka-aiheisista somehiteistä, kun ravintola Backaksen yrittäjä ja kokki Lauri Kaivoluoto valmisti somesta tutun hittireseptinsä mukaisen herkkusienislaiderin ja pohti samalla sometrendien syntymistä.
"Suoraan sanottuna somehitit syntyvät usein vahingossa. Toki tärkeää on esimerkiksi ajankohtaisuus ja sesongin huomioiminen: esimerkiksi nyt katseet ovat joillakin jo vapussa ja vaikkapa erilaisissa munkkiresepteissä. Kevään juhlareseptien lisäksi tällä hetkellä suosittua somesisältöä on kiinnostavalla tavalla tuunatut cocktailit”, pohtii Kaivoluoto.
Espoon Kahvipaahtimon kahvien äärelle löysi tiensä koko joukko aivan uusia kuluttajia. Osastolla maistatettiin muun muassa passionhedelmän kanssa co-fermentoitua Juicy Passionfruit -kahvia ja iloittiin messujen suosiosta.
"Väkeä on ollut niin paljon, että lauantaina jouduimme hakemaan kesken päivän kahvitäydennystä. Olemme esitelleet kuluttajille kahveja tavallisesta poikkeavalla makumaailmalla. Halusimme Ruokamessuilla näyttää kuluttajille, mitä kahvi parhaimmillaan voi olla, ja tämä tavoite on toteutunut hienosti", iloitsee Espoon Kahvipaahtimon yrittäjä Andre Sild.
Spice Up! toi messukävijöille valmiiksi mietityn tuotepaketin, jossa oli mukana kaikki ainekset ateriaa varten. Spice Up! -tuotteet herättivät kiinnostusta jo Ruokamessujen uudessa Kaupan Aamussa avajaisaamuna.
”Kutsuimme asiakkaita mukaan Kaupan Aamuun, ja osastollamme vierailikin useita meille tärkeitä kontakteja. Viikonloppuna olemme maistattaneet messukävijöille tuotteitamme ja myyneet valmiiksi ateriakokonaisuudeksi suunniteltua tuotekassia”, sanoo Spice Up! -tuotemerkin avainasiakas- ja markkinointipäällikkö Sonja Blåberg Finefoodsilta.
Ruokamessut järjestetään jälleen Helsingin Messukeskuksessa 24.4.–26.4.2026. | www.ruokamessuthelsinki.fi, @ruokamessuthelsinki
Lisätietoja:
Helsingin Messukeskus, viestinnän asiantuntija Antti Karjunen, p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com
Kuvia Ruokamessuilta ladattavissa täältä
Helsingin Messukeskus on Suomen suurin tapahtumajärjestäjä. Suomen Messut -konserniin kuuluvat Messukeskuksen lisäksi messujärjestäjä Expomark Oy ja av-tekniikkayritys SVV Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 51,3 miljoonaa euroa ja tulo- ja työllisyysvaikutus ympäristölleen 187 miljoonaa euroa. I www.messukeskus.com I @messukeskus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Karjunenviestinnän asiantuntija
viestintä | tapahtumat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppani on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 27 Båt ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) nostavat ensi helmikuussa uimataidon sekä vesi- ja jääturvallisuuden näkyvästi esiin. SUH toimii Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppanina, ja yhteistyön tavoitteena on vahvistaa vesillä ja jäällä liikkuvien ihmisten tietoja, taitoja ja turvallisia toimintatapoja. Vene 27 Båt järjestetään 12.–21.2.2027 Helsingin Messukeskuksessa.
Viini & Ruoka -messujen ohjelma on julki: luvassa tastingeja, kilpailuja ja ruokakirjojen tähtiä23.9.2026 14:26:34 EEST | Tiedote
Viini & Ruoka -tapahtumassa pääsee inspiroitumaan ruoan ja juoman maailmasta. Tapahtumassa esiintyvät rakastetut kirjailijat, kokit ja vaikuttajat, jotka esittelevät uusia ruokakirjojaan ja jakavat tarinoita reseptien takaa. Suositut tastingit ja kisat, mm Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija, ovat osa tapahtuman vuosittaista ohjelmaa. Viini & Ruoka -messut järjestetään 22.–25.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Helsingin Ruokamessut ja Kaupan Tila aloittaa yhteistyön23.9.2026 13:49:33 EEST | Tiedote
Helsingin Ruokamessuilla järjestetään ensimmäistä kertaa Kaupan Tilan seminaari alan ammattilaisille. Samalla ruokamessujen ammattilaisaika muuttuu. Ruoka 2027 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 2. – 4.4.2027 Helsingin Messukeskuksessa.
KUTSU FinnBuildiin: FinnBuild avataan Helsingin Messukeskuksessa 29.9.202622.9.2026 14:44:39 EEST | Kutsu
Tervetuloa Suomen suurimpaan rakennus- ja talotekniikka-alan messuille FinnBuildiin 29.9.–1.10.2026. Ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa. Tapahtuman kärkiaiheisiin nousevat datakeskusrakentaminen, energiasiirtymä, tekoäly ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset.
HELSINGIN KIRJAMESSUILLA ENNÄTYKSELLISEN LAAJA OHJELMA – TÄHTINÄ MM. ÉDOUARD LOUIS JA SANNA MARIN22.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suurimmaksi kirjallisuustapahtumaksi kasvanut Helsingin Kirjamessut tuo Messukeskukseen 22. – 25.10.2026 jälleen yli tuhannen ohjelmanumeron runsaudensarven. Messujen teemana on tänä vuonna kieli, ja sen tiimoilta puhutaan myös paljon käännöksistä ja maailmankirjallisuudesta. Suurimmat kansainväliset tähtivieraat saapuvat Ranskasta ja Ruotsista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme