St1

St1 avasi verkostoonsa raskaan liikenteen biokaasun tankkauspisteet Hirvaskankaalle ja Vantaalle

Jaa

Energiayhtiö St1:n asemaverkostoon avattiin toukokuussa kaksi uutta nesteytetyn biokaasun (LBG) tankkauspistettä: toinen yhtiön Shell-aseman läheisyyteen Hirvaskankaalle ja toinen St1 Truck -asemalle Vantaan Voutilaan. Ensimmäiset LBG-tankkauspisteet avattiin viime vuonna Shell Hämeenlinna Iittalan, St1 Mäntsälä P - ja Shell Salo Halikko -asemien yhteyteen. 

St1-biokaasuasema
St1-biokaasuasema St1

Hirvaskankaan asema on merkittävä tankkauspiste raskaan liikenteen ajoneuvoille, jotka ajavat etelän ja pohjoisen välistä pitkää runkoreittiä. Asema sijaitsee myös TENT-T-verkoston varrella, joka mahdollistaa kestävän liikkumisen sujuvasti Euroopassa jäsenmaasta toiseen. Voutilan asema sijaitsee puolestaan keskeisellä paikalla Vantaan logistiikka-alueen solmupisteessä.

Lisäksi St1:n tavoitteena Suomessa on tuoda vielä kuluvan vuoden aikana LBG-tankkauspisteet Iisalmeen ja Limingan Tupokseen, ja jatkossa nesteytetyn biokaasun tankkausverkostoa on tarkoitus laajentaa valtakunnalliseksi. Yhtiön asemilla myytävä uusiutuva biokaasu tulee alkuvaiheessa eri tuotantolaitoksilta Pohjois-Euroopasta. Kotimaista biokaasua saadaan jakeluun vuoden 2026 aikana, kun St1 Biokraftin ja Valion yhdessä omistaman Suomen Lantakaasu Oy:n uudet tuotantolaitokset valmistuvat.

St1 laajentaa biokaasun jakeluverkostoa Pohjoismaissa

St1 panostaa voimakkaasti nesteytetyn biokaasun jakeluverkoston laajentamiseen yhteistyössä yhteisyrityksensä St1 Biokraftin kanssa. Tavoitteena on kaikkiaan yli 50 aseman verkosto Pohjoismaissa vuoden 2028 loppuun mennessä. St1 Biokraft on jo nyt yksi johtavista biokaasun jakelijoista Ruotsissa, missä sillä on yli 50 paineistetun biokaasun (CBG) asemaa. Lisäksi Jönköpingin Torsvikiin avattiin viime vuoden lopulla ensimmäinen nesteytetyn biokaasun asema, ja vuoden 2025 aikana on tarkoitus avata vielä viisi uutta LBG-asemaa. Norjassa St1 Biokraft tavoittelee kolmen ensimmäisen LBG-jakelupisteen avaamista kuluvan vuoden aikana.

Kattavan pohjoismaisen verkoston avulla St1:n asiakkaat pystyvät jatkossa optimoimaan kuljetuksiaan entistä paremmin.

"Tankkausmahdollisuuksien laajentuessa ja infrastruktuurin kehittyessä kuljetusyritykset ovat entistä kiinnostuneempia investoimaan kaasukäyttöisiin kuorma-autoihin. Näemme kaasukäyttöisten kuorma-autojen uusien rekisteröintien määrässä merkittävää kasvua ja odotamme kokonaismäärän nousevan Suomen teillä useampaan tuhanteen vuoteen 2030 mennessä”, kertoo St1 Biokraftin Head of Growth Matti Oksanen.

"Asiakaskuntamme on erittäin tyytyväinen siihen, että laajennamme jakeluverkostoamme Pohjoismaissa. Biokaasukäyttöiseen kalustoon siirtymällä yritykset pystyvät pienentämään logistiikkaketjunsa hiilijalanjälkeä merkittävästi – parhaimmillaan jopa yli 100 prosenttia, biokaasun alkuperästä riippuen”, sanoo St1:n Nordic Biogas Manager Hans von Nandelstadh.

Osana omaa energiatransitiotaan St1 panostaa jakeluverkostokehityksessään myös uusiutuvaan HVO-dieseliin sekä sähköautojen suurteholatausverkoston rakentamiseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

St1 Nordic Oy on energiakonserni, jonka visiona on olla johtava CO₂-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestävämpiä energiaratkaisuja. St1:n energiavalikoimaan kuuluvat biokaasu, uusiutuva lentopolttoaine (SAF), uusiutuva diesel, aurinkoenergia sekä öljytuotteet. Lisäksi St1 edistää useita merkittäviä energiasiirtymähankkeita, mukaan lukien investoinnit Göteborgin öljyjalostamon energiasiirtymään.

Konsernilla on yhteensä 1250 St1- ja Shell-brändättyä jakeluasemaa sekä kaasutankkauspistettä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Yhtiö on parhaillaan siirtymässä yhden brändin strategiaan, jossa kaikki jakeluasematoiminnot yhdistetään St1-brändin alle Pohjoismaissa. St1:n pohjoismainen asemaverkosto tarjoaa asiakkailleen kattavan palvelukokonaisuuden, johon kuuluvat polttoaineet, kasvava sähköautojen latausverkosto ja biokaasun tankkauspisteet raskaalle liikenteelle, autopesupalvelut sekä erilliset kahvilat ja ravintolat. St1:n pääkonttori sijaitsee Helsingissä, ja yhtiö työllistää yli 1000 henkilöä. www.st1.com

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta St1

St1 Oy's name is changed to St1 Suomi Oy26.5.2025 15:56:31 EEST | Press release

St1 is harmonizing its naming structure across the company. As a result, St1 Oy name is changed to St1 Suomi Oy as of May 26, 2025. The company’s registration number will remain unchanged. This change will not affect the company’s operations or customer relationships. Company naming structure as of May 26, 2025: St1 Group: St1 Nordic Oy Finland: St1 Suomi Oy (formerly St1 Oy) Sweden: St1 Sverige AB Norway: St1 Norge AS

Change in the St1 Management team23.5.2025 12:14:13 EEST | Press release

Miika Eerola, Head of Refining, Investments & HSSE Group Function and a member of St1 Management Team has decided to accept a new position outside St1. Miika will continue to work with us until the end of August and we will together take advantage of this period to plan and implement efficiently the handover of his tasks and ensure a smooth transition. Since joining the company as Head of the Gothenburg Refinery in 2021, Miika’s contribution on several fronts has been invaluable and I want to thank him on behalf of all of us already at this point for his outstanding dedication to our journey on realising our Vision.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye