Lakon takia Vantaan ja Hämeenlinnan vankiloiden toimintaan saattaa tulla rajoituksia 15.-16.4.2025
Vankiloiden henkilökuntaa edustavat ammattijärjestöt ovat ilmoittaneet järjestävänsä työnseisauksen (lakon) 15.–16.4. Vantaan ja Hämeenlinnan vankiloissa. Lakko liittyy valtion virkaehtosopimusneuvotteluihin. Jos työnseisaus toteutuu, vankiloiden toimintaa joudutaan rajoittamaan.

Ammattijärjestöt ovat ilmoittaneet, että paikalla olevat virkamiehet eivät tee kaikkia tavanomaisia työtehtäviään. Tämän vuoksi vangeille voidaan järjestää kyseisinä päivinä vain ruokailut ja terveydenhuollon palvelut. On todennäköistä, että lakon aikana ei ole mahdollista ulkoilla, osallistua toimintaan tai pitää yhteyttä vankilan ulkopuolelle. Muutoksia tulee myös vanginkuljetukseen. Sen seurauksena esimerkiksi kaikkia suunniteltuja oikeudenkäyntejä ei voida järjestää suunnitellusti.
- On valitettavaa, että lakolla on laajat vaikutukset niin vankeihin ja heidän omaisiinsa kuin myös esimerkiksi tuomioistuinten ja syyttäjälaitoksen toimintaan. Lakon aikana priorisoimme vankilaturvallisuuden ja henkilökunnan työturvallisuuden, sanoo Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi.
Tavoitteena on, että lakon jälkeen torstaina 17.4. Vantaan ja Hämeenlinnan vankilan toiminta palaa normaaliksi.
Lisätietoja tilanteesta yleisesti:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teijo MustonenHallinnon ja tukipalvelujen vastuualuejohtaja
Puh:0295 688 449teijo.mustonen@om.fiJohtaja Eeva Säisä (Vantaan vankilan tiedot)Uudenmaan rikosseuraamuskeskus
Puh:029 568 2126eeva.saisa@om.fiJohtaja Minna Saukko (Hämeenlinnan vankilan tilanne)Hämeen ja Pirkanmaan rikosseuraamuskeskus
Puh:029 568 2802minna.saukko@om.fiyksikönpäällikkö Anni Ritari
Puh:029 56 88481anni.ritari@om.fiLinkit
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Reform av brottspåföljdssektorns utbildningssystem påverkar studerande som börjar nästa år17.12.2025 10:36:04 EET | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndigheten förnyar utbildningssystemet som ett led i organisationsreformen. Förändringarna syns i studierna redan nästa läsår. Studier flyttas över till nätet och tidigare erfarenhet tillgodoräknas.
Rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmän uudistuksella on vaikutuksia ensi vuonna aloittavien opiskelijoiden opintoihin17.12.2025 10:36:04 EET | Tiedote
Rikosseuraamuslaitos uudistaa koulutusjärjestelmäänsä osana organisaatiouudistusta. Muutokset näkyvät jo ensi lukuvuoden opinnoissa. Opintoja siirretään verkkoon ja aiempi kokemus huomioidaan opintoja hyväksilukemalla.
Uleåborgs nya fängelse invigdes3.12.2025 13:15:34 EET | Pressmeddelande
I Uleåborg firades invigningen av det nya fängelset. Fängelset tas i reguljär drift i januari 2026. Tillsammans med huvudpolisstationen och tingsrättens rättssal bildar fängelset ett unikt säkerhetscentrum där myndigheterna medverkar på en och samma tomt.
Oulun uusi vankila vihittiin käyttöön3.12.2025 13:15:34 EET | Tiedote
Oulussa vietettiin uuden vankilan vihkiäisiä. Vankila otetaan varsinaiseen käyttöön tammikuussa 2026. Vankila muodostaa yhdessä pääpoliisiaseman ja käräjäoikeuden istuntosalin kanssa ainutlaatuisen turvallisuuskeskittymän, jossa viranomaiset toimivat samalla tontilla.
Verksamhetsstället i Åbo vid samhällspåföljdsbyrån i sydvästra Finland flyttar till Finlandsdisken på statens ämbetshus i Åbo3.12.2025 08:03:28 EET | Pressmeddelande
Åbofilialen till samhällspåföljdsbyrån i sydvästra Finland flyttar den 15 december 2025. Den nya adressen är Kulturgränden 1. Lokalerna finns på statens ämbetshus i Åbo. Den nya adressen är både besöksadress och postadress.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme