Oma Häme

Kesätyöt kiinnostivat nuoria – Oma Häme palkkaa jälleen yli sata kesänuorta

Jaa
Piirros iloisesta nuorisoryhmästä keskellä katua. Logo "Oma Häme" oikeassa yläkulmassa.

Kanta-Hämeen hyvinvointialue tarjoaa jo kolmatta vuotta peräkkäin kesätyöpaikkoja alueen 15–17 -vuotiaille nuorille. Tänä kesänä kesätöihin palkataan yhteensä noin 120 nuorta. Hakijoita oli peräti yli 400. Työjaksot sijoittuvat kesä–heinäkuulle ja kestävät kaksi viikkoa.

– Oli hienoa nähdä, kuinka paljon kesätyöt jälleen kiinnostivat. Hakemuksia tuli runsaasti, ja mukana oli paljon motivoituneita ja alasta kiinnostuneita nuoria, kertoo nuorten rekrytointia hoitanut rekrytointiassistentti Vera Wilen.

Kesätyöpaikat sijoittuvat etenkin ikäihmisten asumispalveluihin ja vammaispalveluihin, joiden lisäksi muutamia paikkoja on myös perusterveydenhuollon puolella, kotihoidossa, välinehuollossa sekä työllistymistä ja kotoutumista tukevissa palveluissa.

Nuorten tehtäviin kuuluu esimerkiksi ulkoilua ja seurustelua asiakkaiden kanssa sekä avustavia tehtäviä ruokailuissa ja erilaisissa aktiviteeteissa. Hoidollisia tehtäviä ei kesätyöhön kuulu.

– Työ vaatii oma-aloitteisuutta ja sosiaalisia taitoja. Samalla oppii arvokkaita työelämätaitoja, Wilen kuvailee.

Kesätyöhaku valmentaa työelämään

Hakuprosessi sisälsi ryhmähaastattelun, joissa nuorilta kysyttiin yksitellen kysymyksiä ja tehtiin ryhmätehtäviä. Yhdessä pohdittiin esimerkiksi, millaisia taitoja kukin haluaisi oppia kesätöissä. Valinnat tehtiin hakemusten ja haastattelujen perusteella.

– Arvostamme, että nuoret tekevät hakemukset itse ja ottavat itse yhteyttä epäselvissä tilanteissa. Se valmistaa heitä oikeaan työelämään. Hyvä hakemus, johon on panostettu, painoi valinnoissa, Wilen kertoo.

Kesätyöpaikkoja oli tarjolla koko hyvinvointialueella. Eniten työpaikkoja oli Forssan seudulla. Hämeenlinnan kantakaupungissa hakijoita oli paljon, mutta tarjolla vain 13 paikkaa. Valinnat olivatkin monin paikoin haastavia suuren hakijamäärän vuoksi.

Ponnahduslauta tulevaisuuteen

Oma Häme haluaa kantaa osansa yhteiskunnallisesta vastuusta tarjoamalla nuorille arvokkaita ensiaskeleita työelämään. Samalla nuorilla on mahdollisuus harjoitella työelämätaitoja turvallisessa ympäristössä sekä tutustua sosiaali- ja terveysalan arkeen. Kokemus voi toimia jopa suunnannäyttäjänä tulevalle uralle.

– On ollut upeaa kuulla, että esimerkiksi viime kesän jälkeen osa nuorista on kiinnostunut alasta, Wilen iloitsee.

– Mutta myös se on arvokasta, jos kesätöiden aikana huomaakin, ettei tämä ole oma juttu. Kesätöistä saa joka tapauksessa arvokasta oppia tulevaisuuden varalle, lisää Wilen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Lyhyt sähkökatko Kanta-Hämeen keskussairaalassa – ei vaikutusta toimintaan11.6.2025 20:38:27 EEST | Tiedote

Kanta-Hämeen keskussairaalassa oli keskiviikkona 11.6. noin kuuden aikaan illalla lyhyt, noin kahden sekunnin mittainen sähkökatko. Katkon syy ja laajuus eivät ole vielä tiedossa. – Joku asiakas saattoi ehtiä huolestua, vaikka sähkökatko oli lyhyt. Itse asiassa niin lyhyt, ettei automaattinen varavoiman syöttö ehtinyt kytkeytyä päälle. Sähköt palautuivat normaalisti muutamassa sekunnissa, kertoo Oma Hämeen tukipalvelut Oy:n toimitusjohtaja Ville Vuorijärvi. Sähkökatkon syytä selvitetään yhteistyössä energiayhtiön kanssa. Lyhyt sähkökatko ei aiheuttanut häiriöitä tai vaaratilanteita sairaalassa. Katkolla ei siten ole ollut vaikutuksia keskiviikkoillan työhön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye